—
Suomen on vaikea ylläpitää kestävää huoltosuhdetta ilman maahanmuuton merkittävää lisäämistä. Julkinen maahanmuuttokeskustelu keskittyy siksi kasvavasti maahanmuuttajien tuoman taloudellisen lisäarvon ympärille. Pakolaisten maahantulon peruste on kuitenkin kansainvälisen suojelun tarve.
Sisällys
Mitä tutkimus sanoo maahanmuuton syistä?
Työnteon rajoitteet vaikeuttavat integraatiota
Suomi tarvitsee maahanmuuttoa, mikäli hyvinvointivaltio halutaan säilyttää
Pakolaisten vaikutukset Suomen talouteen
Euroopan pakolaiskriisin vaikutukset Suomen maahanmuuttopolitiikkaan
Maahanmuuttajat Suomessa
Maahanmuutto on Suomessa verrattain uusi ilmiö. 90-luvun alussa maassamme oli vain noin 50 000 ulkomaalaistaustaista, kun heitä nyt on jo yli 470 000. Määrä on siis liki kymmenkertaistunut.
Ulkomaalaistaustaisiksi luokitellaan sellaiset henkilöt, joiden molemmat vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi on syntynyt ulkomailla. Suurin osa maahanmuuttajista on työikäisiä: ensimmäisen polven muuttajien suurin ikäryhmä on 35–44-vuotiaat.
Lapsia on suhteellisesti eniten pakolaisryhmissä. Toisen polven ulkomaalaistaustaisista vajaa puolet on vielä alle kouluikäisiä. Miehiä ryhmässä on hiukan enemmän kuin naisia, mutta sukupuolijakauma vaihtelee taustamaaryhmän mukaisesti merkittävästikin.
Vuonna 2014 eli ennen Syyrian ja Ukrainan sotien liikehdintää yli puolella Suomessa asuneista ulkomaalaistaustaisista tänne tulemisen syynä oli perhesyyt, viidenneksen tullessa maahan työn vuoksi ja joka kymmenennen saapuessa opiskelemaan suomalaisessa oppilaitoksessa. Turvapaikanhakijoita oli tuolloin niin ikään joka kymmenes tulijoista.
Maahantulon syitä oli myös paluumuutto Inkeristä, ihastuminen pohjoismaiseen ilmastoon, vaihtelun kaipaaminen keski-iän kriisissä, turistina tänne tuleminen, tai halu tutustua suomalaisiin juuriin. Tähänkin ryhmään kuului lähes joka kymmenes. Maahanmuutto on siten valtavan monimuotoinen ilmiö.
Pakolaisuus on maahanmuuton pieni osa-alue, jonka merkitys on ollut keskeinen suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa ennen tämänhetkistä talousfokusta. Syitä ei tarvitse hakea kaukaa. Pakolaisuus ilmiönä liittyy usein maailmanpoliittisiin mullistuksiin, jotka ovat muutenkin esillä julkisuudessa.
Vietnamilaiset venepakolaiset pakenivat maasta Etelä-Vietnamin hallituksen kaaduttua, ensimmäiset somalialaiset saapuivat Suomeen Neuvostoliiton romahtamisen jälkimainingeissa, Euroopan pakolaiskriisin aikaiset tulijat pakenivat muun muassa Afganistanin, Syyrian ja Irakin konflikteja.
Tällä hetkellä suurin yksittäinen maahantulijaryhmä on Ukrainan pakolaiset. Pakolaisuus herättää myös kiivasta periaatteellista keskustelua, ja tuo muutenkin polarisoituneeseen maahanmuuttokeskusteluun identiteettipolitiikan aineksia.
Erilaisten kriisien ja konfliktien voidaan olettaa jatkuvan tulevaisuudessakin ja niiden myötä uusien pakolaisryhmien saapuvan Suomeen. Maahamme on kuitenkin tullut normaalivuosina sangen maltillisia määriä turvapaikanhakijoita. Sisäministeriön mukaan 2000-luvulla turvapaikanhakijamäärät ovat vaihdelleet 1500 ja 6000 välillä.
Vuoden 2015 Euroopan pakolaiskriisin aikainen Unionin alueelle suuntautunut tavanomaista suurempi pakolaismäärä näkyi myös Suomessa, kun yli 32 000 ihmistä haki suojelua. Viime vuoden aikana yli 40 000 ukrainalaista haki suojaa Suomesta.
Sinänsä mittavalta kuulostavat tulijaluvut eivät myöskään ole lopullinen totuus pakolaisuuden nettovaikutuksista väestöömme. Pakolaisen oletetaan lähtökohtaisesti palaavan takaisin kotimaahansa sen ollessa turvallista, vaikkakin konfliktien pitkäkestoisuuden vuoksi näin ei useissa tapauksissa käy. Toisaalta myös suuri osa turvapaikanhakijoista saa kielteisen päätöksen. Vuoden 2015 turvapaikanhakijoista vain noin joka viides sai turvapaikan Suomesta.
Turvapaikanhakija on ulkomaalainen henkilö, joka hakee kansainvälistä suojelua vieraasta valtiosta. Isäntävaltio tutkii onko suojelulle perustetta.
Pakolainen on henkilö, jolle on myönnetty turvapaikka jostakin valtiosta.
Suomessa pakolaisstatuksen saa myös henkilö, joka tulee maahan YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n esityksestä pakolaiskiintiössä. Hän on joutunut lähtemään kotimaastaan tai maasta, jossa asuu pysyvästi, toiseen maahan eikä voi jäädä asumaan maahan johon on paennut.
Siirtolaisuus on laaja käsite jolle on monia määritelmiä. Usein sen katsotaan pitävän sisällään kaikki maahanmuuton kategoriat, olipa muuton syynä sitten opiskelu, työn perässä muuttaminen tai pakolaisuus. Tärkeää on se, että siirtolainen on muuttanut pois tavanomaisesta asuinpaikastaan joko maan sisällä tai ylittäen kansainvälisen rajan, joko pysyvästi tai määräaikaisesti. Globaalisti noin 3.6% maailman väestöstä on siirtolaisia. Siirtolaisten suhteellinen osuus koko maailman väestöstä on pysynyt melko tasaisena läpi vuosikymmenten.
Mitä tutkimus sanoo maahanmuuton syistä?
Siirtolaisuuden syitä on usein etsitty taloudesta. Uusklassiseen taloustieteeseen perustuva perinteinen selitysmalli painottaa yksilön omaa roolia rationaalisena toimijana. Mikäli jossakin maassa on korkeampi palkkataso kuin toisessa, kannattaa yksilön muuttaa kyseiseen maahan korkeamman tuoton perässä. Muuttamiseen liittyy kuitenkin kustannuksia, jotka yksilö joutuu ottamaan huomioon lähtöpäätöstä tehdessään. Mikäli hän arvioi saatavan hyödyn olevan haittoja suurempi, hän muuttaa.
Sittemmin on argumentoitu, että työmarkkinat eivät ole ainoa vetovoimatekijä, ja että lähtöpäätöstä ei tee vain yksilö vaan myös hänen ruokakuntansa. Michael J. Piore argumentoi klassisessa tutkimuksessaan Birds of Passage: Migrant Labor and Industrial Societies siirtolaisuuden olevan modernien talouksien rakenteellisten vaatimusten tulos: kehittyneissä talouksissa on jatkuva pula tekijöistä alhaisen tulotason ja sosiaalisen arvostuksen töissä, joita paikalliset eivät halua tehdä.
Kehittyneet taloudet luovat erilaisia hallintamekanismeja, joilla vaadittava työvoima saadaan maahan, mutta joiden ansiosta tulijoille ei tarvitse myöntää kansalaisille kuuluvia oikeuksia ja joilla pyritään varmistamaan järjestelyn väliaikaisuus. Esimerkki tästä on Yhdysvaltojen H-2A ja H-2B -viisumiluokat, joita myönnetään pääosin latinalaisesta Amerikasta tuleville siirtolaisille esimerkiksi sadonkorjuun aikana. Viisumeilla pidetään maatalouden pyörät pyörimässä, kantaväestöstä kun vain harva haluaa osallistua raskaisiin ja matalasti palkattuihin töihin.Samankaltaisia järjestelyitä on myös Suomessa: kukaan ei oleta, että thaimaalaiset marjanpoimijat jäävät pysyvästi Suomeen, vaan he ovat paikkaamassa paikallista työvoimapulaa.
Immanuel Wallersteinin kaltaiset tutkijat ovat puolestaan maailmanjärjestelmäteoriassa painottaneet laajempia rakenteellisia tekijöitä: maailma jakautuu (taloudellisiin) keskuksiin ja niistä riippuvaisiin periferioihin, ja siirtolaisuus on tämän järjestelmän sekä taloudellisen globalisaation luonnollinen lopputulema. Osaava työvoima siirtyy luonnostaan kohti keskustaa, jossa kaikki mahdollisuudet ovat.
Muut teoriat ovat puolestaan pyrkineet selittämään sitä, miksi siirtolaisuus johonkin tiettyyn kohteeseen jatkuu kerran alettuaan. Perinteisesti valtaosa turvapaikanhakijoista on maassamme päätynyt ennemmin tai myöhemmin asumaan pääkaupunkiseudulle. Tämä ei kuitenkaan ole mikään luonnonlaki, vaan riippuu siitä missä maahan tulleet ihmiset katsovat olevan parhaat edellytykset hyvälle elämälle.
Eräs voimallisemmista selitysmalleista on se, että siirtolaiset päätyvät usein sellaisille alueille, joilla heillä on valmiita kontakteja usein omasta etnisestä ryhmästään. Näin on käynyt esimerkiksi Suomeen viime vuonna tulleille ukrainalaisille. Heistä huomattavan suuri osa muutti pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.
Jo aiemmin jollakin tietyllä alueella olevat saman etnisen ryhmän tai kansallisuuden edustajat muodostavat kontaktiverkoston, joka tarjoaa esimerkiksi paremman pääsyn töihin, tietoa paikallisesta elämäntavasta sekä tervetullutta tukea muilta samassa elämäntilanteessa olevilta. Valentina Di Iasio ja Jackline Wahba argumentoivat tuoreessa vuoden 2015 pakolaiskriisiä koskevassa tutkimuksessaan, että olemassa olevat verkostot ja alueelle aiemmin muuttaneet siirtolaiset olivat jopa tärkein selittävä tekijä sille, mille alueelle pakolaiset sijoittuivat.
Suomen julkisessa keskustelussa taloudellisten vaikuttimien tärkeyttä painotetaan usein niin paljon, että maahanmuutto typistyy vain niiden ympärille. Vaikka talouden vaikutusta ei pidä aliarvioida, ei se kuitenkaan itsessään riitä selitysmalliksi. Siirtolaisuutta ja sen syitä voidaankin katsastella useiden eri linssien läpi. Näistä jokainen selittänee osansa siirtolaisuudesta ilmiönä, mutta niistä tuskin yksikään pystyy selittämään kaikkea. Maahanmuutossa näkyy koko ihmiselämän kirjo, ja muuttamisen syitä on lukuisia. Muuttajilla on vapaa tahto ja he tekevät päätöksiä omassa viitekehyksessään.
Pakolaisuus yhtenä siirtolaisuuden alalajina eroaa tästä siinä mielessä, että lähtijä ei välttämättä ole pystynyt itse tekemään aktiivista päätöstä lähteä, tai päätös on syntynyt pakotettuna. Siinä missä muuta maahanmuuttoa usein säätelee vastaanottavan maan laki, vaikuttaa pakolaisuuteen varsinkin lähtöalueen tilanne.
Myös vetovoimatekijät vaikuttavat tietyissä tapauksissa lähtemispäätökseen: esimerkiksi Euroopan pakolaiskriisin alussa Euroopan Unioni nähtiin turvapaikanhakijoiden joukossa paitsi turvallisena alueena myös mahdollisuuksien rajoissa olevana muuton kohteena, sillä vaikka jotkut Unionin maat sulkivat rajojaan, oli Eurooppaan pääsy esimerkiksi Välimeren kautta kulkevilla reiteillä kuitenkin vaarallisuudestaan huolimatta realistinen vaihtoehto.
Erona pakolaisilla ja muilla siirtolaisilla on usein myös lähtemispäätökseen käytetty aika. Vaikka useissa tapauksissa pakolaiseksi lähteminen kypsyy hitaasti tilanteen pahentuessa, voi toisissa tapauksissa ihminen joutua jättämään kotinsa äkillisesti.
Pakolaiset ovat usein käyneet läpi potentiaalisesti traumatisoivia tilanteita, joka saattaa yhdessä epävarmuuden omasta ja läheisten tulevaisuudesta vaikuttaa laskevasti yksilön toimintakykyyn. Viimeistään lähtöpäätöksen jälkeen pakolainen toimii kuitenkin samalla tavalla rationaalisesti omassa viitekehyksessään kuin muutkin siirtolaiset. Esimerkiksi Kreikassa Euroopan pakolaiskriisin aikana olleiden afgaanipakolaisten lähtöpäätöksiä tutkinut Katie Kuschminder totesi jatkamispäätökseen vaikuttaneen muun muassa elinolosuhteet, työllistyminen, ja oliko yksilö kokenut verbaalista tai fyysistä hyväksikäyttöä. Ensimmäiset kaksi ovat todennäköisesti useimpien maahanmuuttajien mietteissä heidän tehdessään päätöstä muutosta.
Pakolaisuuden määritelmä
Pakolaisuuden ympärille ja sitä hallinnoimaan on syntynyt kokonainen kansainvälisen oikeuden perinne. Arkikielessä kaikkia kotinsa konfliktin tai katastrofin seurauksena jättäneitä kutsutaan usein pakolaisiksi. Pakolaisuus on kuitenkin laillinen status, jonka myöntää isäntävaltio arvioituaan yksilön täyttävän pakolaisuuden kriteerit. Tätä ennen kansainvälistä suojelua hakeva ihminen on turvapaikanhakija.
Pakolaisstatuksen voi myöntää myös YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. Maahamme niin sanottuina kiintiöpakolaisina tulevien ihmisten suojelun tarpeen on siten todentanut UNHCR, jonka jälkeen heidät sijoitetaan halukkaisiin isäntävaltioihin kuten Suomeen.
Globaalisti tärkeimmät pakolaisuutta määrittelevät dokumentit ovat YK:n vuoden 1951 pakolaissopimus ja sitä laajentava vuoden 1967 pöytäkirja. Pakolainen määritellään henkilöksi, jolla on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja joka on pelkonsa vuoksi haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.
Sopimuksilla haluttiin ratkoa toisen maailmansodan jälkeen syntynyttä massiivista pakolaisongelmaa. Niinpä YK:n pakolaismääritelmä on aikasidonnainen ja jättää ulkopuolelleen esimerkiksi sotaa pakenevat ihmiset, ilmastopakolaiset sekä maan sisäiset pakolaiset.
YK:n dokumenttien lisäksi valtiot ovat solmineet useita alueellisia sopimuksia, joissa pakolaisten oikeuksia ja asemaa tulkitaan. Näin on myös Euroopan Unionissa. Kansainvälinen suojelu jakautuu EU-maissa käytännössä kahteen haaraan, joista turvapaikkapykälä (Suomessa ulkomaalaislain 87 §) vastaa YK:n pakolaissopimuksen määritelmää pakolaisesta. Esimerkiksi sotaa pakeneminen ei ole itsessään riittävä syy suojeluun, vaikka kynnys turvapaikan saamiselle voi silloin olla matalampi.
EU:n perusoikeuskirjassa puolestaan taataan oikeus turvapaikkaan pakolaissopimuksen mukaisesti, minkä lisäksi EU:n tasolla olemassa olevaa sääntelyä on kehitetty edelleen huomattavasti. EU:n määritelmädirektiivissä on määritelty niin sanottu toissijainen suojelu, joka liittyy tyypillisesti lähtömaan yleiseen vaarallisuuteen kuten sotatilanteeseen tai muuhun konfliktiin. Suomessa tätä vastaa ulkomaalaislain 88 §.
Viimeaikaisen oikeuskäytännön mukaan ainakin Syyria, Jemen sekä tietyt alueet Afganistanissa on katsottu niin vaaralliseksi, että niistä maista tuleville henkilöille on myönnetty toissijaista suojelua käytännössä kategorisesti lähtömaan perusteella.
Toinen esimerkki määritelmädirektiivissä tulleista uusista sääntelykohteista on niin sanottu sisäisen paon mahdollisuus, joka on voinut ollut relevantti lainkohta ainakin Afganistanista tulleiden suojelua hakeneiden henkilöiden kohdalla. Käytännössä sisäisellä paolla on tarkoitettu tilannetta, jossa turvapaikanhakijalla olisi ollut mahdollisuus paeta maan sisällä alueelta toiselle, jolloin kansainvälisen suojelun kriteerit eivät täyty.
Siirtolaisuutta ja varsinkin pakolaisuutta koskevissa poliittisissa päätöksissä on aina kysymys myös siitä, miten asiat koetaan. Euroopan pakolaiskriisin aikana Schengen-sopimus pistettiin osittain jäihin ja kriisin vakavuutta korostavat puheenvuorot arvioivat koko Euroopan Unionin olevan potentiaalisen hajoamiskehityksen partaalla.
Ukrainan pakolaisten kohdalla tulijoita on ollut moninkertainen määrä, mutta samankaltaisia puheenvuoroja ei ainakaan sodan ensimmäisenä vuotena ole ollut julkisuudessa kuultavissa. Sen sijaan EU toimi huomattavalla vauhdilla päättäessään tilapäisestä suojelusta kaikille ukrainalaisille jo maaliskuussa 2022. Tilapäisen suojelun direktiivi oli ollut olemassa jo vuosia, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun sitä sovelletaan EU:n laajuisesti.
Työnteon rajoitteet vaikeuttavat integraatiota
Kun poliittista liikkumavaraa ja -tahtoa on ollut, hallitus on kyennyt toimimaan tavoilla, joita olisi syytä laajentaa kaikkiin pakolaistilanteisiin. Vaikka suomalainen systeemi ei taitu käsittelemään ukrainalaispakolaisten rekisteröintiä yhtä nopeasti kuin esimerkiksi eteläpuolisessa naapurissamme Virossa, on prosessi ollut Suomen oloissa nopeaa ja tehokasta. Mikä tärkeintä, kaikki prosessissa olevat ukrainalaiset voivat aloittaa työnteon välittömästi, toisin kuin muut pakolaisryhmät.
Tämä on siinäkin mielessä tärkeää, että olemassa oleva tutkimus viittaa siihen, että pakolaisen mahdollisimman nopea integrointi työelämään todennäköisesti edesauttaa hänen sopeutumistaan yhteiskuntaan pitkällä tähtäimellä: voitaisiin puhua jopa integroitumisikkunasta, jonka sulkeuduttua pakolaisen on vaikeampaa tulla tuottavaksi osaksi yhteiskuntaa ja kokea kuuluvuutta siihen. Esimerkiksi Jens Hainmuellerin, Dominik Hangartnerin ja Duncan Lawrencen tekemä tutkimus Saksan pakolaispolitiikan vaikutuksista osoitti, että niiltä pakolaisilta, jotka joutuivat hallintopäätöksistä johtuen odottamaan työlupaansa seitsemän kuukautta pidempään kuin muut, kesti vuosikymmenen saavuttaa sama työllisyysaste kuin heillä, jotka saivat oikeuden tehdä töitä aiemmin.
pakolaisilta, jotka joutuivat hallintopäätöksistä johtuen odottamaan työlupaansa seitsemän kuukautta pidempään kuin muut, kesti vuosikymmenen saavuttaa sama työllisyysaste kuin heillä, jotka saivat oikeuden tehdä töitä aiemmin
Suomalaisista tutkijoista muun muassa Elli Heikkilä ja Eveliina Lyytinen ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että työnteossa kyse ei ole vain taloudellisesta integraatiosta, vaan se edistää myös sosiaalisia suhteita, turvallisuutta, kielen oppimista ja kulttuurista ymmärrystä. Integraatio on holistinen prosessi johon kuuluu eri osa-alueita. Näistä työ on yksi merkittävistä tekijöistä.
Ukrainan pakolaiset ovat työnteko-oikeuksineen poikkeus. Muille pakolaisille säännöt ovat huomattavasti ankarammat. Tämänhetkisen ohjeistuksen mukaan turvapaikanhakijan täytyy odottaa kolme tai kuusi kuukautta turvapaikkahakemuksen hakemisesta riippuen siitä, onko hän esittänyt voimassa olevan ja aidoksi todetun passin tai muun matkustusasiakirjan viranomaiselle. Mikäli samainen henkilö jättää uusintahakemuksen turvapaikasta, hänen tulee taas odottaa kolme tai kuusi kuukautta. Tätä käytäntöä on vaikea ymmärtää ottaen huomioon useilla aloilla olevan työvoimapulan.
Sisäministeriön antama keskihinta turvapaikanhakijan majoitusvuorokaudelle oli 45 euroa vuonna 2021. Mitä nopeammin turvapaikanhakija pääsee osaksi työvoimaa, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on integroitua yhteiskuntaan ja sitä vähemmän hänestä koituu Suomelle kuluja. Siksi työnteon hallinnolliset rajoitteet tulisi purkaa.
Toinen kysymys on pakolaisten yrittäjyyden tukeminen. Kansainvälisessä kontekstissa tutkimukset osoittavat pakolaisten olevan usein yrittäjähenkisiä. Usein viitattu esimerkki pakolaisten yrittäjäpotentiaalista on Uganda. Maan avoimen politiikan takia yli viidennes pakolaisista omistaa yrityksen, joka työllistää enemmän kuin yhden ihmisen. Työllistetyistä 40 % on Ugandan kansalaisia.
Suomen tulisi tarkastella tätä ulottuvuutta kansainvälistä suojelua saavien ja sitä pyytävien joukossa. Tällä hetkellä turvapaikanhakija ei saa toimia yrittäjänä Suomessa, vaan sitä tarkoitusta varten on haettava erillistä yrittäjän oleskelulupaa.
Suomi tarvitsee maahanmuuttoa, mikäli hyvinvointivaltio halutaan säilyttää
Suomalaiset lisääntyvät vähemmän ja elävät vanhemmaksi kuin ennen. Tästä syystä huoltosuhteemme muuttuu koko ajan huonommaksi. Vuonna 2021 työikäisten osuus väestöstä oli 62 prosenttia. Tilastokeskuksen tuolloin tekemän ennusteen mukaan osuus pienenee 60 prosenttiin vuoteen 2040 ja 57 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä.
Laskelmat ovatkin dramaattista luettavaa. Esimerkiksi strategisen tutkimuksen DEMOGRAPHY-ohjelman vähän aikaa sitten julkaistussa arviossa vuonna 2040 Suomessa tulee olemaan laajoja hallinnollisia alueita, joissa sataa 15-64-vuotiasta kohden on 50-80 yli 64-vuotiasta: 21:stä nykyisestä hyvinvointialueesta 12:sta tilanne on tämä.
Huoltosuhde tulee tämänhetkisellä ennusteella muuttumaan kestämättömäksi. Tilanteeseen on tuskin löydettävissä nopeaa ratkaisua. Sen sijaan tarvitaan pitkäaikaista poliittista sitoutumista. Suurin osa puolueista ja tutkimuslaitoksista tarjoaa ratkaisuksi maahanmuuttoa. Arviot tarvittavasta työvoiman määrästä vaihtelevat. Tämänhetkinen hallituslinjaus haluaa työperäisen maahanmuuton kasvavan 6000 hengellä 2020-luvulla ja 10 000 hengellä seuraavalla vuosikymmenellä. Määrä on sangen maltillinen useisiin muihin arvioihin verrattuna. Esimerkiksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos toteaa tarvittavan nettomaahanmuuton määrän olevan 44 000 ihmistä vuosittain.
Työvoimasta kilpailevat kuitenkin paitsi Suomi, myös muut vanhenevat Unionin ja maailman maat. Emme kenties ole aivan niin houkutteleva kohde kuin millaiseksi itsemme miellämme.
Maahanmuuttajat arvostavat yhteiskuntamme toimivuutta, turvallisuutta ja korkeaa elämänlaatua. Tämä ei kuitenkaan ole koko kuva. Yhteiskunnassamme voi olla yllättävän vaikea luoda kontakteja ja esimerkiksi työelämämme keskittyy edelleen vahvasti Suomen kielen ympärille.
Tämän lisäksi maahantulovaiheessa tulijan prosessointi on byrokraattinen tapahtuma, johon kuluu tarpeettomasti aikaa ja jonka yhteiskunnallemme tuomaa lisäarvoa on vaikea nähdä. Siksi on epäselvää mistä aiomme palkata esimerkiksi tarvittavan määrän sote-alan henkilökuntaa.
Muita esitettyjä malleja ovat robotisaation ja digitalisaation lisääminen, mutta näidenkin kohdalla on epäuskottavaa, että työvoimaintensiivisilla aloilla kuten sote-alalla pystyttäisiin korvaamaan tarvittavat työntekijät teknologian nopeasta kehityksestä huolimatta.
Siksi maahanmuutto vaikuttaa olevan välttämättömyys, mikäli haluamme säilyttää nykyisen elintasomme ja varmistaa yhteiskunnan välttämättömien toimintojen jatkuminen rakennemuutoksen kourissa. Maahanmuuttajat geneerisenä ryhmänä myös kasvattavat ja hyödyttävät Suomen taloutta. Eläketurvakeskuksen tutkimus vuodelta 2016 totesi, kuinka 15–64-vuotiaista tulijoista ”Maahantulovuonna keskimäärin 65 prosentilla (…) oli veronalaisia tuloja. Toisena maassaolovuonna osuus nousee jo 90 prosenttiin ja viiden vuoden maassaolon jälkeen jo 97 prosenttia maahanmuuttajista on saanut jotain tuloa.” Noin kahdella prosentilla maahanmuuttajista ei ollut lainkaan veronalaisia tuloja maassaoloaikana.
Pakolaisten vaikutukset Suomen talouteen
Tutkimukset ovat pääosin yhtä mieltä siitä, että korkeasti koulutetut tulijat ovat Suomen kansantaloudelle eniten hyödyksi. Heikommin koulutettujen maahanmuuttajien, kuten esimerkiksi pakolaisten, taloudellinen hyöty kansantaloudelle on matalampi. He myös työllistyvät vaikeammin ja heidän työuransa ovat herkkiä suhdannevaihteluille. Useassa tapauksessa kysymyksessä on puutteellinen kielitaito, koulutuksen vähäisyys tai sellainen tutkintotausta, jota ei Suomessa tunnisteta. Myös rakenteellinen syrjintä vaikuttaa negatiivisesti työllistymiseen.
Politiikanteossa tämä tulisi ottaa huomioon, ja lisätä sekä kielikoulutukseen että tutkinnon saamiseen tähtäävää kohdistettua tukea entisestään. Saatavilla oleva tutkimus tukee tätä. Matti Sarvimäki ja Kari Hämäläinen ovat tutkineet yksilöidyn työllistymiskoulutuksen vaikutusta vaikeasti työllistyvien maahanmuuttajien tulotasoon. Tulokset osoittavat tällaista tukea saaneiden tulotason nousseen ja vastaavasti riippuvuuden sosiaalituesta vähentyneen.
Rakenteellisen syrjinnän kitkemiseen on esitetty eri ratkaisumalleja. Kyseessä ovat syvään juurtuneet toimintatavat ja ajatusmallit, joista eroon pääseminen vaatii konkreettisia toimia. Eräänä vaihtoehtona on esitetty nimettömiä työhakemuksia, ja esimerkiksi kuntatoimijat ovat ottaneet niitä käyttöön.
Julkisessa keskustelussa on esitetty usein argumentteja, joiden mukaan kotimaiset työttömät tulisi työllistää ensin. Jo inhimillisistä syistä on vaikea olla eri mieltä minkään sellaisen mielipiteen kanssa, joka painottaa sitä kuinka tärkeää ihmisten on päästä töihin. Työ on suomalaisessa kulttuurissa identiteetin keskeisiä rakennuspalikoita ja ylpeyden aihe. Tällä hetkellä taloudessamme on kuitenkin kohtaanto-ongelma, jossa kotimaisen työvoiman kyvyt ja tarjolla oleva työ eivät kohtaa. Siten vähäisempi maahanmuutto ei automaattisesti tarkoita parempaa työllistymistä kansalaisille.
Jotkut taloustieteilijät, kuten Bryan Caplan ovat myös huomioineet matalasti koulutetun työvoiman tarjonnan mahdollistavan sen, että korkeammin koulutetut voivat päästä paremmin koulutustaustaansa vastaaviin työtehtäviin. Lopulta myös kysyntä lisääntyy ja talous kasvaa suuremman populaation myötä. Maahanmuuton taloudelliset hyödyt voimistuvat siten pitkällä aikavälillä.
Maahanmuuttajien keskimääräinen lapsiluku on usein korkeampi kuin kantaväestön. Mikäli kehitys Suomessa seuraa muun Euroopan linjaa, niin kolmannen polven kohdalla perhekoko pienenee asettuen lopulta samalle tasolle kantaväestön kanssa. Toisen polven suurempi lapsikoko tullee kuitenkin hyödyntämään Suomen taloutta huomattavasti näiden lasten tullessa työikään.
Kuinka mielekästä pakolaisten kohdalla on ylipäätään puhua heidän taloudellisesta panoksestaan?
Kokonaan toinen kysymys kuitenkin on, kuinka mielekästä pakolaisten kohdalla on ylipäätään puhua heidän taloudellisesta panoksestaan. Tulossa olevan valtaisan rakennemuutoksen huomioon ottaen on ymmärrettävää, että heitä halutaan käsitellä samoilla talouden mittareilla ja odotuksilla kuin muitakin maahanmuuttajaryhmiä.
Tämä on tuottanut positiivisiakin avauksia. Viime aikoina on keskusteltu niin sanotuista täydentävistä väylistä, joissa kiintiöjärjestelmää täydennettäisiin erilaisten opinto- ja työmahdollisuuksien kautta. Tulijat olisivat kansainvälisen suojelun tarpeessa mutta he tulisivat Suomeen töihin tai opiskelemaan rekrytointiprosessin kautta. Tällaiset järjestelyt yleistyvät maailmalla, mutta tutkimustietoa niiden toimivuudesta on vielä vähän. Ne saattaisivat kuitenkin osaltaan vastata pakolaisten suojelun tarpeeseen globaalisti.
On kuitenkin syytä muistaa, että turvapaikanhakijoita ei lopulta lähtökohtaisesti arvioida heidän taloudellisen lisäarvonsa tähden vaan sillä perusteella, ovatko he kansainvälisen suojelun tarpeessa. Suojan tarjoaminen on moraalinen vaade, johon olemme kansakuntana sitoutuneet. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden työllistymisen ja integraation tiellä olevia esteitä voidaan tutkimuksen valossa madaltaa, jolloin he kontribuoivat positiivisesti huoltosuhteeseemme. Tämä on välttämätöntä, mutta ei syy pakolaisten maahantuloon.
Euroopan pakolaiskriisin vaikutukset Suomen maahanmuuttopolitiikkaan
Turvapaikanhakijan saatua myönteisen päätöksen hän aloittaa usein perheenyhdistämisprosessin. Käytännössä kyse on siitä, että turvapaikan saanut voi anoa maahan pääsyä myös ydinperheelleen. Perheenyhdistämistä perustellaan paitsi inhimillisillä syillä, myös hyötynäkökulmalla. Perheen läsnäolo luo pakolaiselle paremman mahdollisuuden integroitua yhteiskuntaan. Perheenyhdistämisprosessi on kuitenkin ollut jatkuvan poliittisen väännön kohteena.
Vuoden 2015 loppupuoliskolla Suomi vastaanotti lyhyessä ajassa kymmeniä tuhansia turvapaikkahakemuksia osana Euroopan pakolaiskriisiä. Sipilän hallitus reagoi voimakkaasti tilanteeseen. Vuoden 2016 aikana astui voimaan useita säädöksiä, jotka tiukensivat turvapaikanhakijoiden kohtelua ja vähensivät todennäköisyyttä saada Suomesta kansainvälistä suojelua. Esimerkiksi oikeusavun saamista huononnettiin ja kielteisen päätöksen saaneiden valitusten muutoksenhakuaikoja lyhennettiin sekä käännytyspäätösten toimeenpanoa ja karkottamiseen liittyviä säädöksiä muutettiin.
Perheenyhdistämisestä tuli myös vaikeampaa. Hallitus totesi jo vuoden 2015 lopulla tehdyssä maahanmuuttopoliittisessa toimenpideohjelmassaan tavoitteeksi sen, että ”Tiukennamme perheenyhdistämisen kriteerejä EU:n perheenyhdistämisdirektiivin nojalla täysimääräisesti, edellytyksenä ainakin toimeentuloedellytys ja riippumattomuus sosiaalituista”. Uusittu ulkomaalaislaki astui voimaan heinäkuussa 2016. Sen 114 §, Oleskeluluvan myöntäminen kansainvälistä suojelua tai tilapäistä suojelua saaneen perheenjäsenelle, totesi oleskeluluvan myöntämisen edellyttävän, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu. Toimeentuloedellytystä ei sovellettu, mikäli oleskelulupahakemus perhesiteen perusteella oli jätetty kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun suojelu oli myönnetty perheenkokoajalle ja perhe oli muodostettu ennen perheenkokoajan saapumista Suomeen.
Perheenyhdistämisen ehtojen tiukentamista on kritisoitu voimakkaasti siksi, että perheenyhdistämisen katsotaan muodostuvan toimeentulovaatimuksen mukana monelle käytännössä mahdottomaksi. Myös kolmen kuukauden aikaikkuna on koettu ongelmalliseksi sillä perusteella, että mikäli pakolaisstatuksen saaneella ei ole pätevää oikeusapua, hän ei mahdollisesti tiedä perheenyhdistämisen aikarajoitetta. Pakolaisten kanssa toimivat kansalaisjärjestöt ovat lisäksi todenneet, että laillisen reitin puuttuessa perheenjäsenet yrittävät joissakin tapauksissa tulla maahan itsekin turvapaikanhakijoina.
Perheenyhdistämistä on sittemmin pyritty helpottamaan tuolloisen sisäministeri Ohisalon ja myöhemmin Mikkosen johdolla. Ohisalon aikana aloitettu tutkimus Ulkomaalaislain ja sen soveltamiskäytännön muutosten yhteisvaikutukset kansainvälistä suojelua hakeneiden ja saaneiden asemaan analysoi Sipilän hallituskaudella tehtyjen ja voimaan tulleiden muutosten yhteisvaikutuksia turvapaikanhakijoiden, erityisesti lasten, asemaan.
Tutkimus totesi Sipilän hallituksen huomion olleen turvapaikkamenettelyn tehostamisessa, jolloin hakijoiden perus- ja ihmisoikeuksia oli laiminlyöty. Politiikanmuutoksen seurauksena pakolaisten joukkoon oli syntynyt väliinputoajia, joille vaikutukset olivat kohtuuttomia. Sellaiset tilanteet, joissa turvapaikanhakija ei saa oleskelulupaa mutta häntä ei myöskään saada poistettua maasta olivat lisääntyneet. Lopulta myös lasten oikeudet olivat kärsineet muutosten seurauksena huolimatta siitä, että muutoksiin oli tehty lapsierityisiä parannuksia.
Tämän vuoden helmikuun ensimmäisenä päivänä voimaan tulleiden ulkomaalaislain muutosten (1167/2022) myötä ulkomaalaislain 114 §:n mukaan oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu. Toimeentuloedellytystä ei kuitenkaan sovelleta, jos perheenkokoaja on alaikäinen. Siten suomalainen maahanmuuttojärjestelmä ottaa nyt paremmin huomioon lapsen edun lapsen ollessa turvapaikanhakija. Mikäli perheenkokoaja kuitenkin on täysi-ikäinen, joka ei kykene täyttämään toimeentulovaatimusta eikä aloita perheenyhdistämisprosessia kolmen kuukauden kuluessa pakolaisstatuksen saamisesta, ei hän pysty tuomaan maahan esimerkiksi alaikäisiä lapsiaan.
Toinen merkittävä Sipilän hallituksen tekemä muutos oli niin kutsutun humanitaarisen suojelun alasajo, joka myös esitettiin tavoitteeksi hallituksen vuoden 2015 toimenpideohjelmassa. Humanitaarista suojelua käytettiin turvapaikan perusteena silloin, kun turvapaikanhakija ei täyttänyt muita suojelun kriteereitä, mutta jonka ei katsottu voivan palata kotimaahansa aseellisen konfliktin, vaikean ihmisoikeustilanteen tai ympäristökatastrofin vuoksi. Käytännössä humanitaarista suojelua sovellettiin esimerkiksi Irakista ja Somaliasta tulleille. Kun humanitaarisesta suojelusta luovuttiin, täytyi sillä perusteella maassa oleskelevien hakea maassaololupaa jollakin muulla perusteella, ja useissa tapauksissa lupaa ei myönnetty. Tämä loi väliinputoajien ryhmän, joista osa oli ollut maassa pitkiäkin aikoja, mutta jotka päätyivät pahimmassa tapauksessa paperittomiksi pakolaisiksi.
Lopuksi
Julkisuudessa käytävä maahanmuuttokeskustelu keskittyy kasvavassa määrin taloudellisen hyötynäkökulman ympärille. Tämä on ymmärrettävää, sillä Suomen väestörakenne on valtavassa muutoksessa. Humanitaarisin perustein tapahtuva maahanmuutto voi osaltaan auttaa tulevien vuosikymmenten rakennemurroksessa, mutta talouden ei tulisi olla pakolaisuuden ensisijainen fokus.
Tällä hetkellä pakolaiset työllistyvät heikommin kuin monet muut maahanmuuttajien ryhmät, ja on epärealistista olettaa, että tämä tulisi muuttumaan välittömästi. Järkevällä politiikalla tilannetta voidaan kuitenkin helpottaa huomattavastikin, ja pitkällä aikavälillä vaikutus on todennäköisesti myönteinen.
Tällä hetkellä tärkeimmät toimenpiteet ovat tukea pakolaisten työllistymistä esimerkiksi kohdennetuilla koulutuksilla. Samalla vuoden 2016 jälkeen tapahtuneita maahanmuuttopoliittisia päätöksiä tulee muuttaa niin, että käytäntömme ovat linjassa ihmisoikeuskäsityksemme kanssa.
Lue lisää
- Busk, H., Jauhiainen, S., Kekäläinen, A., Nivalainen, S., Tähtinen, T. (2016) ‘Maahanmuuttajat työmarkkinoilla – tutkimus eri vuosina Suomeen muuttaneiden työurista’.
- Marbach, M., Hainmueller, J. and Hangartner, D. (2018) ‘The long-term impact of employment bans on the economic integration of refugees’, Science Advances, 4(9), p. eaap9519. https://doi.org/10.1126/sciadv.aap9519.
- Sarvimäki, M. and Hämäläinen, K. (2016) ‘Integrating Immigrants: The Impact of Restructuring Active Labor Market Programs’, Journal of Labor Economics, 34(2), pp. 479–508. Available at: https://doi.org/10.1086/683667.
- Strategisen tutkimuksen Demography-ohjelma (2023) ‘Väestörakenteen muutos haastaa yhteiskunnan kestävyyden’ https://storage.googleapis.com/vaestoliitto-production/2023/01/afd88237-demography_tietopaketti_digi_sivuittain.pdf
Antti Toivanen on väitöskirjatutkija Tufts-yliopiston The Fletcher Schoolissa Massachusettsissa. Hän keskittyy tutkimuksessaan kaupunkeihin suuntautuvaan pakolaisuuteen. Ennen yliopistolle paluutaan Antti työskenteli yli vuosikymmenen ajan avustustyöntekijänä.