Ajatuspaja Visio etsii ratkaisuja maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin.
Ajatuspaja on julkaissut selvityksiä niin Saksan energiakäänteestä kuin
ekologisesta verouudistuksesta. Tutustu aihetta käsitteleviin julkaisuihimme.
Ajatuspaja Visio etsii ratkaisuja suomalaisen yhteiskunnan ongelmiin.
Erityisenä painopisteenä Visiolla on ollut perustulomallien tutkiminen.
Lisäksi Visio on julkaissut toimenpideohjelmia ja keskustelunavauksia mm. kotoutumiskoulutuksen
kehittämisestä. Tutustu aihetta käsitteleviin julkaisuihimme.
Ajatuspaja Visio pitää eurooppalaista yhteistyötä elintärkeänä.
Järjestämme paljon tilaisuuksia ja hankkeita yhteistyössä
eurooppalaisten kumppaniemme kanssa. Visio on jäsenenä Green European
Foundationissa. Tutustu GEF:iin.
Ajatuspaja Visio tukee demokraatiaa tuottamalla tutkimukseen
perustuvaa tietoa päätöksenteon tueksi. Lisäksi olemme tuottaneet keskustelunavauksia ja esityksiä
demokraattisen järjestelmämme kehittämiseksi. Tutustu aihetta käsitteleviin julkaisuihimme.
Ajatuspajan uutiskirje lähetetään epäsäännöllisesti, kuitenkin enintään kerran kuukaudessa. Se sisältää uutisia ajatushautomon toimintaan liittyen sekä nostoja sisällöistämme. Tilaamalla uutiskirjeen saat luettavaksi tärkeimmät julkaisumme seuraamatta muita kanaviamme tai sivuamme aktiivisesti.
Käytämme verkkosivustollamme evästeitä verkkosivustomme kehittämiseen ja käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Evästeiden avulla kerätyt tiedot ovat anonyymejä. Lue lisää evästeistämme.
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.