Arvio Pentti Linkolan elämäkerrasta

Lukupiiri

Kun lukee Riitta Kylänpään kalastaja ja syväekologi Pentti Linkolasta kirjoittamaa elämäkertaa Pentti Linkola: ihminen ja legenda ei voi olla ihmettelemättä sitä, miten edellä aikaansa Linkola vaikutti olleen luonnonsuojelutyössään ja monissa ajatuksissaan. Akateemisesta eliittiperheestä, joka asutti aikansa Helsingin yliopiston kasvitieteellistä puutarhaa, tuli yliopiston kesken jättänyt esseisti ja provokaattori, joka eli mieluummin luonnon helmassa kalastajana kuin siisteissä sisätöissä. Varsinkin lintukartoituksessa hän oli mitä ilmeisin ja arvokas pioneeri.

Kirja tuntuu olevan vahvasti Linkolan puolella. Hänen synkimpiä kirjoituksiaan käsitellään aika ohimennen eikä Linkolaa itseään vaikuteta haastatteluissa näistä haastettaneen. Kirja hyödyntää suuresti Linkolan omia tarkkoja ja ahkerasti ylläpidettyjä päiväkirjamerkintöjä ja miehelle tärkeitä kirjeenvaihtoja veljen, äidin ja muiden kanssa. Kirjan alku konkretisoi Linkolan yläluokkaisuuden ja tuo esiin ”saksalaismieliset” sukulaiset ja Linkolan mieleen välähdelleet ajatukset ”valkoisten puolella taistelemisesta”.

Hänen tekstiensä vaatimusten ollessa karuimmillaan monet tieteelliseen tai taiteelliseen eliittiin kuuluvat ystävät ottivat häneen etäisyyttä, mutta samat nimet saattoi bongata jälleen myöhemmässä vaiheessa elämäkertaa. Näitä enemmän kirjasta pomppaavat silmille Linkolan toistuvat ja vaikeutuvat masennuskaudet. Hän näyttäytyy kirjan perusteella äkkipikaisena ja vaativana ihmisenä, joka vetäytymisestään huolimatta arvosti ihmisten seuraa, järjesti hyväntekeväisyysjuhlia ym.

Kihelmöivimmillään kirja on silloin, kun siinä kirjoitetaan kirjoittamisesta ja siitä, mitä Linkola milloinkin kirjoitti. Joistakin Linkolan ajatuksista tulee mieleen Herbert Marcusen hittikirja One Dimensional Man. Linkola kuitenkin kirjoitti kirjansa Runo-Suomi (1960) ennen sen julkaisemista. Linkolan ajatuksissa on paljon sellaista, joka on muualla saanut tarkemman muotonsa vasta myöhemmin. Hänen teksteisssään on nähtävissä antikapitalistista työn kritiikkiä ja essentialisoivaa teollistumisen kritiikkiä. Linkolan mukaan ihminen on osa luontoa ja ihmisen tulisi elää luonnon ja sen kausivaihteluiden armoilla – kuten hän itse pitkälti teki, vetäen niin kehonsa kuin mielensäkin äärirajoille.

Linkolan kirjoja ja saamaa huomiota on aina kritisoitu, oli kyse sitten ”elämänsuojelija”-Linkolasta, ”maaseudun itseisarvo”-Linkolasta tai ”surutyön” Linkolasta (Nevanlinnan jaottelun mukaisesti). Niin myös tätä elämäkertaa, jonka voi nähdä jo nimensä perusteella Linkolaa ihannoivana. Lukiessa tulee kuitenkin mieleen, että voisiko Linkolan jotenkin pelastaa Linkolalta? Vielä vuosikymmeniä myöhemmin käymme samoja keskusteluja esimerkiksi degrowthista: talouskasvun ja ihmisen ”tyytymättömyyden” kyseenalaistamisesta.

Simo Raittila
ajatuspajan koordinaattori


Seuraava lukupiirin kirja luetaan kesän aikana, elokuun loppuun mennessä. Nyt kirjana on taloustieteen Nobel-palkinnon saaneiden kehitysekonomistien (ja pariskunnan) Abhijit V Banerjeen ja Esther Duflon Good Economics for Hard Times.

Yanis Varoufakis on omassa arvostelussaan kuvannut kirjan käsittelevän ihmiskunnan suurimpia haasteita (muuttoliikkeitä, kauppasotia, eriarvoisuutta ja ilmastonmuutosta) sekä nöyryydellä taloustieteen rajallisuutta kohtaan että ylpeydellä siitä, miten se voi auttaa meitä ratkomaan näitä ongelmia. Kirja pyrkii näyttämään, että ei ole mitään taloustieteellisiä ”rautalakeja”, jotka estäisivät meitä rakentamasta oikeudenmukaisempaa maailmaa.

Yhtenä konkreettisena nostona kirjasta, Duflo ja Banerjee käyttävät Suomen Toisen maailmansodan jälkeistä siirtoväkeä, joista suurin osa oli karjalaisia, yhtenä luonnollisena kokeena näyttääkseen, etteivät maahanmuuttajat vie työpaikkoja.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä