Hyppää sisältöön

Blogivieras: Perustulo, pandemia ja kriisivalmius

Vieras

Ympäri maailmaa koronakriisi on vaatinut hallituksilta ennen näkemättömiä toimia, joiden sosiaalinen ja taloudellinen hintalappu on kova. Monet hallitukset ovat pohtineet erilaisia suoria rahasiirtoja, joiden tarkoituksena on auttaa hätää kärsiviä mahdollisimman laajasti, tehokkaasti, ja reilusti. Perustulo onkin jälleen nostanut päätään koronakeskustelussa.

Useat maat, kuten Yhdysvallat ja Hong Kong, ovat toteuttaneet kertaluontoisia tai tilapäisiä suoria rahansiirtoja kansalaisille. Pääsiäiskirjeessään 2020 paavi Franciscus puhui epämääräisesti ”peruspalkasta.”

Mikään maa ei ole vielä ottanut perustuloa käyttöön sellaisenaan, mutta erilaisia laajoja suoria rahansiirtoja on suunnitteilla tai jo toteutettu monessa eri maassa. Esim. Espanja on ottamassa käyttöön perusturvauudistuksen, jossa on eräitä perustulon elementtejä, mutta joka ei ole varsinainen perustulo. Suomessakin voitaisiin kuitenkin ottaa mallia Espanjan yrityksestä rakentaa uusi pysyvä perusturva, joka on voimassa myös kriisin päättymisen jälkeen.

Suomen perustulokokeilun 2017-2018 jälkeen keskustelu perustulosta on vaimentunut. Hyvinvointivaltiomme on rakentanut kattavan sosiaaliturvajärjestelmän, mutta perusturvamme on pirstaloitunut ja byrokraattinen. Olli Kankaan sanoin, ”pandemia korostaa toimivan ja aukottoman perusturvan merkitystä.”

Riskit ovat globaaleja ja niitä on luvassa tulevaisuudessakin

Globalisoitunut maailmantalous on monimutkainen ja jatkuvasti kehittyvä järjestelmä, jonka lukuisat vuorovaikutukset ja vastavuoroiset riippuvaisuussuhteet yhtäältä mahdollistavat todella tehokkaan taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kasvun, mutta toisaalta altistavat yhteiskuntamme krooniselle epävarmuudelle, joka ilmenee epäsäännöllisinä systeemitason shokkeina. Viimeaikaisista shokeista mm. vuoden 2008 finanssikriisi, globalisaatio, halpatyövoiman kilpailuttaminen, automatisaatio, digitalouden nousu, ilmastonmuutos, ja koronakriisi ovat kaikki eri tavalla lisänneet monien ihmisryhmien taloudellista epävarmuutta. Tällaiset kriisit eivät ole poikkeus vaan pikemminkin sääntö, joten kriisitietoisuus tulee ulottaa arkitietoisuuteen ja talouspoliittiseen keskusteluun.

Yhteiskunnan kehitys ei koostu tasaisista askelista tukevalla maaperällä vaan hapuilevista askelista ja maanjäristyksistä. Emme voi tietää mitä tulee seuraavaksi, mutta voimme tietää, että jotain suurta on luultavasti tulossa myös tulevaisuudessa, koska niin on tapahtunut tähänkin asti. Voimme vaikuttaa tulevaisuuden muotoon omilla teoillamme, mutta tarkka tulevaisuuden skenaarioiden ennakointi ei ole edes teoriassa mahdollista.

Onko valtioilla sitten mitään mahdollisuutta varautua epävarmaan tulevaisuuteen?  No, ensinnäkin on hyvä muistaa, että COVID-19 kriisi ei ollut missään nimessä täysi yllätys. Epidemiologit ovat jo pitkään olleet tietoisia siitä, että globaali pandemia oli vain ajan kysymys. Etelä-Kiinan eläinkauppaan liittyvä tautiriski on tunnistettu tikittäväksi aikapommiksi. Pandemioiden riski on ollut nousussa mm. etenevän globalisaation, maailmankaupan leviämisen, ja tiheän kaupungistumisen seurauksena. COVID-19 kaltaisen pandemian saapuminen olikin vain ajan kysymys. Globaali epidemia on oivallinen esimerkki kaaosteoriasta tunnetusta perhosefektistä: yhden perhosen (tai tässä tapauksessa pikemminkin lepakon) siiveniskut Etelä-Kiinassa johtavat lamaan Pohjois-Euroopassa.

Keskeinen viestini on, että yllättävät shokit tulevat kalliiksi, mutta riittävä valmistautuminen epävarmuuteen maksaa itsensä takaisin. Tämän takia tarvitsemme monipuolista ja proaktiivista hyvinvointipolitiikkaa, jonka keskiössä on laaja sosiaalivakuutusmalli.

Sosiaalivakuutuksen täytyy olla:

  1. riittävän joustava, jotta se soveltuu lukemattomaan joukkoon erilaisia kriisejä
  2. riittävän reaktiivinen, jotta se aktivoituu nopeasti ja saumattomasti
  3. riittävän autonominen, jotta siihen voi nojata myös niissä tilanteissa, jolloin tarveharkintaiset, tapauskohtaiset kriisitoimenpiteet ovat hitaita, puutteellisia tai väärin kohdennettuja.

Vaikka päätöksiä rahanjaosta voidaan tehdä tarveharkintaisesti kriisin aikana, tulonsiirtokoneisto on hyvä jo rakentaa kriisivalmiiksi siten, että kansalaisten turvana on pysyvä taloudellinen suoja jatkuvaa epävarmuutta vastaan. Kriisitietoisen sosiaalivakuutusmallin keskeinen pilari on tulonsiirtokoneisto, joka kohdentaa rahallista apua sitä tarvitseville ihmisille. Ihmisten taloudellista ahdinkoa pahentaa kriisin keskellä sekä markkinoiden epävarmuus että poliittisten toimenpiteiden epävarmuus. Silloin kun kriisi on kehittymässä, päätöksenteko on usein hidasta ja epävarmaa. Kestää oma tovinsa, ennen kuin riittävät poliittiset toimenpiteet astuvat voimaan (jos silloinkaan).

Perustulon hyödyt poikkeusoloissa

Kuten olen toisaalla kirjoittanut, laaja empiirinen ja teoreettinen todistusaineisto osoittaa, että suora ja vastikkeeton rahan jakaminen ihmisille on suhteellisen tehokas tapa auttaa ihmisiä ja kotitalouksia taloudellisten vaikeuksien keskellä. Perustulon ja muiden suorien rahansiirtojen hyötyjen puolesta ovat puhuneet mm. vuoden 2019 taloustieteen Nobel-voittajat Banerjee ja Duflo. Voisiko perustulo olla ratkaisu koronakriisin aiheuttamiin talousvaikeuksiin?

Ratkaisukeskeinen kriisitietoisuus alkaa sen tajuamisesta, että monimutkaiseen maailmaan liittyvää epävarmuutta ei ole mahdollista poistaa kokonaan, mutta instituutioiden avulla on mahdollista lieventää kriisien syvyyttä ja pituutta. Valtiot voivat investoida ennakoiviin kriisibuffereihin ja vankkaan hyvinvointivaltioon. Tämä sijoitus maksaa helposti itsensä takaisin, sikäli kun ennakoivat toimet vähentävät systeemitason shokkien aiheuttamia taloudellisia ja sosiaalisia haittoja.

Usein kriisin puhjetessa heikossa asemassa olevat ihmiset joutuvat kärsimään eniten, koska päättäjät reagoivat liian hitaasti tai riittämättömästi.

Usein kriisin puhjetessa heikossa asemassa olevat ihmiset joutuvat kärsimään eniten, koska päättäjät reagoivat liian hitaasti tai riittämättömästi. Tämän takia on tärkeää, että sosiaalivakuutusjärjestelmän perusta on rakennettu minimoimaan päätöksenteon hitauden ja muut tarveharkintaiseen kriisinhallintaan liittyvät epävarmuudet. Ihmisten tulovirtoihin liittyvät shokit ovat usein niin odottamattomia ja äkillisiä, että ainoastaan perustulon kaltainen automaattinen sosiaalivakuutusmalli kykenee tarjoamaan riittävän nopeaa taloudellista ”ensiapua.”

Kriisin keskellä tarveharkintaiset tulonsiirrot voivat toimia tilapäisenä ”helikopterirahana”, jota jaetaan suoraan kansalaisille. Taloustieteen nobelisti Milton Friedman esitti sen aikanaan esimerkkinä rahan neutraliteetista. Nykyisemmin sitä on väläytelty tapana elvyttää taloutta ohittaen pankit – erityisesti nykyisen kaltaisessa tilanteessa, kun tavanomaisen keskuspankin korko-ohjauksen polku on kuljettu loppuun eli kun ohjauskorko on jo nollassa tai sen alla.

Tilapäisistä apupaketeista on merkittävää hyötyä ongelmien vähentämisessä, mutta ne eivät voi toimia pysyvän sosiaalivakuutuksen perustana, koska ne poistuvat niin nopeasti kuin tulevatkin. Pysyvän perustulon suhteellinen etu piilee sen pysyvyydessä, joka mahdollistaa pitkän tähtäimen suunnittelun instituutioiden, yrityksen, ja kotitalouksien tasolla. Perustulo toimii pitkäjänteisenä systeemitason remonttina, joka asettaa hyvinvointivaltion rakenteet uuteen muottiin pakottamalla perusturvan noudattamaan tiettyä kuria ja ennakoitavuutta.

Talouden sakatessa ja ihmisten kulutusmahdollisuuksien heikentyessä perustulo tulisi välittömästi apuun ilman erillisiä, mahdollisesti hitaita ja hankalia poliittisia päätöksiä. Jo nykyisellään Suomen sosiaaliturvassa on paljon tällaisia automaattisia vakauttajia, jotka elvyttävät taloutta ihmisten työtilanteen heiketessä.

Perustulo olisi nähdäkseni tehokkain tapa rakentaa sosiaalivakuutusmalli, joka toteuttaa pysyvää kriisivalmiutta epävarmuuden edessä. On silti totta, että mikään perustulomalli tuskin kykenee korvaamaan kaikkia tarveharkintaisia kriisitoimenpiteitä tulonsiirtojen osalta. Suomessa esimerkiksi vihreiden ehdottama perustulo on ns. osittaisen perustulon malli, joka ei yksinään riitä elämiseen, vaan jäljelle jää myös muuta sosiaaliturvaa – esimerkiksi ansioturvaa ja asumisen tukia. Se korvaisi perustason sosiaaliturvan.

Tehokkaaseen kriisivalmiuteen kuuluu yhdistelmä ennakoivaa ja reagoivaa tulonsiirtopolitiikkaa. Hybridimallin voisi toteuttaa siten, että sen pohjalla on pysyvä ja automaattinen perustulojärjestelmä, joka on käytössä niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina, mutta jonka parametrejä voidaan tarveharkintaisesti muokata kriisiaikoina. Sen päälle voidaan sitten tarjota kohdennettuja tulonsiirtoja erityisryhmille ja -kotitalouksille tarpeen mukaan. (Vrt. Ajatuspaja Vision perustulomalli.)

Tärkeänä yksityiskohtana tässä mallissa olisi se, että jokaisella on automaattinen pääsy perustuloonsa eikä mikään taho voi sitä häneltä poistaa kriisin aikana. Perustulon etuna olisi se, että se saavuttaisi monet, jotka muuten jäävät turvaverkkojen ulkopuolelle. Lisäksi se tarjoaisi kansalaisille suojaa epäonnistuneelta kriisipolitiikalta siinä tapauksessa, että kriisituet jaetaan kansalaisille puutteellisella, epäreilulla tai tehottomalla tavalla. Sosiaalivakuutusta ei tulisi nähdä tilapäisenä hätälaastarina, vaan pysyvänä kokonaisuudistuksena, jonka varaan voi luottaa niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.

Elämme jatkuvien kriisien keskellä ja tämän kanssa on opittava elämään.

Jotkut haluavat uskoa, että systeemitason shokit ja taloudellinen epävarmuus ovat ohimeneviä ilmiöitä. Jos tämä pitäisi paikkansa, politiikan ja talouden rakenteet voitaisiin rakentaa sillä oletuksella, että kriisitilanteet ovat harvinaisia. Tämä on kuitenkin silkkaa toiveajattelua. Niin sanotut ”hyvätkin ajat” ovat alttiita jatkuvalle epävarmuudelle, puhumattakaan huonoista ajoista. Elämme jatkuvien kriisien keskellä ja tämän kanssa on opittava elämään.

Talouskriisit, pandemiat, ilmastonmuutos, globalisaatio ja talouden luova tuho ovat esimerkkejä kriiseistä, jotka koettelevat ihmisten taloudellista kestävyyttä. Niiden rinnalle nousee vielä tuntemattomia riskejä ja epävarmuuksia, jotka pakottavat ihmisiä varautumaan yllätyksiin.

Perusturva on vain osa kokonaisvaltaista kriisivalmiutta, mutta erittäin tärkeä osa. Perustulon hyöty vaihtelee ajanjaksosta toiseen, kriisistä kriisiin, mutta pitkällä tähtäimellä se tasoittaa kuoppia matkalla. Perustulon tehtävänä on taata pitkän tähtäimen vakuutusmalli, joka antaa yksilöille ja yhteisöille mahdollisuuden ”ennakoida ennakoimatonta” ja varautua seuraavaan kriisiin.

Suomi on hoitanut koronakriisin tähän mennessä varsin hyvin, mutta se ei ole vielä toteuttanut lupaustaan perusturvan kokonaisremontista. Jotta selviämme seuraavasta kriisistä, on aika tarttua toimeen.

Lue lisää:


Otto Lehto on poliittisen taloustieteen tohtorikoulutettava King’s College Londonissa. Hän kirjoittaa siellä väitöskirjaa perustulosta evolutiivisen yhteiskuntafilosofian ja kompleksisuusteorian näkökulmasta.


Yksi kommentti "Blogivieras: Perustulo, pandemia ja kriisivalmius"

  • Crash sanoo:

    Perusteellinen ja visioiva selvitys. Talousvaikutusten lisäksi tulee muistaa mallin henkinen ulottuvuus: siinä missä aktiivimalli oli kiusantekoa, perustulo oli kädenojennus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä