Hyppää sisältöön

Uusi eurooppalainen julkaisu kerää yhteen perustulon ajankohtaiset kehityssuunnat

Uutiset

Euroopan vihreä säätiö GEF on koonnut eurooppalaisten perustuloasiantuntijoiden kirjoituksia uuteen julkaisuunsa European Green Perspectives on Basic Income. Julkaisu tutkii perustulon ympärillä käytävää debattia ja kehitysmahdollisuuksia eri Euroopan maissa.

GEF on Ajatuspaja Vision kansainvälinen yhteistyökumppani, ja julkaisun kirjoittamiseen on osallistunut myös Ajatuspaja Vision pääsihteerinä joulukuuhun asti toiminut Ville Ylikahri.

– Euroopan vihreät ovat seuranneet mielenkiinnolla Suomen perustulokokeilua ja Suomen vihreiden perustulomallien kehittämistä. Samalla eri maissa on omia varsin samansuuntaisia pohdintoja ja kokeiluja käynnissä. Tämä GEF:n julkaisu antaa hyvän yleiskuvan aiheesta käytävästä keskustelusta. Julkaisun tarkoitus ei ole esittää yhtä oikeaa mallia, vaan pohtia perustuloa ja sen kokeilemista eri maiden näkökulmista, summaa Ylikahri julkaisua.

Julkaisu on luettavissa tästä (GEF).