—
Visio on selvittämässä yhdessä eurooppalaisten kumppaniensa kanssa erilaisia perustulomalleja ja -kokeiluita, joita on käynnissä eri puolilla Eurooppaa. GEF:n hankkeesta voi lukea lisää GEF:n sivuilta. Hankkeessa on tutustuttu mm. Suomen ja Barcelonan perustulokokeiluihin ja osallistuttu Tampereella järjestettyyn kansainväliseen perustulokongressiin.
Visio on selvittänyt jo monen vuoden ajan suomalaiseen sosiaaliturvaan ja verotukseen liittyviä ongelmakohtia ja esittänyt uusia malleja. Selvitystyö alkoi vuonna 2006, jolloin Visio laati Suomen ensimmäisen kokonaisvaltaisen mikrosimulaation perustulon taloudellisista vaikutuksista. Tuloksiin voi tutustua raportissa Perustulon aika.
Vuonna 2014 Visio oli laatimassa uutta mikrosimulaatiomallia perustulosta ja päivittämässä perustulomallinnuksia. Erityisenä painopisteenä tutkimuksessa oli perustulon kannustinvaikutukset tilanteessa, jossa nykysosiaaliturvaan on tehty useita kannustavuutta parantavia uudistuksia. Vihreät päivittivät perustulomallinsa tutkimuksen pohjalta. Vihreiden perustulomalliin jas en taustalla olevaan eduskunnan tietopalvelun analyysiin voi tutustua osoitteessa www.vihreat.fi/perustulo.
Työ jatkuu vuonna 2019 GEF:n yhteisen artikkelikokoelman julkaisulla sekä Suomen perustulokokeilun arvioinnilla.