Viimeistään 1990-luvun lama pakotti ekologit ajattelemaan myös sosiaalista oikeudenmukaisuutta, ja puolue kehittyi yleispuolueeksi. Tässä jaksossa puolueen puheenjohtajat Osmo Soininvaara ja Maria Ohisalo pohtivat oikeudenmukaisuuden vihreitä kulmakiviä sekä perustulon rantautumista Suomeen ja sen hidasta etenemistä.
Vihreä aate -podcastissa Vihreän puolueen entiset puheenjohtajat pysähtyvät toimittaja Marja Väisäsen kanssa vihreän aatteen äärelle. Kahdeksassa jaksossa puidaan liikkeen arvoja ja tavoitteita sekä niiden muutosta puolueen perustamisesta näihin päiviin. Sarjan julkaisee Vihreä Sivistysliitto ry ja se on osa Vihreä Tuuma -podcastia. Sarja on äänitetty vuonna 2023.
Lukuvinkki:
Osmo Soininvaara: 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka. Teos, 2021.
Tekstivastine
Maria Ohisalo: [00:00:00] Tämä on niinku perinteistä juurikin Vihreille, että me ollaan muutospuolue. Sellainen taho, joka tulee pöytään ja sanoo, että tän asian voisi ajatella uudella tavalla. Tän asian voisi tehdä uudella tavalla. Se voisi hyödyntää sekä ihmistä että meidän työmarkkinoita että vaikkapa ympäristöä. Niin välillä tuntuu, että ne voi olla liian monimutkaisia ehkä myös ne asiat ja ajatukset, että on polkuriippuvuutta mihin Ode viittasi aikasemmin, ja siitä on vaikea myös päästä irti. Ja aina on tupattu tekee asiat tietyllä tavalla. Niin se uudistajan rooli on aika haastava.
Marja Väisänen: [00:00:38] Vihreä sosiaalinen oikeudenmukaisuus haastaa perinteisen käsityksen hyvästä elämästä. Se on kokeilevaa ja haluaa vastata kunkin aikakauden kysymyksiin. Mistä vihreä sosiaalipolitiikka on alkanut, Osmo Soininvaara?
Osmo Soininvaara: [00:01:00] No se alkoi aika hitaasti sillä tavalla, että me keskityttiin ensin aika toisenlaisiin asioihin, ehkä kyllä tämmöisiin huono-osaisten palveluihin. Mutta sitten varsinainen sosiaalipolitiikka, niin se alkoi muodostua perustulon ympärille. Ja väitän, että olin itse siinä aika aloitteellinen alussa. Ja sitten Vihreäthän eivät ole mikään kauhea ammattiyhdistysliikkeestä koonnut voima, että nyt meillä aika varhaisessa vaiheessa arvosteltiin sitä eriarvoisuutta, joka työttömien välillä on siitä riippuen onko niillä oikeutta vai eikö ole oikeutta ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Kyllä meillä alussa oli aika kepulaisia ajatuksia tämmöisestä tasaeläkkeistä ja kaikesta muusta sellaisesta, mutta tuota ne on sitten myöhemmin vaientuneet. Mutta olimme aikanaan tuomassa tähän maahan takuueläkettä kyllä tässä mielessä.
Marja Väisänen: [00:02:09] Perustulo lanseerattiin 1980-luvun alkupuolella. Olit tuomassa sitä Suomeen, tai toit. Mistä se tuli?
Osmo Soininvaara: [00:02:20] Itseasiassa mä olin paljon ennen Vihreitä nuorliberaaleissa ja meillä oli tämmöistä liberaalia yhteistyötä RKP:n kanssa silloin. Ja Ove Knekt niminen kaveri kertoi siitä mulle ja sitten mä innostuin, että tässähän kaikki palaset loksahtaisi yhteen. Ja kirjoitin tästä joskus 77-78 jo, ja sitten kirjassa Suomi 1980- luvulla niin yhdessä Osmo Lampisen kanssa puhuttiin perustulosta ja sitten yhteiskunnan jakautumisesta A ja B kansalaisiin. Johon tämä oli sitten yksi lääke.
Marja Väisänen: [00:03:03] Kerro ihan siitä alusta, minkälainen se perustulon malli oli, kun se ensimmäistä kertaa Vihreässä liikkeessä otettiin esille?
Osmo Soininvaara: [00:03:13] Niitä oli varmaan vähän isompi variaatio, mutta mä kerron siitä omasta mallistani. Ja mulla ei ollut tarkoitus tehdä mitenkään niin kun työnteosta vapaaehtoista, enkä sen takia ole koskaan kannattanut niin suurta perustuloa, että se kovin ylelliseen elämään riittäisi. Eikä semmoiset mallit myöskään oikein pelitä. Mulla oli pitkään semmoinen käsitys, että ihmiset tulee työmarkkinoilla muuttumaan keskenään hyvin eriarvoisiksi aika niin kuin osaamisperusteisesti. Että kun ennen hyvä oli se, joka oli ahkera, mutta nyt sitten myöhemmin hyvä on se, jolla on hyvää teoreettista ajattelua. Ja tähän voidaan vastata joko niin kuin ammattiyhdistysliike vastaa yrittämällä nostaa pienimpiä palkkoja, mutta siinä on se huono puoli, että silloin hinnoitellaan osa ihmisistä ulos. Ja näinhän on tapahtunut. Meidän tää rakenteellinen työttömyys tai niin sanottu tasapainotyöttömyys on nyt kolminkertainen siitä, mitä se oli 70-luvun lopulla. Ja silloin on parempi antaa palkkaerojen ehkä vähän kasvaa, mutta sitten tasoittaa tätä perustulolla, jolloin se lopputulos on tasa-arvoisempi ja työllisyysaste on korkeampi.
Marja Väisänen: [00:04:35] Millä tavalla se otettiin vastaan sitten 80-luvulla, kun tätä mallia tuotiin poliittiseen keskusteluun?
Osmo Soininvaara: [00:04:43] No niille, jotka oli puuhastelleet tämän syyperusteisen sosiaaliturvan parissa, ja sanotaan että se miten demarit oli tän rakentanut, niin niillehän oli täysin mahdotonta ymmärtää miten tämä toimii. He laskivat aivan väärin ja panivat koko tämän perusturvan bruttosumman maksettavaksi verotuksessa ja kertoivat, että verotus nousee aivan hirveän korkeaksi. Mehän tehtiin sitten myöhemmin tämmönen koeverotus, joka osoitti että se on ihan hyvin piritettävissä, että ei siinä ole mitään ongelmaa. Myöhemmin ymmärsin, että semmoinen kaveri, jota on harvemmin syytetty vasemmistolaiseksi, elikkä Milton Friedman oli myös kehittänyt oman perustulon mallinsa lähinnä sen takia, että jos kerta Amerikassa ollaan niin typeriä hänen mielestään, että halutaan auttaa köyhiä, niin tehdään se edes sillä tavalla ettei siitä ole suurta haittaa kannustimille ja talouden toiminnalle. Ja tuota Yhdysvalloista ja Milton Friedmanin perustulon malli, tai negatiivisen tuloveron malli, niin siitä keskusteltiin paljon.
Osmo Soininvaara: [00:05:55] Siitä tehtiin joku rajattu kokeilukin, joka muuten osoitti, että sen ansiosta yksinhuoltajaäitien työn tarjonta pieneni, kun ne tuli toimeen yhdellä työpaikalla, eikä tarvinnut kahta. Mutta tuota ne päätyivät sitten tämmöiseen vaihtoehtoon, joka on nimeltään Earned Income Tax Credit, joka tarkoittaa että jos ansaitsee hyvin vähäsen, niin valtio antaa peräti 40 prosenttia siitä palkasta päälle tiettyyn noin tuhannen dollarin kuukausituloon asti ja sen jälkeen se pysyy tasaisena ja sitte alkaa myöhemmin laskea. Ja kun tämä lanseerattiin Demokraattihallinnon aikana, niin se lisäsi työllisyyttä merkittävästi ja vähensi työssäkäyvien köyhyyttä merkittävästi. Se oli kertakaikkisesti hyvä malli. Se ei kuitenkaan eurooppalaiseen sosiaaliturvaan oikein pelitä, koska meillä pitäisi koko sosiaaliturva kääntää toisinpäin. Ja tässä amerikkalaisessa mallista, jos ei tee töitä ollenkaan, ei saa mitään. Ei sekään oikein istu.
Marja Väisänen: [00:07:10] No mitkä ne suurimmat syyt on siihen, ettei sosiaaliturvamallia pystytty uudistamaan?
Osmo Soininvaara: [00:07:18] Mä luulen että se on se sama vika, kuin meidän kaikissa uudistuksissa. Meidän hyvinvointiyhteiskunta on aika monimutkainen, jos sinne yhtä palasta muuttaa, niin pitää muuttaa kaikkia muitakin. Koska muuten tulee ristiriita ja kun tämmöistä kokonaisuudistusta ei koskaan saada aikaiseksi, niin sitten ei uudisteta mitään. Ja semmoinen pessimistinen näkemys on, että yhteiskunnat pystyy uudistumaan vaan sodan jälkeen. Toisen maailmansodan jälkeen suomalainen yhteiskunta uudistu oikein todella radikaalisti. Tehtiin paljon sellaisia asioita, joita 30-luvulla ei olisi voitu ajatellakaan. Ja Virossa ei käyty sotaa, mutta samanlainen mullistus niillä oli vuonna -91, jonka seurauksena ne pystyi tekemään tämmöisen täydellisen uuden alun. Ja sen takia virolainen yhteiskunta on paljon modernimpi kun suomalainen yhteiskunta. Mutta niilläkin alkaa nyt olla tätä polkuriippuvuutta, ettei voidakaan enään, kun on aina ollut näin niin ei tätä voi ajatella toisella tavalla.
Marja Väisänen: [00:08:19] Mutta meillä oli todella syvää lama 90-luvulla. Talouselämä oli ihan romahtunut ja sosiaalipoliitikka olisi kaivannut uudistusta. 90-luvun lama oli syvempi, kuin se 30-luvun lama, josta paljon puhutaan. Entä tässä vaiheessa perustulomallin mahdollisuudet?
Osmo Soininvaara: [00:08:41] No tavallaan kun sitä ajatellaan budjetin kautta, niin se alkoi näyttää entistä mahdottomammalta, koska valtiolla ei ollut rahaa. Ja silloinhan tämä meidän sosiaaliturva niin kuin säästettiin täysin katastrofaaliseksi sillä tavalla, että siitä tehtiin yhä tarveharkintaisempi, se aiheuttaa yhä suurempia kannustinloukkuja, joita on sittemmin kyllä alettu purkaa. Kokoomuslainen Lasse Männistö, joka on niitä harvoja Kokoomuslaisista, joka kannattaa perustuloa, sanoi, että aina kun tätä parannetaan, otetaan askel perustulon suuntaan. Ja olisi loogista ottaa ne kaikki askeleet kerralla, eikä yksi askel kerrallaan. Nythän meillä sosiaalipolitiikot sanoo, että meidän pahin kannustinloukku on ansiosidonnaisen työttömyysturvan puolella siinä, että osa-aikatyöstä ei kannata siirtyä kokoaikatyöhön. On se nyt aika tolkutonta, että erilaisten sääntöjen takia kaupan kassa tienaa 18 tunnin työviikolla yhtä paljon, kun 40 tunnin työviikolla. Ja siitä ei kukaan valita. Ei kauppias valita eikä se työntekijä valita, koska tämä järjestely on niille molemmille hyvin kannattava, mutta erittäin vähän kannattava niille, jotka maksaa tämän.
Maria Ohisalo: [00:10:04] Kysyit, että miksi perustulo ei ole edennyt? Mä mietin heti niitä puolueita, jotka sanoo suorilta, että tämä ei missään tapauksessa toimi ja tämä on liian kallista. Ja just se, että kun se lasketaan tietyllä tavalla, niin se voi näyttää mahdottoman kalliilta ja unohdetaan se, että sehän verotettaisi pois niiltä, jotka tienaa enemmän. Ja musta on upeeta, että me ollaan vuosikymmenestä toiseen pidetty kuitenkin ajatusta tästä esillä edelleen. Joku aika sitten kirjoitin Kokoomuksen Elina Valtosen kanssa tota yhteisen tekstin siitä, että onko se sosiaaliturva jatkossa nimeltään perustulo tai perustili tai jokin. Mä näen, että me tuskin saadaan juuri sellaista perustuloa kun me Vihreät haluttaisiin. Mutta me ollaan tottakai valmiita keskustelemaan erilaisista malleista. Niin me tarvitaan se uudistus, koska hyvinvointivaltio on hieno järjestelmä, mutta se on rakennettu tiettyyn aikaan. Ja meidän sosiaaliturvajärjestelmää on rakennettu vuosikymmeniä ja se on ikään kuin tilkkutäkki, jossa on erilaisia aukkoja ja reikiä, joiden välistä ihmisiä putoaa. Ja meillä on iso ongelma siinä, että ihmisiä jotka haluaisivat tehdä töitä, niin heidän ei kannata sitä työtä vastaanottaa.
Maria Ohisalo: [00:11:15] Mä näkisin perustulon yhtenä suurimmista tärkeimmistä ajatuksista. Sen, että ihmisillä olisi mahdollisuus elää entistä enemmän omannäköistä ja vapaampaa elämää ja yhteiskunta olisi tietyllä tavalla vahvemmin tukena ja mahdollistajana. Ja kun mä uskon myös, musta Vihreiden sosiaalipoliittisen ajatteluun on myös aina istunut se, että ihminen haluaa olla osallinen ja aktiivinen yhteiskunnan jäsen, ja vaikuttaa, tehdä omannäköistään elämää sen sijaan, että muut puolueet helposti katsoo sosiaalipolitiikassa juuri tätä tarveperusteisuutta ja että meidän hyvinvointivaltio on vaan tällainen vakuutusjärjestelmä, jossa vakuutetaan tiettyjä riskejä vastaan, oli se työttömyyttä, vanhuutta, lapsen saamista. Mutta ei nähdä, että ihmiselämät on entistä enemmän kietoutumia näistä riskeistä. Ei ole vain yksittäisiä riskejä siellä täällä ja tuolla, vaan ihmisten elämäthän on hyvin erilaisia, kun ne oli 40-luvulla tai 60-luvulla. Työelämä muuttuu entistä vahvemmin. Sen takia meidän sosiaaliturvajärjestelmä tarvitsee uudistusta ja nyt yksi tärkeimpiä askelia kohti perustuloa olisi se, että sosiaaliturvan perusturvaetuudet yhdistettäisiin yhdeksi ikään kuin perusturvalaiksi. Ja tästähän nyt vaalikaudella 19-23 puolueet pääsi yhteisymmärrykseen. Nyt sitten nähtäväksi jää, miten hallitus laittaa tätä toimeen, mutta se aidosti yksinkertaistaa järjestelmää.
Maria Ohisalo: [00:12:43] Konkreettisesti yksittäisen ihmisen elämässä voi tulla vaikka enää jatkossa yhtenä päivänä se sosiaaliturvaetuus tietyn kokoisena, siinä missä se on ennen voinut tulla vähän eri luukuilta, vähän eri aikoina, mitä ikinä. Epävarmaa, epäennustettavaa. Ja sitten toinen, mitä mm. korona-aikana tehtiin, niin oli tää työttömyysturvan suojaosan määräaikainen korotus. Ja näitä on tehty näitä korotuksia aikaisemminkin. Ja nämähän voisi aidosti olla järkeviä, että jos ajatellaan että ihmiset voisi tehdä töitä enemmän, ottaa vastaan tunteja enemmän. Ja monelle jo sekin, että voisi tehdä vuoron tai kaksi tai tunteja siellä täällä, niin sekin auttaisi elämää eteenpäin. Että nyt tällä hetkellä on järkevämpää sitten istuttaa ihmisiä paikoin tekemättä niitä tunteja, joita he ehkä haluaisivat tehdä. Ja voin sanoa yksistä hallitusneuvotteluista, että aika nopeasti siinä pöydässä kerrottiin, että täällä ei sitten perustulosta keskustella. Että onhan se niinku Ode sanot, Demareilla on historia hyvinvointivaltion perustajapuolueena ja tämä ansiosidonnainen turva on tietysti heidän kun yksi tärkeä puolustettava asiaa. Ja tärkeä totta kai, mutta mä myös itse pidän erikoisena sitä, että me jotenkin erotellaan sitten pienituloisia ja työttömiä kahteen eri kastiin. Ja siinä nimenomaan perustulo loisi sellaisen yhdenmukaisen järjestelmän kaikille.
Marja Väisänen: [00:14:06] Jos vielä palataan siihen lama-aikaan. Syntyikö silloin vihreä sosiaalipolitiikka siinä vaiheessa? Tämmöinen niin kuin yleispuolueen kantaaottavuus siihen, missä mennään. Syntyi erilaisia ohjelmapapereita, mutta onko se rakentunut siitä laman tilanteesta?
Osmo Soininvaara: [00:14:31] Mä en tarkkaan tiedä, koska mä olin sen varsinaisen lama-ajan tuota vuorotteluvapaalla eduskunnasta. Palasin sitte -95 eduskuntaan ja samalla hallituspuolueeksi. Ja hallitusneuvotteluissa me jouduttiin kyllä niin kuin päättämään sosiaaliturvasta hyvin hyvin paljon. Ja aika niin kuin kokemattomina. Mä tein niissä neuvotteluissa yhden aivan hirvittävän virheen. Suostuin kaikkien muiden mukana valtiovarainministeriön ajatukseen, että sairauspäivärahasta poistetaan minimipäiväraha. Perustelu kuulosti loogiselta, että jos ennen sairastumista ei ollut mitään tuloja ja sitten katkaisee jalan niin kuin slalom -rinteessä ja on kolme kuukautta jalka paketissa, niin miksi sinä aikana pitää saada tuloja ja sen jälkeen taas ei saa tuloja? Tämä perustelu kuulosti loogiselta, mutta kukaan ei kertonut, että tämä sairauspäiväraha, minimipäiväraha oli mielenterveyskuntoutujien ainoa tulonlähde. Silloin se oli tietysti täysin epäloogista, että sairauspäivärahana maksettiin tuommoista, mutta kun ei mitään muitakaan ollu, niin tätä vaan me emme siis tienneet siinä porukassa kukaan. Siihen aikaan sosiaalipoliitikot kieltäytyivät osallistumasta keskusteluun siitä, mikä tapa leikata olisi paras, koska heidän mielestään mikään ei ollut hyvä.
Maria Ohisalo: [00:16:06] Niin, tietysti tästä 19-23 hallituskaudesta ne tuoreimmat kokemukset. Ja siinähän takana oli pääministeri Juha Sipilän hallituskaudella tehty perustulokokeilu. Aidosti ensimmäinen kunnon ison mittakaavan ja aidosti kunnon tutkijoiden tekemä kokeilu, joka kyllä osoitti sen, että kun se vapaus lisääntyi ja taloudellinen ahdinko väheni, niin ihmisten hyvinvointi parani, jolloin ihmisillä on myös tietysti enemmän mahdollisuuksia hakea niitä työllistymismahdollisuuksia. Ja meidän neuvotteluissa sitte Keskusta ja Vihreät ajo hyvin vahvasti sitä, että haetaan jatkoa tälle perustulokokeilulle. Että oli se sitten vaikka negatiivisen tuloveron kokeilu tai joku tällainen. Mutta tosiaan näissä neuvotteluissa sitten, tämä niin kuin uudistamisen näkökulma jäi vähäisemmäksi. Ja ehkä tää on perinteistä juurikin Vihreille, että me ollaan muutospuolue. Sellainen taho joka tulee pöytään ja sanoo, että tämän asian voisi ajatella uudella tavalla, tämän asian voisi tehdä uudella tavalla. Se voisi hyödyntää sekä ihmistä että meidän työmarkkinoita että vaikkapa ympäristöä.
Maria Ohisalo: [00:17:19] Niin välillä tuntuu, että ne voi olla liian monimutkaisia ehkä myös sitten ne asiat ja ajatukset. On polkuriippuvuutta, mihin Oden viittasi aikasemmin, ja siitä on vaikea myös päästä irti. Ja aina on tupattu tekee asiat tietyllä tavalla. Niin se uudistajan rooli on aika haastava. Nyt sitten taas vuonna -23 puhutaan vaaleissa lähinnä siitä, että miten tasapainottaa ja sopeuttaa julkista taloutta. Ja siinä keskustelussa lähinnä se leikkaaminen korostu siinä, että sen sijaan että lähdettäisiin miettimään vahvemmin, että miten me uudistetaan tää yhteiskunta kestävämmälle pohjalle, asetetaan meidän talous yhden maapallon rajoihin ja samalla voidaan vähentää köyhyyttä, parantaa ihmisten hyvinvointia, parantaa ympäristön tilaa ja tehdä vaikka vihreetä veropolitiikkaa ja sillä edesauttaa sitten niitä verovarojen jakamista vaikkapa kaikista vaikeimmissa asemissa oleville. Niin tuota tällaisia isompia reformeja on haastavaa tehdä tänä päivänä politiikassa, koska yksi vaalikausi, neljä vuotta, on toki myös aika lyhyt aika isompiin uudistuksiin. Mutta on tässä toisaalta sitten sote-uudistukset ja muutkin pystytty tekemään, että kyllä se tahdosta on kiinni.
Osmo Soininvaara: [00:18:34] Sen haluan sanoa, että perustulolla ja negatiivisella tuloverolla ei ole mitään eroa keskenään, paitsi että perustulo on yksinkertaisempi järjestää ja negatiivinen tulovero tuottaa enemmän paperisotaa. Mutta sille demareille, joka väittää, että perustulo on hirveen kallis, niin sille kannattaa syöttää se negatiivisen tuloveron järjestelmä, koska se taas bruttomenoina on halvempi kuin joku järjestelmä, vaikka lopputulos on sama.
Maria Ohisalo: [00:19:01] Mutta juuri tätä kun nyt sit selvitettiin tällä kaudella, että lähdettäisiinkö vaikka negatiivista tuloveroa edistämään, niin sitten se onkin valtiovarainministeriön vero-osasto, jossa on kädet täynnä ja jotenkin järjestelmät eivät taivu ja ei pystytä tekemään. Että vastaus oli hyvin usein vaan sen, että liian vaikeeta, ei voida tehdä. Vaikka meillä on tulorekisterin kaltaisia. Musta tulorekisterihän voisi olla aidosti se mahdollisuus tosi moneen. Ihmisen kaikki mahdollinen palkkatulo kerätään ja tienesti kerätään samaan paikkaan. Me voitasiin automatisoida meidän sosiaaliturvajärjestelmään niin, että kun tulorekisteri näyttää, että nyt painuttiin jonkun rajan alle tossa kuussa, niin sitten sieltä voisi vaikka automationa saada jonkun, minkä kaltainen etuus se sitten ikinä olisikaan, mutta että tällaiseen ei niinku kyetä, tähän ajatteluun.
Osmo Soininvaara: [00:19:49] Tulorekisteri puoltaa sitä, että tämä kannattaisi ehkä tehdä negatiivisen tuloveron kautta, koska se saatasiin nyt jo toimimaan. Aikaisemmin oli se, että se negatiivinen tulovero olisi yhtä epäkäytännöllinen kuin meidän tämä soviteltu työttömyyspäiväraha. Jos sä erehdyt menemään kahdeksi viikoksi töihin, niin sitä että kuinka suuri sun etu tässä sen jälkeen pitäisi olla, lasketaan kuukausitolkulla ja koko sen ajan olet sitten syömättä.
Marja Väisänen: [00:20:20] Nyt on hyviä hahmotelmia tässä pöydässä. Minkälainen se olisi se uudistus, jos te pystyisitte nyt vaikuttamaan sillä taustalla, mikä perustulosta ja siitä tietämyksestä on tullut ja sitten reilusta siirtymästä, jota Maria kohta sitten avaa vielä enemmän.
Osmo Soininvaara: [00:20:41] Mun mielestä ei kannata ajatella perustuloa ja siten meidän muita talouspolitiikkaa erikseen, vaan mä laittaisin erittäin rajut ympäristöverot, joista tulee paljon rahaa. Ja yksi tapa saada ympäristöverot sosiaalisesti hyväksyttäviksi on jakaa niiden tuotto tasan kaikkien kesken. Ja näinhän eräissä maissa on tehtykin, jopa Alaskassa. Ja tämmöinen kokonaisuus, jossa tuloverosta siirryttäisi paljon ympäristöverojen tai tämmöisten päästöoikeusmaksujen suuntaan, niin sehän sinänsä lisäisi tuloeroja, mutta jos se palautetaan perustulon kaltaisella tavalla, niin sitten lopputulos olisi sosiaalisesti erittäin oikeudenmukainen ja tehokas.
Maria Ohisalo: [00:21:45] Ja meillä on tosiaan ollut tää Reilun muutoksen -ohjelma vuosia sitten tehty, ja mä ajattelen, että Vihreiden politiikka on tietysti aina reilua muutosta kaikki nää vuosikymmenet. Jos kiteytän lyhyesti mitä itse sillä ajattelen, niin se, että me yhtä aikaa huomioidaan ympäristön kantokyky, vähennetään päästöjä, parannetaan ympäristön tilaa ja samalla parannetaan erityisesti vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten tilannetta. Lisätään ihmisten hyvinvointia. Eli nyt ollaan keskellä ilmastokriisiä, luontokatoa. Juuri niin kuin Ode sanoo ja viittasin aiemmin vihreään verouudistukseen, siihen miten verotusjärjestelmää muutettaisiin niin, että se olisi ympäristön kannalta kestävämpää ja vielä sosiaalisesti oikeudenmukaista. Niin tässä meidän Reilun muutoksen -ohjelmassa juuri viitattiin tähänkin ikään kun tällaiseen vaikka hiiliosinko -kaltaseen johonkin malliin, mitä maailmalla on ollut. Ja silloin tulisi hyväksyttävyyttä ehkä lisää juuri tätä kautta.
Maria Ohisalo: [00:22:42] Mutta nyt jos ajatellaan konkreettisesti, niin perusturvaetuuksien yhdistäminen on tietysti ensimmäisiä askelia. Ja sitten siitä eteenpäin täytyy tietysti miettiä. No itse asiassa, nyt kun mentiin energiakriisin ja laukkaavan inflaation läpi tässä vuosina 22-23 erityisesti, niin me esitettiin myös tällaista energiaraha -mallia. Ja se olisi voinut olla sellainen, sitä myös valtiovarainministeriössä lähdettiin meidän toimesta valmistelemaan. Siitä oli Saksassa kokemuksia ja ajatus oli, että meillä voisi sitten jakaa vaikkapa energiarahana erityisesti niille alueille, jossa nyt on vaikka pitkät välimatkat ja on sitte käytettävä autoa, niin voitaisko jakaa sitten jonkinlaisena energiarahana? Tai voiko tätä sitten miettiä vaikka sen tulorekisterin kautta, tietyille tulotasoilla kohdennettavaksi tietylle alueelle. Niissä tulee helposti perustuslain reunaehdot varmasti vastaan ja yhdenvertaisuuskysymykset. Mutta tätä energiarahaa tosiaan esitettiin ja se olisi voinut olla kohdennettavampi keino, kuin mitä nyt jouduttiin energiakriisin keskellä ottamaan käyttöön. Sanotaan vaikka sähkön arvonlisäveron alennus, joka kohdentui kaikille. Aivan paikoin todella hukkaan heitettyä rahaa, tukea suurituloisten sähkölaskuja.
Osmo Soininvaara: [00:24:02] Kun mä olen katsonut sitä tukea vähän toisesta toiselta puolelta, elikkä Helenin hallituksen puheenjohtajana. Niin se tukipakettihan oli aivan järkyttävän hirveä.
Maria Ohisalo: [00:24:13] Ja se me sanottiin myös julkisesti.
Osmo Soininvaara: [00:24:15] Ja sitä sitten tutkittiin yliopistoissa ja tehtiin tämmöisiä rekisterihakuja ja todettiin, että sellaisten hyvätuloisten, jotka asuu jossakin hirvittävän isossa talossa, niin niitten energialasku pieneni, koska ne sai sitä tukea joka suunnasta, että loppujen lopuksi se oli täydellinen ylikompensaatio. Ja sitten vastaavasti kuitenkin ne pienemmät tukisummat oli niin pieniä, että takuueläkeläisillä ei ollut mitään mahdollisuutta saada niitä.
Maria Ohisalo: [00:24:48] Ja pahimmillaan näissä pöydissä, missä käytiin neuvotteluja näistä energiatuista, oltiin lähestymässä vaaleja ja siellähän puolueet halusivat tietysti mennä vaalikentillä kertomaan, että kyllä me teidän laskuja tuetaan, oli se sinun tilanne mikä tahansa melkeinpä. Että ei ollut enää pienituloisten tukemisesta kyse. Kyllä siellä ihan on selvää, että siis jopa keskiluokkakin on paikoin ollut tosi ongelmissa tässä. Mutta se, että jos se raha, joka kaikista parhaiten toimeentuleville meni, olis kohdennettu muualle, niin se olisi ollu tehokkaampaa.
Osmo Soininvaara: [00:25:16] Tuolla Aalto yliopistossa muuten tutkittiin myös tätä syrjäseutujen pienituloisia autoilijoita rekisteriaineistojen perusteella. Eikä niitä löytynyt, koska pienituloisilla syrjäseuduilla ei ennenkään ole ollut varaa ajaa autolla. Ja mikä oli yleisön vastaus? Ei tuollaista saa tutkia.
Maria Ohisalo: [00:25:38] Juu, kyllä. Sitten kun tuodaan se fakta esille, että ketkä kuluttaa kaikista eniten ja aiheuttaa kaikista eniten päästöjä. Se on aina kaikista parhaiten toimeentulevat. Lentää enemmän, asuu isommin, syö kalliimmin ja mitä ikinä. Se tiedetään, että kaikista pienituloisempia ei ole niin kuin syyttäminen. Ja silloin nimenomaan musta ne ihmisryhmät, jotka joutuu kohtaamaan nää kriisit ja muutokset kaikista eniten, niin niihin ihmisryhmiin pitäisi pystyä kohdentamaan entistä enemmän tukea. Mut vielä tästä niin kuin energiarahan tarpeesta, niin myös sitten se, että ei unohdeta vaikkapa energian säästön tärkeyttä. Niissä neuvottelupöydissä helposti lähti sellaisille kierroksille keskustelut, että se insentiivi, miksi minä säästäisin enää energiaa jos minulle maksetaan tästä takasin kuitenkin kaikkea. Eli tässä taas se vihreä ajattelu olisi voinut olla ratkomassa kriisiä enemmän. Mutta aika yksinäistä niissä neuvottelupöydissä oli. Yhtä aikaa sosiaalinen ja ekologinen kulkisi käsikkäin näissä ratkaisuissa. Niin se ei ole ihan valtavirtaa vielä, vaikka aina sanotaan että kaikki puolueet puhuu jo ilmastosta. Voihan sitä kauniita puhua.
Marja Väisänen: [00:26:45] Puhutaan köyhyydestä. Siitä ei moni puolue puhu. Ehkä sillä tavalla, että otetaan tämä reilu muutos esille. Puhutaan sosiaalisesta liikkuvuudesta ja koulutuksen merkityksestä. Minkälainen on tilanne Sipilän hallituksen toimien jälkeen?
Maria Ohisalo: [00:27:07] No joo, meillä oli aidosti tilanne, jossa vuosikymmeniä hyvinvointivaltio ja koulutusjärjestelmä onnistui kuromaan umpeen eroja ihmisten välillä. Ja koulutus on mitä parhainta köyhyyden torjuntaa. Ja tämä sosiaalinen liikkuvuus ylöspäin tosiaan mahdollistui pitkään. Omasta suvustanikin on esimerkkejä, joista täysin erittäin köyhistä oloista Karjalasta evakkona lähteneestä perheestä on voinut tulla kirurgi, ortopedi tai sitten myöhemmissä sukupolvissa itse oon päässyt tohtorintutkinnon tekemään. Ei se olisi ollut mahdollista monissa muissa yhteiskunnissa. Ja toisaalta sen mahdollisuudet on vähentyneet. Nyt me tiedetään tänä päivänä, kun koulutukseen on kohdistettu aika isoja leikkauksia viime vuosien aikana. Itse asiassa vuosina -12-19, niin yli 2 miljardia euroa on säästetty koulutuksesta. Ja siinä on toki Vihreät ollut myös osallisena aikanaan. Ja ne on kyllä ollut sellaisia paikkoja, missä sitte myöhemmin on käyty hyvin paljon sisäistä keskustelua myös siitä, että on asetettu ihan kynnyskysymykseksi hallitukseen lähtemiselle se, että koulutuksesta ei voi leikata.
Maria Ohisalo: [00:28:26] Se on sellaista nakertamista, kun sitä pohjaa nimenomaan pitäisi vahvistaa. Aivan kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa tässä yhteiskunnassa. Se on tämän hyvinvointivaltion suurimpia lupauksia. Jos me nakerretaan sitä pohjaa, niin mitä meille jää? Sitten sillon nimenomaan se perhetaustan merkitys korostuu ja se on valitettavasti viime vuosina korostunut. Myös oppimiserot oppilaiden, lasten ja nuorten, välillä on kasvanut. Ja juuri se perhetaustan vaikutus näkyy entistä vahvemmin. Kyllä siinä vaikka sitten 19-23 hallituskaudella lisättiin miljardi koulutukseen, niin silläkin on päästy oikeastaan vasta paikkaamaan niitä leikkauksia. Sen sijaan, että pystyttäisiin tekemään aidosti vaikuttavaa investointia sinne koulutuksen puolelle. Sanotaan vaikka aloituspaikkojen lisäämisen merkitys meidän työllisyydelle tulevaisuudessa, aivan keskeinen, mutta sitä pitää jatkaa sitä työtä.
Osmo Soininvaara: [00:29:20] Terho Pursiainen joskus lainasi mulle kirjan, Michael Youngin kirjan Meritokratian nousu 1870-2033. Se päätyi muuten populistiseen vallankumoukseen silloin 2033, että Yhdysvallat tuli vuonna 2016, 17 vuotta edellä, mutta joka tapauksessa, niin siinä esitettiin meritokratiasta erittäin synkkä käsitys. Michael Young oli siis demareiden tämmöinen sosiaalipoliittinen asiantuntija ja hän kritisoi sen aikaista koulu-uudistusta, jossa ihmiset älykkyystestillä jaettiin kolmeen osaan. Ja sitten niistä älykkäimmistä tehtiin yliopistoihmisiä ja niillä meni kaikki hyvin, ja niillä huonoimmalla meni kaikki huonosti. Ja hän kuvitteli, että älykkyys on niin vahvasti perinnöllinen, että kahden sukupolven jälkeen ei tartte tehdä mitään testejä, eli katsotaan vaan mistä perheestä on kotoisin. Mutta se ei onneksi pidä paikkaansa. Mutta kyllä hän kuvasi hyvin siinä sen, että kuinka se meritokraattinen yhteiskunta voi olla vielä pahempi kuin luokkayhteiskunta, koska sillä alaluokalla ei sen jälkeen ole mitään johtajia. Ja näinhän tässä vähän on käynyt, että se syrjäytynyt porukka, jolla menee kaikista huonoiten, niin se on sitten ihan omillaan.
Osmo Soininvaara: [00:30:48] Mä katson tätä yhteiskuntaa koko ajan vähän sitä taustaa vasten ja myös tämä koulutuksen periytyvyys, jota siinä ennustettiin, niin sehän on osittain toteutunut. Sitten kun sitä tutkitaan tilastollisesti oikein, niin ei se ole mennyt niin pahaksi kuin väitetään. Mutta koulutus on nykyisin vähän periytyvämpää ja se silloin panee miettimään monia asioita. Miten oikeudenmukaisesti tällaisessa yhteiskunnassa lisätään. Ja mä päädyn taas siihen perustuloon tätä kautta, että se on parempi tapa kuin muut. Mut sitten mä kyllä Vihreitten perusajatusta haastaisin siinä, että jos parhaisiin akateemisiin uriin päätyy ne ihmiset, joilla on rikkaat akateemiset vanhemmat, niin silloin tämä ilmainen koulutus, niin sen elinkaaren ajalla, se tukee hyväosaisia ja huono osaiset maksaa sen. Ja siihen olisi olemassa tämmöinen niin kuin pehmeät lukukausimaksut, jossa joutuu maksamaan tämän koulutuksen takaisin, jos pääsee vaikka yli viiden tonnin kuukausituloille, jolloin se ei niin kuin köyhää kirpaisisi ja se olisi tavallaan niin kuin lottoarvontaa, jossa saa rahat takaisin jos ei voita. Mutta tämä on teoriassa näin, ja mä luulen että kaikki, jopa vasemmistolaiset ekonomistit ajattelee, että näin sen pitäisi olla. Mutta tietysti kaikki muutokset on perhanan vaikeita ja siinä aina tulee niitä, joiden käy siinä muutosvaiheessa tosi huonosti.
Maria Ohisalo: [00:32:32] Joo, tästä ollaan eri linjoilla Oden kanssa. Siitä kulmasta ainakin itse tuun tähän, että mä ymmärrän Oden pointin siitä, että jos todella on niin että hyväosaiset ainoastaan tästä korkeakoulutuksesta pääosin hyötyvät, niin eivätkö he voisi sitten maksaa takaisin jotain? Mutta sitten se, että mä itse ajattelen juuri tätä hyvinvointivaltion palvelulupausta, sitä että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Että jos sä tiedät pienituloisesta perheestä lähtevänä, että se tulee aikanaan maksamaan sulle näin ja näin paljon. Sulla ei ole kunnon tietoa siitä työllistymisen tulevaisuudesta, vaikka se olisikin niin että sä et joudu maksamaan takasin jos et vaikka työllisty oikein hyvin ja näin, niin silti että jonkinlaiset henkiset ovet jossain saattaa sulkeutua jo hyvissä ajoin. Ja voi olla, että duunariperheessä ei ajatella näitä väyliä enää omiksi, tai ajatellaan, että se on niin kuin jotenkin sitten parempiosaisten väylä ja kouluttautumisen arvo ehkä sitten saattaa siinä jäädä. No tällaista on vaikea tutkia tällaista asiaa. Ja tietysti puolueena ollaan suhtauduttu erilaisiin koulutuksen maksullisuus -keskusteluihin hyvin kriittisesti ja sanottu, että ylipäätään vaikkapa mietitään miten meidän pitäisi pystyä huoltosuhdetta korjaamaan ja tätä julkista taloutta tasapainottamaan.
Maria Ohisalo: [00:33:53] Niin tietysti se, että myös kansainvälisiä opiskelijoita Suomeen entistä enemmän tarvittaisiin. Lukukausimaksujahan on tullut EU/Eta maiden ulkopuolisille. Me ollaan vastustettu niitä, eikä tarkoitus ole olla koko maailman sosiaalitoimisto tai kouluttaja, niin kuin jotkut jostain pyrkii tätä keskustelua jotenkin kääntämään näin. Vaan nimenomaan niin, että kun tähän maahan ei ole mitään valtavia jonoja. Jos me mietitään meidän työllisyysastetta ja tulevaisuuden työllisyysastetta ja verotusta ja muuta, niin miten me sitten houkutellaan tänne ihmisiä? Ja jos ihmiset vaikkapa voisivat saada maksuttoman koulutuksen ja sen jälkeen jäädä tänne pidemmäksi aikaa pysyvämmin, voisivat saada pidempiaikaisen oleskeluluvan tai muuta, vaikka pysyvämmänkin, niin siinä ois intressiä aidosti tulla tähän yhteiskuntaan rakentamaan tätä. Eikä niin, että sitten tullaan, haetaan koulutus ja lähdetään saman tien pois. Tai sitten aivovuoto myös ihan niin kuin suomalaisten osalta muualle maailmaan.
Osmo Soininvaara: [00:34:58] On sanottu, että ne hyväosaiset, jotka saa koulutuksen avulla hyvät korkeat tulot, niin ne maksaa sen progressiivisena verotuksena takaisin ja näin se on. Siis jos ne jää Suomeen. Ja sitten vastaavasti se, joka on muualla maksanut paljon koulutuksesta, niin sen ei kannata muuttaa Suomeen, koska sitten joutuu maksamaan sen koulutuksen tavallaan toiseen kertaan. Tässä Suomen mallissa on paljon hyviä piirteitä. Esimerkiksi se, että sitten vastaavasti tuloerot on pienempiä. Mutta että miten me selviämme siitä ympäröivän maailman kanssa? Sitä mä en tiedä.
Maria Ohisalo: [00:35:42] Ja ehkä itseasiassa vielä tästä niin kuin koulutuksen mahdollisesta maksullisuudesta sitten vaikka jälkikäteen koulutuksen jälkeen. Niin, se mistä me tiedetään tutkimuksista kyllä, niin on aidosti se kun tutkitaan eri tuloluokkien taustoja ja perheitä, niin ne käsitykset ihmisten omista työllistymismahdollisuuksista, tulevaisuudennäkymistä, niissä on vahvoja eroja. Itseluottamuksesta lähtien. Jo se, että perintönä saadaan sieltä perheestä paljon, paljon muutakin kuin vain taloudellista pääomaa, se on sosiaalista, kulttuurista, inhimillistä pääomaa. Kaikki näitä, joita ei pystytä mittaamaan rahassa. Ja silloin ne erot ihmisten välillä näkyy usein myös sen talouden kautta.
Osmo Soininvaara: [00:36:24] Joo, siis jos ihmiset ajattelisivat loogisesti, niin tässä jälkikäteen maksamisessa ei olisi mitään riskejä. Mutta ihmiset eivät kyllä aina ajattele loogisesti ja silloin ne riskit voi olla ihan todellisia.
Maria Ohisalo: [00:36:36] Oltiinhan me jossain vaiheessa se aidosti koulutuksen mallimaa maailmalla ja suomalaista koulutusta on lähdetty myös vientituotteena maailmalle viemään, kunnes sitten on tullut, olisko ollut vuodesta -16 lähtien, vai jo kauan aikasemmin, ylipäätänsä nämä oppimiserot lasten ja nuorten välillä. Ja juuri tämä perhetaustan vaikutuksen näkyminen entistä vahvemmin. Ne on alkanut näkyä ja PISA tutkimuksissa se lasku on näkynyt myös. Tietysti Ode tiedät niin kun historiasta ja omasta kokemuksesta myös aikaisempia vuosikymmeniä. Toki on lähdetty hyvin hyvin niin kuin erilaisesta todellisuudesta, missä tällä hetkellä ollaan. Jos meidän järjestelmää tästä nyt verrataan moneen muuhun, niin kyllähän meillä hyvin täällä menee, mutta sitten me helposti tietysti verrataan niihin parhaimpiin aikoihin meillä.
Osmo Soininvaara: [00:37:28] Mulla on tilastotieteilijänä semmoinen eriävä näkemys siitä, mistä se PISA tutkimus johtu. Sen takia, että oppimistulokset on niin hirveen paljon perhetaustoista kiinni, niin vielä 20 vuotta sitten suomalaisten perhetausta yleensä oli aika siedettävä. Ei ollu kaikilla hyvä, mutta semmoisia huono-osaisia perheitä oli aivan dramaattisesti vähemmän kuin nyt. Ja kun tämä perheiden eriarvoisuus on kasvanut, niin on se opettaja minkälainen taikuri tahansa, niin se heikentää tätä lopputulosta. Jos olisin vielä aktiivinen tutkija, niin tutkisin tätä piirrettä tässä enemmän. Sitten voi olla, että joitakin pedagogisia virheitä on tehty. On tehty uudistuksia, jotka eivät olleet niin hyviä. Mutta tuota, tehtiinhän niitä ennenkin. Siis joukko-oppi esimerkiksi matematiikan opetuksessa ei ollut mikään suuri menestys, mutta siitäkin jotenkin selvittiin.
Marja Väisänen: [00:38:37] Otetaan sitten tähän loppuun vielä terveydenhuollosta ja sen rapautumisesta. Mielenterveys ja se palvelurakenteen vaikutus hoitoon pääsyyn, se on nyt yksi semmoinen aika polttava kysymys ollut tässä.
Maria Ohisalo: [00:38:56] Mielenterveys on selvästi teema, joka nousee poliittisen keskustelun ytimeen aidosti voidaan sanoa, että ihan vasta joitain vuosia sitten kunnolla. Hyvänä esimerkkinä meidän europarlamentaarikko Alviina Alametsä on tehnyt erittäin paljon töitä urallaan näiden kysymysten nostamisessa poliittisiksi. Että monia sairauksia on nähty jo politiikan keskusteluissa ja puheenjohtajien paneelivastauksissa. Mutta se, että on myös uskallettu puhua mielenterveydestä. Siihen tarvitaan myös samalla tavalla hoitoa kuin moniin muihin sairauksiin. Se on ollu mielestäni läpimurto. Vihreillä on ollut siinä selkeä oma vaikuttamisen paikka.
Maria Ohisalo: [00:39:36] Muun muassa Alametsän toimesta on lähdetty erilaisia tällaisa Mieppi -mielenterveyden matalan kynnyksen palveluita edistämään, ja on mahdollistettu palveluseteliä ja montaa muuta. Ja me ollaan tietysti valtakunnallisesti puhuttu vaikkapa mielenterveysammattilaisten kouluttamisen tärkeydestä, että niitä ihmisiä olisi riittävästi, että tutkinnot olisi aidosti laadukkaita, hyviä ja että myös viranomaiset valvoisivat niitä ammattilaisia, joita tällä alalla työskentelee. Koska sekin on paikoin aika villi länsi. Mielenterveys on mitä suurimpia poliittisia kysymyksiä. Se taitaa olla itse asiassa toiseksi yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisessä. Ja aidosti puhutaan miljardiluokan taloudellisesta kysymyksestä myös. Jos voitaisiin hyvissä ajoin ennaltaehkäistä, jos voitaisiin auttaa niitä ihmisiä pääsemään nopeammin palveluiden piiriin ja näin, niin tää olis meille myös kansantaloudellisesti säästöä.
Marja Väisänen: [00:40:36] Mistä johtuu, että hoitoon pääsy on nykyisin niin hankalaa? Vielä 90-luvulla ainakin Helsingissä pääsi aika nopeasti erikoissairaanhoitoon jos oli tarvis.
Osmo Soininvaara: [00:40:48] Mä olin just Kööpenhaminassa uusien hallituksen kanssa ja Tanskassa näytetään käyttävän suorempaa kieltä kun puhutaan ongelmista. Ja siellä sanottiin, että kun väki vanhenee, niissä on enemmän enemmän hoidon tarvetta ja kun sairaanhoito kehittyy, niin on enemmän hoitomahdollisuuksia ja uudet hoidot on kalliimpia ja niin edelleen. Ja sitten tulee valtiovarainministeri, joka sanoo, että te ette saa käyttää tähän lisää rahaa. Silloin yksinkertaisesti se järjestelmä vaan menee tukkoon tai sitten pitää päättää, että tiettyjä syöpähoitoja annetaan vain rikkaille. Joka olisi sekin kyllä aika kova päätös.
Osmo Soininvaara: [00:41:34] Mutta kyllä meillä tässä on jotakin ongelmaa, kun katsoo esimerkiksi kuinka monta psykiatria maassa on, niin niitä on meillä kyllä aika paljon verrattuna muihin maihin. Ja jollakin tavoin ne tekevät vääriä asioita. Ja HUS:in hallituksessa psykiatrian edustaja sanoi, että heidän ajastaan menee kolme neljäsosaa paperisotaan. Niin kuin Kela-korvausten kanssa. Kun he suurin piirtein osaa ulkoa sen mitä siihen pitää kirjoittaa, niin sen osaisi tekoälykin tehdä sen lausunnon ihan hyvin. Että jollakin tavoin meillä tämä järjestelmä on tehoton. Mä en haluaisi aina olla sanomassa, että lisää rahaa joka asiaan, koska mä tiedän että joskus se loppuu myös. Mutta sitten samat ongelmat oli Tanskassakin ja kaikkialla, että mielenterveyspalvelujen kysyntä on kasvanut kaikissa teollisuusmaissa nopeasti. Se, miksi näin on käynyt, niin siitä on monen monta ajatusta. Jotkut sanovat, että elämä on muuttunut rasittavaksi. Minä sanoisin, että muutos on sattunut myös vapaa-ajan puolella. Mutta joka tapauksessa mielenterveyspalvelujen kysyntä on dramaattisesti kasvanut.
Maria Ohisalo: [00:42:57] Ja tää on musta olennainen osa tätä keskustelua. Ei vain se, että miksi ne palvelut itsessään eivät pysty vastaamaan tähän tarpeeseen, vaan mikä on se yhteiskunta, joka luo painetta mielenterveyspalveluille entistä enemmän? Ne on yksilöiden kysymyksiä toki, mutta sitten meillä poliitikoilla ne on poliittisia kysymyksiä ja aidosti yhteiskunnallisia keskusteluja. Nuoret entistä enemmän haluaa puhua näistä asioista. Haluaa tuoda julki näitä asioita. Ja aina kun puhutaan vaikka syrjäytymisestä, niin sitten on hyvä muistaa, että on aina joku yhteiskunta, joka syrjäyttää itsessään tai voi olla nyt sitten se yhteiskunta, joka on entistä hektisempi ja paineistetumpi. Tai vaikka sosiaalinen media, jossa paikoin nyt ehkä vihdoin alkaa olla tutkimusta siitä, että myös nuorilla näkyy heidän pahoinvoinnissa se sosiaalisen median antama kuva ehkä muiden ihmisten elämästä. Statusahdistuksesta puhutaan sosiologian puolella. Ihmiset vertailee itseään muihin ja kaikki tämä voi vaikuttaa myös siihen omaan hyvinvointiin. Ja sosiaalinen mediahan luo ruusuisen kuvan ihmisten elämästä helposti. Harvemmin sitten tuodaan niitä negatiivisia puolia esille. Eli että uskallettaisiin puhua myös siitä yhteiskunnan luomasta paineesta.
Maria Ohisalo: [00:44:14] Ja sit toisaalta palvelujärjestelmän osalta uskallettaisiin tehdä sellaisia uudistuksia taas kerran, että käännetään asioita vaikka toisinpäin. Nurinkurin. Mä otan asunnottomuuden esimerkkinä, koska se on musta suomalaisen sosiaalipolitiikan yksi menestystarinoista. Suomessa on ollu kymmeniä tuhansia asunnottomia virallisesti aikanaan ja sitten kun on lähdetty tilastoimaan niin siitä on vähitellen päästy laskevaan trendiin. Asunnottomien määrää on päästy laskemaan, koska on otettu käyttöön tällainen Asunto ensin -periaate. Ja siinä ajatus on niin, että jos ennen piti aina osoittaa viranomaisille, että nyt olen hoitanut ensiksi pois päihdeongelmani, sen jälkeen velat ja sitten vielä työpaikatkin on hankittu ja sitten saan ehkä asunnon, jossain ikään kuin portaikon yläpäässä. Niin käännetäänkin portaat nurinpäin ja aloitetaan sieltä alusta, että ensin tulee asunto. Asunto ensin, sieltä on helpompi lähteä kuntoutumaan päihde- ja mielenterveysongelmien osalta, voi saada pankkitilin, voi saada sen työpaikan helpommin, ja ylipäätään se itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus on valtavan tärkeä ihmisten hyvinvoinnille. Niin samankaltaista ajattelua pitäisi ehkä tuoda enemmänkin. Ja tietysti me ollaan puhuttu terapiatakuun puolesta, joka mahdollistaisi mahdollisimman pian hoitoon pääsyn. Mutta varmasti suurempiakin innovaatioita tullaan tarvitsemaan.
Marja Väisänen: [00:45:37] Niin ja sitten palattaisiin ihan sinne vihreän aatemaailman alkujuurille. Enemmän aikaa ja vähemmän roinaa, niin se voisi olla semmoinen aika kokonaisvaltainen muutos tähän kaikkeen.
Osmo Soininvaara: [00:45:49] Se on muuten Ville Komsin teema. Hän oli, ja on edelleen erittäin hyvä sanoittamaan asioita.
Maria Ohisalo: [00:45:58] Ja musta se on edelleen todella toimiva. Ja musta on mielenkiintoista huomata, miten nuoret sukupolvet alkaa, ei toki kaikki nuoret, mutta kuitenkin itse se palaute mitä saa sosiaalisen median kautta ja muuta niin, nuorethan on hirveän kulutuskriittisiä ja osaa ajatella jo sitä, että omaa hyvinvointia laitetaan sen materian edelle myös monesti, ehkä enemmän kuin me aikaisemmat sukupolvet.
Marja Väisänen: [00:46:25] Minkälainen olisi semmoinen nykyinen malli sitten tähän Komsin malliin?
Osmo Soininvaara: [00:46:33] Meillähän on rakenteellisesti yritetty estää sitä, että ihmiset siirtyy vapaaehtoisesti osa-aikatyöhön. Yksinkertaisesti sillä tavalla, että jos olet valtion virassa, niin sä et voi tehdä osa aikatyötä, koska valtiovarainministeriö on sen kieltänyt. Ja sillä ajatellaan, että meidän kansantalous tarvitsee kaikki ne veromarkat, mitä ihmiset tekee kokopäivätyöstä. Sen takia ennen kuin voimme alkaa edistää sitä, että ihmiset vapaaehtoisesti lyhentää työaikaansa, niin meidän pitää kehittää tästä riippumaton tapa rahoittaa julkisia menoja. Ja sitten tässä kokonaisuudessa tulee taas ne materia- ja ympäristöverot. Meillä on vähän hölmöä, että tuotannossa sitä tuotantoa verotetaan sen perusteella, kuinka paljon sen tekemiseen menee työtä, kun pitäisi verottaa sen perusteella kuinka paljon siihen menee materiaa. Ja niinpä tää verotusmalli suosii halpaa rihkamaa ja syrjii kaikkea hyvin tehtyä, kun pitäisi olla päinvastoin. Mutta samalla meidän olisi mahdollisuutta irrottaa tämä julkisen sektorin kriittinen rahoitus työtuntien määrästä.
Maria Ohisalo: [00:47:52] Joo ja ylipäätään kaikki se, Ode mainitsit aiemmin, että kyse ei ole vain työelämän kuormittavuudesta, vaan myös ehkä että mitä kaikkea siellä vapaa-ajalla tapahtuu. Mihin ihmiset käyttää sitä vapaa-aikaansa? Onko siellä kyse sitten siitä, että tehdään töitä, jotta vapaa-ajalla päästään kuluttamaan? Ja mitä se on se mitä kulutetaan? Jos se voisi suuntautua entistä vahvemmin vaikka palveluihin, hyvinvointipalveluihin, elämyksiin, sen sijaan, että se on kertakäyttötavaraa. Jota juurikin ei ole ympäristön kannalta verotettu oikealla tavalla. Niin tästä kaikesta se varmasti rakentuisi. Ja siitä perustulon pohjasta, että aina olisi joku pohja, josta ikään kuin trampoliini, josta ponnahdetaan ylöspäin. Eikä se hyvinvointivaltion turvaverkko, joka pudottaa ihmisiä alas.
Marja Väisänen: [00:48:45] No tää malli on päivitetty. Sä olet ollut mukana tässä Reilu muutos -työryhmässä. Onko se nyt vaan taas se tilanne, että pelätään sitä, että valtio velkaantuu liikaa, eikä nähdä niitä reunaehtoja selvästi? Että tavallaan on valmis malli, jota on päivitetty uudestaan, mutta silti ollaan ollaan kuilun partaalla edelleen.
Maria Ohisalo: [00:49:13] Niin yksi syy, minkä takia olen just tämän puolueen jäsen on se, että meillä on paljon ohjelmatyötä ja toivon, että jatkossa on entistä enemmän myös sitä sisäistä keskustelua ja linjanvetoa. Jos ei vaikkapa hallitusvastuu paina samalla tavalla kun aina välillä, niin me ollaan tietysti päivitetty omia ohjelmia, oli kyse perustulomalleista, tai vaikka just tää Reilun muutoksen -ohjelma ja näin. Mutta on myös niin, että tässä yhteiskunnassa tarvittaisiin sitten useampi puolue, joka haluaisi uudistaa järjestelmiä, kokonaisia järjestelmiä. Ja se, että tässä on puhuttu moneen kertaan vihreän verouudistuksen tarpeesta. Niitä tavoitteita tietyllä tavalla ehkä taloustieteilijät kyllä jo nostaa, mutta aika usein niissä ollaan sitte yksin politiikassa, niissä politiikan pöydissä, koska sitten ne argumentit on näitä, että no nyt juuri joku ryhmä jossain tulee kärsimään. Mutta sen takia me ollaan juurikin esitetty energiarahan kaltaisia malleja tai perustulon kaltaisia malleja. Pidettäisiin aina huoli siitä, että kukaan ei putoa, mutta oltaisiin valmiita uudistamaan järjestelmää. On selvää, että tämä kestävyysmurros on tuloillaan. Ilmastokriisi ja luontokato pitää pystyä pysäyttämään, muuten kaikesta tulee haastavampaa ja kalliimpaa. Niitä euroja on turha laskeskella planeetalla, jossa elämä hiipuu.