—
Kotihoidontuki on ollut kiistelty etuus jo 1960-luvulta lähtien, ja se on ajankohtainen poliittinen kysymys jälleen kevään kuntavaaleissa. Kuntataloudet ovat ahdingossa koronakriisin jäljiltä, ja kunnat saattavat tehdä leikkauksia kotihoidontuen kuntakohtaisiin lisiin. Miten kotihoidontuki on sovitettavissa pyrkimykseen naisten työllisyydestä sekä sukupuolten välisestä tasa-arvosta?
Keskustelu kotihoidontuesta virisi jo 1960-luvulla, kun moni hämmästeli sitä, miksi valtion pitäisi maksaa äideille omien lastensa hoitamisesta. Kotihoidontuki tuli voimaan vuonna 1985, kun kotihoidontuki ja alle kolmivuotiaiden päivähoito tulivat lainsäädäntöön. Kotihoidontuki oli keskustalle tärkeä saavutus, koska kotihoidontuki oli alun perin maatalon emännille suunnattu korvaus.
Kotihoidontuki on ollut koko historiansa ajan kiistelty etuus, ja julkisessa keskustelussa on asetettu lasten kotihoito ja päivähoito usein vastakkain. Kotihoidon tuen voi katsoa kannustavan perheitä siihen, ettei lapsi käytä julkista palvelua, jolloin kunnat säästävät palveluista. Osin tämän takia monet – varsinkin suuremmat – kunnat ovat maksaneet kotihoidontuen kuntalisiä.
Kotihoidolla on ollut kuitenkin varsin vahva ja arvostettu asema Suomessa verrattuna muihin Pohjoismaihin. Esimerkiksi Ruotsissa kotihoitoa on kritisoitu selvästi jyrkemmin kuin Suomessa. Muissa Pohjoismaissa on korostettu päivähoidon merkitystä varhaiskasvatuksena eli sitä, että lapsi saa päiväkodissa korkeatasoista varhaiskasvatusta, joka kehittää hänen sosiaalisia ja kognitiivisia taitojaan.
Taloustieteilijä Sixten Korkmanin mukaan Suomella on Pohjoismaista anteliain kotihoidontuki, vähiten subventoitu päivähoito eli kalliimmat päivähoitomaksut sekä alhaisin alle 3-vuotiaiden lasten äitien työllisyysaste. Naisten työmarkkina-asemien parantuessa kotihoidon ns. vaihtoehtoiskustannuksen voidaan katsoa kasvaneen. Vaihtoehtoiskustannus kuvaa tässä tapauksessa sitä, mitä vanhempi voisi kotihoidon sijaan saavuttaa työmarkkinoilla.
Miesten osuus kotihoidontuen saajista on edelleen pieni
Kotihoidontukeen on oikeus, jos lapsen vanhempi, vanhemman kanssa asuva avo- tai aviopuoliso tai lapsesta huolehtiva muu henkilö, esimerkiksi palkattu lastenhoitaja, hoitaa alle 3-vuotiasta lasta kotona. Kotihoidontuki koostuu runsaan 340 euron hoitorahasta, runsaan 180 euron hoitolisästä ja mahdollisesta kuntalisästä kunnasta riippuen. Tuen määrä kasvaa, jos perheessä on useampia alle kouluikäisiä lapsia.
Lähes kaikki perheet käyttävät kotihoidontukea ainakin jonkin aikaa, koska ansiosidonnainen vanhempainvapaakausi päättyy jo, kun lapsi on alle vuoden ikäinen. Valtaosa perheistä pyrkii hoitamaan lasta kotona, kunnes lapsi on noin 1,5 vuotta vanha. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä 80 % äideistä oli vanhempainvapaalla, kunnes lapsi oli noin vuoden ikäinen, kun taas isät käyttivät vanhempainvapaista useimmiten vain heille kiintiöidyn osan. Miesten osuus kotihoidontuen saajista on ollut viime vuosina hienoisessa nousussa; vuonna 2019 miesten osuus oli 7,5 %, kun vuonna 1998 se oli vain 4,8 %.
Kotihoidontuen vaikutukset naisten työllisyyteen
Taloustieteilijät ovat kritisoineet kotihoidontukea siitä, että se muodostuu köyhyysloukuksi naisille, sillä naisten pitämät pitkät hoitovapaat heikentävät kauskantoisesti heidän palkka- ja urakehitystään ja pienentävät myöhemmin heidän eläkkeitänsä. Tutkimus on osoittanut, että äidin työmarkkina-asema vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti hän siirtyy työelämään: äidit, jotka olivat työssä ennen lapsen syntymää siirtyvät aiemmin työhön kuin äidit, jotka olivat työttömiä tai työvoiman ulkopuolella ennen lapsen syntymää.
Taloustieteilijät ovat esittäneet, että kotihoidontuki pitäisi porrastaa siten, että korvaustaso olisi korkeampi alussa ja matalampi lapsen kasvaessa, jotta naisten työllisyys paranisi. Kotihoidontuen rajoittaminen ei kuitenkaan välttämättä toisi lyhyellä aikavälillä säästöjä julkiselle sektorille, koska se lisäisi päivähoidon tarvetta, ja ala kärsii jo valmiiksi henkilöstö- ja resurssipulasta.
Naisten ja miesten hoitojaksot olisi jaettava nykyistä tasaisemmin
Vanhempainvapaat ja päivähoito mahdollistavat sen, että pienten lasten vanhemmat voivat yhdistää perhe- ja työelämän. Etuna yhteiskunnalle on korkeampi työllisyysaste ja suurempi sukupuolten välinen tasa-arvo. Jos naisten ja miesten välinen tasa-arvo, naisten taloudellinen riippumattomuus ja lapsen oikeus molempien vanhempien hoivaan ovat meille tärkeitä poliittisia tavoitteita, naisten ja miesten hoitojaksot olisi jaettava nykyistä tasaisemmin.
Vihreät ovat linjanneet pitkällä aikavälillä ansiosidonnaisten pidentämisestä siihen asti, kunnes lapsi on 1,5 vuoden ikäinen 6+6+6-perhevapaamallin kautta. Mallissa vanhemmat saisivat kukin 6 kuukautta ansiosidonnaista vanhempainrahaa ja vielä 6 kuukautta lisää, jonka he voivat jakaa haluamallaan tavalla. Tämän jälkeen perhe voisi vielä nostaa joko puoli vuotta tai vuoden hoitorahaa, jonka suuruus vastaa vuoden jaksolla nykyistä kotihoidontukea. Malli sopisi lapsiperheiden erilaisiin tilanteisiin nykyistä paremmin, koska vanhemmat voivat pitää ansiosidonnaista vapaata pidempään ja esimerkiksi osa-aikaisesti.
Väestöliitto on pitkään esittänyt, että ansiosidonnaisten vanhempainvapaiden kestoa tulisi pidentää isäkiintiöiden avulla, jotta lapsen oikeus molempien vanhempien hoivaan sekä sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuisi paremmin.
Hallitus julkaisi helmikuussa lakiluonnoksen hallituksen perhevapaauudistukseksi, joka vastaa monilta osin vihreiden perhevapaamallia. Ensinnäkin uudistus kannustaa perheitä jakamaan tasaisemmin hoitovastuun. Uudistuksessa kumpikin vanhempi saisi 160 päivärahapäivän kiintiön, josta 0-63 päivärahapäivää olisi mahdollista luovuttaa toiselle.
Toiseksi uudistus on myös joustava perheiden erilaisiin tarpeisiin, koska perherahapäivät voisi käyttää useassa osassa, kunnes lapsi täyttää 2 vuotta. Lisäksi kaikilla lapsen huoltajilla olisi päivärahoihin yhtäläinen oikeus riippumatta vanhemman sukupuolesta, tai siitä onko biologinen vai adoptiovanhempi tai onko lähi- tai etävanhempi. Kolmanneksi uudistus pidentää perhevapaiden kokonaismäärää.
Hallitus ei luultavasti puutu kotihoidontukeen, koska keskustan vaatimuksesta hallitusohjelmaan on kirjattu, että “kotihoidontuki jatkuu nykymuotoisena”.
Keskustelu kotihoidontuesta on ajankohtaista
Kotihoidontuki ja sen rajoittaminen on ollut esillä keskustelussa hallituksen työllisyystoimista. Helsingin Sanomat uutisoi 6.1., että työ- ja elinkeinoministeriön asettama tutkijaryhmä esittää kotihoidontuen poistamista keskeiseksi keinoksi kohentaa työllisyyttä; kotihoidontuen poisto lisäisi naisten työllisyyttä arviolta noin 10 000 hengellä.
Kotihoidontuki on ajankohtainen kysymys tulevissa kuntavaaleissa, koska kuntataloudet ovat ahdingossa koronakriisin jäljiltä, ja kunnat saattavat tehdä leikkauksia kotihoidontuen kuntakohtaisiin lisiin. Esimerkiksi Helsinki lakkauttaa kotihoidontuen kuntakohtaisen lisän yli 1-vuotiailta.
Kuten sanottua, kotihoidontuki on ollut historiansa ajan kiistelty etuus, eikä tämä tule luultavasti muuttumaan. Jos haluamme lisätä naisten ja miesten välistä tasa-arvoa perhe- ja lapsiystävällisellä tavalla, meidän pitää keskustella ansiosidonnaisista vanhempainvapaista, kotihoidontuesta ja päivähoidosta sekä pohtia eri vaihtoehtoja. Kotihoidontuki on tutkimuskirjallisuuden valossa monelta osin ongelmallinen etuus, joka kaipaa uudistamista.
Lue lisää:
- Hallituksen esitys perhevapaauudistukseksi.
- Väestöliitto: 2020-luvun perhepolitiikkaa.
- Kela: Lastenhoidon tukien vaikutus äitien osallistumiseen työmarkkinoille.
Aino Ojutkangas on valtio-opin ja hallinnon opiskelija Helsingin yliopistossa ja Helsingin vihreiden nuorten aktiivi.