Hyppää sisältöön

Vihreä Tuuma -podcast jakso 6: Maatalouden reilu siirtymä

Miten maatalouselinkeino voi sopeutua ilmastonmuutokseen? Vieraina Juha Marttila (MTK), Peppi Seppälä (Vihreät nuoret) ja Kristiina Lång (Luke).

Millainen on maatalouden nykytila ja millainen olisi reilu siirtymä? Keskustelemme esimerkiksi siitä, mikä maataloustuissa toimii ja ei toimi.

Vieraina MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila, Vihreiden nuorten Peppi Seppälä ja Luken tutkimusprofessori Kristiina Lång.

Vieraiden vinkit: 

Äänitetty Podcastory-studiolla. Kyselemässä Simo Raittila.

Tekstivastine:

Simo Raittila: Tervetuloa vihreä tuuma podcastin pariin. Tätä podcastia pyörittää vihreään ajatusmaailmaan tukeutuvaa ajatuspaja Visio ajatuksena, että tämä podcast tarjoaa tilan käydä hedelmällisiä keskusteluja erilaisista teemoista. Tänään keskustellaan maataloudesta, miten siitä saada elanto, kun ilmasto muuttuu ja ilmastonmuutosta pitäisi torjua. Vieraina meillä täällä on MTK:sta Juha Marttila Lukesta, Kristiina Lång ja vihreiden nuorten Peppi Seppälä. Juha Salo sä olet MTK:n pitkäaikainen puheenjohtaja ja mä muistan, kun sinä aikanaan kehaisit vihreiden silloin uunituoretta maatalouspoliittista ohjelmaa. Maaseudun tulevaisuudessa miksi kehuit, mikä siinä oli hyvää?

Juha Marttila: Oikein hyvää huomenta. Joo tässä tuota oikein pitää pitää muistella. Siitä on vuosia vuosia aikaa, mutta sehän oli tuota, se oli tosi analyyttinen. Näki, että sitä oli valmisteltu pitkään ja huolella ja selkeästi oli paljon jututettu asiantuntijoita. Mä tiedän, että parhaillaan vihreät valmistelee uutta ohjelmaa tai vähintääkin päivittää tai päivittää tätä olemassa olevaa oikein oikein totta paljon menestystä tälle työlle. Itselläkin oli ilo olla yhdessä keskustelussa, taustakeskusteluissa mukana.

Simo Raittila: Ja Kristiina sä olet tutkimusprofessorina Luonnonvarakeskuksessa. Mihin teemoihin sun oma tutkimus on keskittynyt ja sun johtama tutkimus?

Kristiina Lång: No mä olen tehnyt maaperän kasvihuonekaasupäästöihin liittyvää tutkimusta vuodesta 92 ja nyt vähitellen siihen on tullut sitten mukaan niin kuin monenlaista tämmöistä ilmastonmuutoksen hillinnän keinoja ja myös keinojen toteuttamismahdollisuuksia ja tuota sitten myös maankäytön niin kuin toteutuksen pohdintaa niin, että sekin voisi tukea ilmastonmuutoksen hillintää.

Simo Raittila: Joo, ja Peppi sä olet toine vihreiden nuorten kahdesta tasaarvoisesta puheenjohtajasta saa opiskelleet Aalto yliopistossa ja eli asustelet ihan täällä pääkaupunkiseudulla, mut siitä kuitenkaan ehkä ihan istu siihen stereotypiaan, mitä niin kuin joillain ihmisistä on tavallaan niin kuin kaupunkilaishipsterivihreistä. Haluutko sä avata vähän tätä sun taustaa?

Peppi Seppälä: Joo, mähän olen siis tosiaan kotoisin maalta. Mun vanhemmat maatalousyrittäjä ja ollaan ja vielä pyörretään maatiloja Korpilahdella ja se on tavallaan se mun tausta, ja se on se missä mä olen niin käytössä kasvanut sen koko lapsuuteni ja ehkä niin kuin edelleenkin, pidän tai niin kuin käyn kuitenkin kotona säännöllisesti ja olen niin kuin mukana ihan siinä meidän niin kuin tilan kuitenkin tuotannossa. Että ehkä tällä hetkellä enemmän niin kuin tässä suunnittelussa ja graafisemmassa puolessa, mutta silti kuitenkin edelleen se, missä niin kuin oon mukana ja on sydänkin ihan siinä hommassa mukana.

Simo Raittila: Ehkä samassa hengessä voisi jatkaa siihen, että mitä teillä on, niin kuin Juha ja Kristiina niinkuin oma tausta ja oma ikäänkuin sidos ja panos tähän niin kuin ihan maatalousyrittäjyyteen tai elantoon.

Juha Marttila: Joo no mulla itsellä niin on maatila tuolla Pohjois-Suomessa Simossa. Aikanaan tein tutkija uraa täällä pääkaupunkiseudulla ja sitten vuonna 2000 me tuota me perheen kanssa todettiin, että hei, nyt pitää tehdä radikaalia lähemmäs luontoa ja lähemmäs elämää pitää päästä ja muutettiin sinne mun kotitilalle. Ja sitä on siitä saakka pyöritetty. Lypsylehmät tuota lähtivät pois kolme vuotta sitten ja nyt siellä nyt siellä on tämmöistä laiduntavaa laiduntavia hereford-emolehmiä. Eli periaate on se semmonen, että lehmä synnyttää vuodessa yhden yhden vasikan ja se sitten sen imetysajan vasikka on emänsä kanssa ja sitten vieroitetaan. Ja sitten kierto lähtee uudelleen toimimaan. Pohjois-Suomessa se on se on meillä pelkkää sitä heinän nurmirehun ja laidunmaan tuotantoa. On todettu, että viljaa ja muita kasveja niin ei oikein kannata viljellä.

Kristiina Lång: Minä taas puolestani oon yksityiselämässä oikeastaan vain tavallinen ruoan kuluttaja, joka on kiinnostunut tota ruoan ympäristövaikutuksista, mutta täältä niin kuin tutkimuksen kautta sitten on vähitellen tullut kyllä maatalouden käytännöt tutuksi, koska on tehnyt aika semmoista käytännönläheistäkin tutkimusta ihan, että peltotyöt ovat tulleet tutuksi vähitellen tässä viimeisen 20 vuoden aikana.

Simo Raittila: Joo ja sitten ehkä niin kuin erityisesti ehkä Juha voisi aloittaa, että niin kuin millaisessa pulassa tällä hetkellä tää ala on. Kun aika paljonhan puhutaan kriisistä ja puhutaan esimerkiksi mun mielestä siitä, että investointeja on tällä hetkellä vaikee monelle tehdä, niin mistä tässä on kysymys, miten tähän tilanteeseen on jouduttu tai millainen ja miten sä kuvaisi tätä tilaa?

Juha Marttila: Joo tuota jos lähtisi analysoimaan sitä, miten tähän jouduttu, niin pitäisi varmaan vuodesta 1917 lähteä liikkeelle. Kyllähän tämä maatalous on suomalaisessa yhteiskunnassa ollut tämmöinen, tämmöinen tietynlainen puskuri kun on yhteiskunnallisia ongelmia ollut, nyt on ratkottu maatalouden kautta ja sen takia tää Suomen maatalouden tilanne kun mentiin EU:hun aikalailla erilainen mitä vaikkapa Ruotsissa. Tää on jatkuvaa kipuilua tää rakennekehitys. Rakennekehityksen kannattavuuden kanssa muun muassa mutta tähän päivään niin onhan tämä niin kuin poikkeuksellinen ja poikkeuksellisen vakava paikka siellä maatiloilla, kun tuotantokustannukset nousevat niin kuin ihan valtavan rajua vauhtia. Ja sitten tuolla markkinoilla ei tapahdu oikein mitään. Eli tällä hetkellä suomalaisilla maatiloilla sinne kassasta lähtee paljon enemmän rahaa pois kuin sinne tulee. Ja tää on kannattavuuden suhteen tosi tosi vaikea talvi nyt tulossa. Uskotaan ja toivotaan, että markkina korjaa tilanteita. Maatalouspolitiikka tähän kriisiin ei niin kuin mukaan ehdi.

Simo Raittila: Onks muilla on kokemusta tai näkemystä?

Kristiina Lång: Niin no jos vielä tuo ne ympäristövaikutukset tähän saamaan, niin kyllähän se tavallaan on mennyt siihen, että kuluttajat käyttää aina vain vähemmän rahaa niinkuin siihen ruoan tuota ostamiseen, joten tuota tavallaan sillä, että ruoka voisi olla hieman kalliimpaa. Niin saavutettais myös parempi ympäristön tila, koska silloin voitaisiin niin kuin panostaa siihen ympäristöön siellä viljelyssä.

Peppi Seppälä: Ehdottomasti tää että kyllähän se niin kuin kauppahan siitä sen suurimman siivun vetää välistä. Että eihän siinä perustuottajalle ihan hirveästi jää käteen. Ja siihen sitten asiat yhdistyy, kun kalliit investoinnit ja tietyllä tapaa Suomessakin ehkä on vähän nojattu siihen, että riittää että vaan tuottaa sitä ruokaa. Että ei tarvii niin kuin lähteä erikseen brändäämään tai erikoistuottaa, että tuottaa semmoista niin kuin tavallaan ehkä niin kuin ei ite jatkojalosta omia tuotteita, niin sit se näkyy aika paljon sit hinnassakin että pyritään sillä bulkkilla kilpailla. Ja tää ei ehkä sit nykypäivänä on niin se suunta, että me ollaan meidän omalla tilalla erikoistuttu aika paljonkin ja tuotetaan ihan suoraan niinkuin ja jalostettuja tuotteita. Niin sit se näkyy kyllä siinä kannattavuudessa aika paljon, niin se että jotenkin alalle saataisiin on enemmän sitä, että se olisi niin kuin jalostetumpaa, mutta toki se vaatii sitten omanlaisia investoineja ja uudenlaisia taitoja, ja niin kuin kykyä brändätä sitä omaa tilaa, mutta ehkä se kuitenkin on enemmän sit se tulevaisuus, johon pitää mennä sitten rohkeammin kuin mitä tällä hetkellä.

Simo Raittila: Joo se on kuten Kristiina sanoit että niin kuin katsot usein kuluttajan näkökulmasta myös niin samoinhan minä ite olen ollut enemmän niin kuin tuolla kuluttajapuolella pelkästään, kun olen tälläinen umpivantaalainen pääkaupunkiseutulainen, niin siinä sitten tuota, se mistä aikanaan pidin, niin oli että pystyi niin kuin ruokapiirien ja tämän tyyppisten kautta sitten niin kun ostamaan niin kuin suoraan tuottajilta tuotteita. Niin onko tämäntyyppiset ruokatrendit ne on varmasti niin kuin kohtuu pieniä, mutta onko niillä on merkitystä tälle alalle? Kuka haluaa vastata?

Juha Salo: Voisin vaikka aloittaa, niin nää on tuota vähän tällainen paluu juurille, paluu takaisin trendit, niin näähän on ihan kasvavia vahvistuvia trendejä. Meillä on loistavia esimerkkejä ensimmäisenä REKO-ruokarenkaat tai REKO toiminta. Ja tätähän tää on hieno juttu, että yhä useampi suomalainen maatila on löytänyt sen konseptinsa, miten pärjätä tuotteiden jatkojalostuksella suoramyynnillä. Mutta tokihan eihän tässä kannata unohtaa myöskään sitä, että kyllähän meillä niin kuin Suomessa on myöskin tämmösiä paljon, jopa kansainvälisesti ihan kohtalaisesti menestyviä suuria elintarvikeyrityksiä, jotka sitten jalostavat ehkä tuhansien tilojen tuottamat raaka-aineet ja tässä tietenkin se iso virta on. Mutta kaikkein tärkeintä tässä on keskustella maataloudesta, ruoantuotannosta muistaa, että kuluttajat erilaistuvat koko ajan, mutta samalla myös ne maatilatilat eri erilaistuvat, siellä on hyvin erilaisia strategioita, joita valitaan erilaisia menestystarinoita rakennetaan. Ja tätä on se haaste, mikä kuitenkin politiikka, joka maatalouspolitiikka, joka on vähän semmoinen niin kuin kapeakatseinen eikä voi ihan joka suuntaan välttämättä niinkun laajentua että miten tää ottaa tän muuttuvaan kulutukseen ja muuttuvan tuotannon huomioon.

Simo Raittila: Joo, mennään kohta lisää politiikkaan. Mutta minä haluaisin ehkä tässä tarttua siihen, että kun kuitenkin että on nämä isot ruokafirmat ja hyvin keskittynyt sitten myös niin kuin ruokakauppa Suomessa ja sitten jos mietitään sitä, että niin kun tai mä haluaisin testata tällaista ajatusta, että minä aikanaan luin, en nyt muista kirjoittajan nimeä, mutta kanssa Luken tutkimusta siis niin kuin siitä, mihin maataloustukien marginaalit menee eli ketkä niistä tuista hyötyy. Niin siinähän sitten niin kuin on erilaisia mekanismeja, joita niin kun mielelläni kuulisin teiltä, että niin kuin mitä te varsinkin sitten niinkuin lähempänä tähän elantoon ja yrittäjyyteen kiinni olevat ihmiset tässä niin ootte mieltä siitä, että meneekö esimerkiksi kuinka paljon siihen maan hintaan, kuinka paljon sitten kuin keskittyneelle kaupalle kuluttajalle. Että jääkö siinä joskus ikään kuin tuet ja politiikkaa ikään kuin meneekö välillä niinkuin ohi siitä, niin kun maatalousyrittäjän hanskasta.

Peppi Seppälä: Se on ihan selvä, Selvä juttu, että tämmöiset nyky yhteiskunnan väliintulot, tuet korvaukset niin johonkinhan ne aina pääomittuu tai vuotaa, järjestelmä vuotaa. Ja se on toisaalta sitten sitä kilpajuoksua niin kuin sen kanssa, että miten luodaan rinnalle niinkuin toimiva tähän järjestelmään sopiva markkinajärjestelmä, että kyllähän tää ruoantuotanto ja maatalous on yhteiskunnalle niin isoja juttuja, että mä en usko, että kuuna päivänä niin EU tulee jättämään maataloutta ja ruokaa puhtaasti markkinavoimien armoille. Siinä on liian paljon menetettävää, että sitä tullaan säätelemään ohjaamaan, tukemaan, mutta samalla pitää vain rakentaa sitä markkinamekanismia sillain, että se tarjoaisi tollasen reilun kaupan elementit ja onneksi paljonhan tässä on tehtykin, mutta ei varmaan vielä riittävästi, ei lähellekkään.

Peppi Seppälä: Kyllähän se nyt tällä hetkellä uudet jos haluaisi ostaa nuorena ihmisenä maatilan, niin ei välttämättä saa pankista lainaa sen takia, että sen maan arvo on suurempi kuin sen maan tuotto-oletus. Eli se, että sitä maata omistaa niin vähän niinkuin on se tavallaan arvo, eikä se että siellä maalla voisi tuottaa jotain ja viljellä, koska se viljely todennäköisesti ei tuota niin paljon, että sinä pystyt lyhentämään sun pankkilainaa, niin kyllähän siinä kohtaa on selkeetä, että tämä tukipolitiikka joka keskittyy siihen omistamisen tukemiseen, niin ei ole se ehkä kaikesta järkevin tapa, koska se estää ihan sen, että alalle ei pysty tulemaan uusia. Ja samaan aikaan meillä kuitenkin viljelijät ikääntyy, niin tämä johtaa vähän siihen, että sun pitää käytännössä periä se tila, jos sä haluat sen niinkuin omistaa tai tavallaan saada, jostain jotkut eli ihan erilaiset vakuudet kun mitä vaikka mulla olisi ihan mahdollisuuksia saada omin nokkineeni.

Juha Salo: Niin. Joo valitettavasti tämä nyt tämä EU järjestelmä, en minä ala tätä historiaa käymään se on aika pitkä ja monimutkainen, mutta tavallaan se on evoluutio nyt siinä pisteessä, että nämä kompensaatiot ne niinkuin tulee hehtaariperusteisesti. Mutta toisaalta sitten kun katsotaan tätä kehitystä niinkuin Suomessakin, niin meillä on nyt alkanut tämmöinen polarisaatio lähtenyt liikkeelle myös tämän maan arvon suhteen. Eli meillä on semmosia syrjäkyliä, syrjäseutuja löytyy, joissa se viimeinen karjatila on lopettanut. Eikä ne pellot enää kelpaa kenellekkään. Eli Suomesta löytyy myös maatalousmaata, joka on menettänyt täysin käytännössä täysin arvonsa tai oikeastaan ei se kokonaan ole menettänyt arvoansa, koska se saa ne tuet. Mutta ei enää ei löydy oikeastaan semmoista viljelijää, joka viitsisi tulla niin kauas syrjäkylälle ja pitää tuota ne pellot sillain niinkö siinä kunnossa, että sais edes tuet ja tätä on nyt kyllä tämä on aika hurja kehitys. Kehitys niinkuin alkanut, että siellä hyvillä alueilla pellon arvo nousee, mutta kokoajan löytyy enemmän niitä syrjäisiä paikkoja, joissa maatalousmaa menettää arvonsa.

Simo Raittila: Kyllä mennään kohta tarkemmin ilmastopolitiikkaan ja siihen, että mitä se maa voisi tuottaa, ehkä niinkun hiilen sidontaa tai muuta mahdollisesti tulevaisuudessa. Tässä kuitenkin nyt kun puhutaan tuosta rakennemuutoksesta, puhutaan siitä, että sukupolvenvaihdoksia ei mones paikkaa tapahdu, niin sit päästään ehkä tähän koko reiluun siirtymän ajoitukseen eli siihen, että kun tähän ilmastopolitiikkaan ja muuhun tavallaan muuttuvaan tilanteeseen sopeudutaan tähän muutokseenhan ehkä kuuluu myös, ja saat Juha sanoa, jos oot eri mieltä, mutta myös se, että niin kuin Ruotsissa esim isompia tiloja ja tämä niinkuin rakennemuutos ikäänkuin niinkuin hyvin eri tilanteessa käsittääkseni kuin Suomessa. Ja siinä sitten niin kuin se sitten tietysti kysymys kuuluu, että pitäisikö Suomessa nähdä myös sitä rakennemuutosta ja miten se voisi olla inhimillinen. Kun ihmiset kuitenkin koko sydämellään, sitä kotitilaa esimerkiksi viljelee tai eläimiä pitää, niin sitten siinä on aika paha mennä sanomaan, että no, että jos nyt kuitenkin niinku lopettaisit tän ja että joku muu ottaa ohjat tai niinkun keskitetään vähän jollekin isommalle toimijalle tämä että. Siinäkin jos tätä nyt on ihan fiktiivinen luku, mutta sanotaan, että jos meillä pitäisi vaikka 25% tiloista lopettaa tai joka neljäs tila, niin siinä on aika monta ihmistä, joilla siis niinkuin menee elanto ja menee toisaalta myös se, niinkun elämän historia ja usein suvun historia. Niin mitä keinoja meillä on siihen, että jos kuitenkin jonkinlaista muutosta tarvitaan, niin siitä tehdään ihmisille siedettävämpi.

Kristiina Lång: Voi tehä, jopa tämä ilmastopolitiikka voisi siihen auttaa, koska nythän, no tilannehan on nyt se, että 50 prosenttia tiloista jo nyt tuottaa 80 prosenttia ruoasta. Eli silloin tavallaan siellä on sitä väljää. Eli jos nyt tarvitaan vaikka peltoja metsitykseen tai turvepeltoja ennallistukseen. Niin jos yhteiskunta haluaa niitä nyt tehokkaita päästövähennyksiä, niin siinä voisi olla rahoitusta nimenomaan siihen, että saisi sitä löysää peltomaata sieltä sitten toisaalta tämmöiseen niinkuin ympäristönsuojeluun. Mutta sit taas toisaalta se helpottaisi niiden laajentavien tilojen pellonsaantia siellä missä tilat kasvaa. Koska tää on just niin kun viittasit siihen, että ne tuet pääomittuu pellon hintaan, niin se on se haittaa sitä pellon saatavuutta ja taas johtaa pellonraivaukseen, että tota se on ilmaston kannalta yks ongelma, mikä meillä on.

Juha Salo: Joo tää rakennekehityshän on, se on ollut pitkään ja se on oikeastaan kiihtynyt nyt nimenomaan tämä että tilojen lukumäärä vähenee siellä. Varsinkin kotieläintuotannossa on tultu todella rajusti alaspäin, että siellä ne, jotka jää niin kasvaa kovaa vauhtia ja sitten suuri osa on jo luopunut ja luopumistahti on tosi kovaa, tässä on tämä inhimillinen puoli, jonka hienosti otit esille. Ne ovat tosi kipeitä asioita kaiken kaikkiaan. Mun mielestä tämä tämmöinen tuota perheviljelmämalli samoin kuin perhemetsätalous on niin kuin arvoina ja oikeastaan kun mennään sen toiminnan ytimeen, mitä se sitten tuottaa pitkän päälle semmoisia, jotka on puolustamisen arvoisia, että pidettäs aina niinkuin fokuksena se, että mitä tehdäänkin, että pidettäis se perheviljelmä siellä. Että niitä me halutaan säilyttää. Se on ihan kaikkialla maailmassa osoittanut sen toimivuutensa. Että kun tulee kriisejä, siirtymäpaikkoja, niin perheviljelmä on se, joka aina kykenee tasapainottamaan ja nämä niinkuin sinnikkäät perheet, jotka joustaa joskus liiankin pitkälle, pystyy kuitenkin ihmisille ruoan tuottamaan, että kaikenlaista harjoitusta maailmalla on nähty, että miten ruoantuotantoa organisoidaan, mutta kyllä se aina vaan se perheviljelmä on se ylivoimaisesti paras, että pidetään niiden puolta.

Peppi Seppälä: Täällä ehkä perheviljelmän nuorisosiipenä niin kyllähän sitä aika pitkään tuli mietittyä, että ottaako se oman perheen tilan niin kuin jatkettavakseen. Meillä nyt mun veli on ottamassa meidän tilan ja tuota on sukupolvenvaihdos käynnissä, mutta kyllähän se aika pitkään näytti siltä, että meistä ei välttämättä kukaan ei halua ottaa vanhemmat oli siihen myös ihan valmiita. Että voi olla, että he laittaa sitten homman pakettiin, mutta nyt toki onneksi mun pikkuveli sit haluaa tämän ottaa. Mutta eihän se niinkuin helppoa ole ja ehkä just tämä kasvupaine varsinkin on se mikä ainakin itellä sai miettimään, että jos sitä voisi niin kuin pyörittää samalla tasolla kuin mitä omatkin vanhemmat, mutta kun siihen koko ajan sisältyi se että sitä pitäisi kasvattaa aika reippaasti ja tavallaan mahdollisesti aika aggressiivisestikkin ja olla sitten valmis muuttamaan sitä toimintatapaakin. Että tottakai jos siihen lähtee valmiina ja meillä nyt onneksi on myös siellä jo kestävää pohjalla, että ei oo mitään sellaisia isoja velkoja ja on aika modernit tuotteet ja semmonen että me kestetään esimerkiksi tässä vaik ilmastotoimessa ja täällä kun on lähetty tekemään meillä on luomutila vuodesta 2000 ja muutenkin tavallaan nämä ympäristövaikutukset on huomioitu tuotannosta tosi pitkälti niin siinä on tavallaan semmoista tiettyä turvaa. Että tavallaan tuotteet ei vanhene käsiin tai ollaan niin kuin eläinperäistä tuotantoa, mutta sitten se on niinkuin särkeä ja hunajaa niin ne on semmoisia, jotka tässä ilmastokeskustelussakin on kestäviä. Niin se että on tietynlaista se luottoa kyllä siihen tulevaisuuteen. Mutta esimerkiksi jos olisi ollut vaikka niin kuin lehmiä, niin veikkaan että ei meistä välttämättä kukaan olisi sitä ottanut, koska siinä se tulevaisuus näky on sen verran kyseenalainen. Varsinkin sit jos pitäisi niinkuin tehdä iso tila niin se on aikalailla sitten taas ehkä näiden ympäristö ja eläinoikeuseettisyys kysymyksistä taas hankalampi lähteä, tekee isoa tilaa kun sitten ehkä kuitenkin eläintuotannossa toivois enemmän sit se pieni perhetila, jotta voisi sitten tavallaan olla se että tuntee kaikki eläimet nimeltä ja keskittyä sen hyvinvoinnin ylläpitämiseen, niin onko tälle sitten niitä markkinoita, niin ne pitäisi itse lähteä luomaan. Ei se ihan helppo tilanne ole. Että ehkä se tulevaisuus näkyvissä se toivo ja semmoinen luottamus siihen että tämä kantaa. Se on ainakin itellä tosi pitkälti se pohdinta siinä, kannattaako lähteä ja jatkaa tilaa.

Simo Raittila: Jep, mä nyt otan tähän väliin, että siis tässähän ikäänkuin puhutaan siitä, että meillä on tai niinkuin tän hajautetun tai niin kuin moneen toimijaan perustuvan järjestelmän hyvästä puolesta. Ikään kuin se että siinä on, on sitä niinkuin monia eri strategioita ja sen kautta resilienssiä eli kykyä palautua tällaisista kriiseistä. Sitten johonkin muuhun, mihin Juha aikaisemmin viittasit. Siitä ehkä vois nopeasti puhua siis ilmastolaista ja siitä, että mehän, eikö nyt tuli sitten maataloudellekin itseasiassa taisi olla Vihreät nuoret just kiitteli tätä maatalouden päästövähennystavoitetta. Haluutko sinä siitä nopeasti sanoa Peppi?

Peppi Seppälä: Nythän tosiaan asetettiin historiallisesti maataloudelle ihan konkreettinen päästötavoite, mikä on kuitenkin tältä hallitukselta erittäin hyvä suoritus ja ehkä just jotenkin itelle luo sitä uskoa siihen alaan, koska kyllähän meillä niinkun on paljon niitä toimintamalleja että se on ehkä vaan ollut se, että osa tiloista käytännössä niinkuin turvetilathan on ne jotka tuottaa eniten päästöjä. Muut on sit onnistunut niitä jo aika paljon leikkaamaankin. Niin sit se tavallaan kuitenkin se nettosumma on ollut sitä, että ei ole päästöt vähentynyt. Niin onhan tää hyvä ja tämä on ehkä niinkuin reilua niille, ketkä tekee niitä toimia jo. Että sitten kun muut niitä tavallaan ei tee, niin sitten he rupeaa saamaan tietynlaista kompensaatiota ja tunnustusta siitä, että se tekee niitä töitä. Niin tää on mun mielestä vain reilua viljelijöille ketkä tekee ilmastotoimia, ja että meillä on ne tavoitteet, koska muutenhan he ei oikeastaan hyödy siitä millään tavalla, että he tekee osansa, mutta muut ei tee.

Simo Raittila: Joo, mä nyt olen kuitenkin tämmöinen, en tämän alan ekspertti, vaan niin kuin aika maallikko niin osaisitko Kristiina kuvata nopeasti tai jotenkin, että mikä tää turvapeltojen ongelma on.

Kristiina Lång: No joo, siis turvehan on muodostunut maaperään siitä, että kasvintähteitä jää veden alle eli kasvintähteet ei hajoa ja siitä tulee aina vaan kasvava turvekerros ja sit kun se ojitetaan metsätalouteen tai maatalouteen, niin silloin siihen tulee hapellinen kerros jos jossa sitten mikrobit alkaa hajottaa sitä orgaanista ainesta. Niin kuin kaikkialla maaperässä tapahtuu, mutta siinä on vaan niin paljon hiiltä ja typpeä, että siellä tulee päästöjä sekä ilmaan että vesistöihin. Yksinkertaisesti siitä että se turve hajoaa.

Simo Raittila: Eli tavallaan jos sitten yksinkertaistaa. Niin onko niin, että sitten kun sinne lapio tai kaivuri lyö, niin sitten se vapauttaa sieltä sitä hiiltä.

Kristiina Lång: Käytännössä se turve hajoaa ja se häviää kokonaan. Se on vain ajan kysymys ja riippuu siitä, kuinka paljon sitä turvetta siellä on. Sitähän voi olla metritolkulla, mutta että sitä sentti vuodessa viljelyssä häviää sitä.

Simo Raittila: Ja sitten jos mennään sille isolle tasolle, niin mikä tämän vaikutus ilmastoon on.

Kristiina Lång: Joo sitten jos ottaa vaikka koko 15 tai 16 miljoonan tonnin potin, mikä maataloudessa nyt tulee päästöjä, niin siitä 80 prosenttia tulee niinkun maaperästä ja 60 prosenttia turvepelloista. Eli tavallaan siellä se nyt on kuitenkin se potentiaali, mistä sit päästövähennyksiä kannattaa lähteä hakemaan. Et se turvepeltojen ala on kuitenkin vain 10 prosenttia meidän peltoalasta. Siellä on sellaisia, tiedetään, että siellä on sellaisia, jotka on viljelijälle ongelmallisia, ojitus on jo mennyt huonoksi. Ja sitten kun se turve kuluu, niin siitä tulee erilaisia kerroksia. Se ei välttämättä ookkaan se paljastuva kerros enää niin hyvään viljelyyn. Sitten kun se turve on kokonaan pois, siellä voi olla jotain huonosti viljeltävää kuin kivennäismaata alla, niin siellä on on sellaisia, joista viljelijä oikeastaan haluaisikin päästä eroon. Ei vaan ollu mitään mekanismia, millä niitä voisi poistaa viljelystä tähän mennessä.

Simo Raittila: Joo tässä kiinnostaa tietysti MTK:n näkökulma, että näin niin kuin edunvalvontajärjestönä ikään kuin niin miten suhtaudutte tähän turvepeltokysymykseen.

Juha Salo: Niin ehkä eiks se näin ole että määritelmällisesti nyt pitäisi puhua eloperäisistä maista, mutta tämä turvakeskustelu Suomessa varsinkin pidetään turvekeskusteluista yleensäkin niin tai kaikki Euroopan pellothan on varmaan ollut jossain vaiheessa tuota tämmöisiä eloperäisiä maita. Ne ovat vuosisatojen vuosituhansien aikana sieltä sitten se hiili on ilmakehään lähtenyt ja nyt on kivennäispeltoja sitten. Lähtökohtaisesti täähän on ihan positiivinen ongelma, että Suomessa on vielä peltoja missä hiili on pellossa eikä ilmakehässä. Helpompi se on pitää siellä pellosta kun ottaa pois ilmakehästä, että jos sinänsä isoon asiaan, niin tuommoinenkin lähestymistapa joskus. Tämä 29 prosenttia, mikä nyt on asetettu hallituksen toimesta, on hyvä. Se on ilmasto tiekartan mukainen tämän ilmastotiekartan, minkä Mtco ja ruotsinkielinen tuottojärjestö tilasi Luke:lta. Hienoa nähdä, että on laadukasta tutkimusta ja poliittisissa päätöksissä sitten tukeudutaan tutkimukseen. Se on ihan selvä juttu, siellä päästöt tämän hetken tiedon mukaan eloperäisiltä mailta noin puolet. Se on semmonen kohde, mihin pitää tarttua, koska siellä saadaan varmaan nopeita, nopeasti vaikuttavia toimia aikaiseksi. Hieno juttu, että tutkimusta on saatu vahvemmin liikkeelle, että saadaan viljelijöille myös työkaluja, niitä arjen työkaluja, että mitä kannattaa ja mitä pitää tehdä. Sit mä nostan sen mun mielestä iso päätös, minkä hallitus teki syksynä, että 30 000 hehtaaria, eiks se ole nyt kosteikko?

Kristiina Lång: Kosteikkoviljelyyn joo.

Juha Salo: Mun mielestäni tässähän on jo hyvä niin kun lähtö, tää on tosi paljon, tämä on paljon päästöjä, tää on iso pinta ala, että nyt pitää saattaa lihaksi tää 30 000 hehtaaria. Että mitäs tän kanssa nyt tehdään, mutta samalla ois kauhean hyvä kun eri puolita niin annettaisiin niille. Kun meillä on kuitenkin varsinkin tuolla Pohjanmaan seudulla Pohjois-Suomessa semmoisia nuoria yrittäjiä, millä nyt on hyvässä etupäässä nurmen tuotannossa paljonkin näitä eloperäisiä maita ja he nyt kantaa kovasti huolta, että onko heillä tulevaisuutta nyt edes lähivuosina? Että vähän niinkuin rauhoittavaa viestiä, että kyllä meillä on näitä eloperäisiä maita, turvepeltoja, semmosia tosi heikosti viljeltäviä niin paljon. Että me päästään tosi tehokkaasti hyvin näiden huonojen peltojen ja pikkusten lohkojen kanssa, että ei estänyt kenenkään elinkeinoa olla tuhoamassa lähiaikoina.

Kristiina Lång: Liittyy vähän siihen oikeudenmukaiseen siirtymään myös, että turveteollisuudenhan toi tavallaan tämä tilanne yllätti, ja siis ”yllätti”, lainausmerkeissä, koska toi kyllähän se oli varmaan nähtävissä, että turvetuotanto tulee menemään alas. Niin tässä on vähän niin kuin sitä voisi ajatella, että ettei tässä nyt kuitenkin kävisi niin, että EU:sta tulee yhtäkkiä sitten niin kovia rajoituksia sinne turvepeltojen viljelyyn. Että jos Suomi olisi proaktiivinen ja alkaisi aktiivisesti etsiä niitä niitä kohteita, mistä löydetään. Niin meillä olisi varmaankin helpompi sopeutua siihen mahdolliseen tilanteeseen, että tulee ihan todellisia rajoituksia. Että jos nyt kansainvälisesti verrataan, niin ei missään Länsi-Euroopan maassa saa niin vapaasti esim. ojittaa enää turvemaita kuin Suomessa. Ihan ilman mitään lupia tai ilmoitusvelvollisuutta edes. Tai no on ilmoitusvelvollisuus, mutta niitä ei siis käytännössä edes tehdä. Ja sitten toisaalta on näet esimerkkiä että Tanska jo päätti vettää puolet turve pelloista niin kyllä tämä vaan on jotenkin se nykyajan trendi sitten, että nähdään nyt se hiilivarasto kuitenkin arvokkaana ja tota kaikin keinoin muissakin maissa etsitään nyt keinoja säilyttää se hiilivarasto. Ja kyllä kuitenkin siitä voi saada sitten viljelijä tuloja. Voi tulla näitä yksityisellä rahalla tapahtuvia kompensaatioita, erilaisia yhteiskunnan tukia siihen tähän siirtymään.

Juha Salo: Että tämä on hyvä tuota Kristiina kun otit tän yksityiset markkinat. Sitä minä olen itsekin miettiny, että eiks tämä niinkuin kompensaation kannalta ole ihan yhtä arvokasta. Itse asiassa katotaan tuloksia, paljon tehokkaampaa, ettei pelkästään niinkun tämä hiilimarkkina tämä kompensaatioon ole pelkästään sitä hiilen sidontaa puiden istuttamista Afrikkaan tai mitä kaikkea se onkaan, mutta se voisi toimia sillä tavallakin, että yritys kompensoisi päästöjään niin kuin vaikkapa niitä paksuturpeisia, huonosti viljeltäviä peltoheittoja, niinkö vesittämällä niin tässähän ois valtavan hyvä potentiaali.

Kristiina Lång: Nimenomaan.

Simo Raittila: Jo tartun tähän vesittämisen sanaan, eli mitä se käytännössä tarkoittaa?

Kristiina Lång: No se tarkoittaa sitä, että palautetaan se ojitettu turvemaa siihen alkuperäiseen tilaan tai nostetaan pohjaveden tilaa. Ei se kasvillisuus palaa, ei sitä tuu ihan niin hieno suoekosysteemi, mutta kuitenkin on mahdollista säilyttää se turpeen hiilivarasto, jopa saada se sitomaan hiiltä.

Simo Raittila: Onks sulla Peppi näihin kompensaatioihin kommentoitavaa?

Peppi Seppälä: On tämähän on se tavallaan se tulevaisuus, mihin minä toivon tosi paljoa että mennään. Että tavallaan nähdään sillä luontoarvolla arvoa, jolloin esimerkiksi pienemmät tilat pystyy ehkä erikoistumaan enemmän vaikka tämmöseen perinneviljelyyn ja sitä kautta säilymään elinvoimaisina olemaan houkuttelevia, koska jos miettii vaikka omaa ikäluokkaa, niin ei semmonen ehkä, että ei eläinten pitäminen välttämättä ole semmonen mitä nähdään niin pahana, mutta ehkä se että tavallaan pitäisi tuottaa sitä lihaa, ja se on tavallaan se arvo. Mutta sitten tämmöinen esim. perinneviljelyviljely voisi olla semmonen mikä houkuttelisi, että ylläpidetään harvinaisia eläinlajeja, jotka elää tässä tavallaan vaikka laiduntamisen yhteydessä ja sitä kautta voitaisiin tavallaan löytää semmoista keinoa ylläpitää maaseutuekosysteemiä, mutta ilman että se tavallaan nähdään tämmöisen ympäristön tuhoamisena. Ja ehkä turvepeltoinkin, että näissä on aika vahva kytkös kuitenkin eläintuotantoon. Että kuitenkin heinänviljelyähän sitä raivataan ja heinä menee sitten lehmille, niin sekin että se kuitenkin tuottaa suurimman osan päästöistä ja sitten siinä on vielä tämä eläinkytkös niin se on ehkä semmoinen, mikä on aika haastava pitkässä juoksussa ja ehkä tähän kompensaatiopuoleenkin tietyllä tapaa tulee se ja reiluun siirtymään, että miten me nähdään tämmöiset maatalousalan mustat joutsenet tietyillä tavalla, että tavallaan tämmöiset yllättävät uhkat. Että itse ainakin mitä olen pohtinut jo aika paljon niin on esimerkiksi keinoliha. Et jos missään kohtaa rupeaa saamaan oikeen lihan hintaa kiinni, niin se voi olla aika nopeakin se muutos siitä, mihin yhteiskunnassa siirrytään käyttämään keinolihaa massiivisissa määrissä. Niin miten se sit vaikuttaa tähän alaan? Että se että meillä on aika paljon tämmöisiä uusia niin kuin ravintoaineita liikenteessä, niin miten niiden mahdollinen yleistyminen nopeallakin tahdilla huomioidaan maataloussektorilla ja ehkä vähän silleen totta kai siinä tulee tietyllä tapaa ehkä tuottajalle omaakin vastuuta seurata alaa, mikä on se trendit ja ehkä vähän varautua siihen, että tässä voi olla isojakin muutoksia, mitä ei voi maatalouspolitiikalla pelkästään hallinnoida.

Simo Raittila: No silti kysyisin, että onks tällä politiikalla ja varsinkin tukipolitiikalla, millainen rooli, koska siis aika paljon kun jotain sosiaalisen median tai yleisiä keskusteluja tässä kattoo, niin sehän niin kuin pyörii ikään kuin moodilla, että tuet on joko pahasta, niillä ei saada sitä, mitä halutaan, niillä ylläpidetään, ne on säilyttäviä, eikä ne kannusta muutokseen, mutta voisiko ne kuitenkin laittaa paremmin töihin ja tai mitä sille tukipolitiikalle pitäis tehdä?

Juha Salo: No, EU maatalouspolitiikka taas uudistuu että siinä mennään. Tämähän on kuin juna ollut tuota 80-luvulta saakka, että se muutos. Monen mielestä se on liian hidasta, monen mielestä se on liian nopeaa, että ainahan on poliittisia kompromisseja, mutta tiettyyn suuntaan se menee vääjäämättömästi. Ja tämä uudistus, jonka pitäisi olla voimassa vuonna 2023, niin jatkaa sitä kehityssuuntaa. Eli tämmöset ylläpitävät tuet vähenevät sieltä ja sitten kehittävät tuet lisääntyvät. Se on monessa kohtaa ihan iso ja merkittävä muutos, mutta ymmärrän tän keskustelun, mitä käydään, että onko tarpeeksi toisaalta maatalousyrittäjien kannalta niin myös semmoinen tietty vakaus, ettei rajoiteta kaikkea rakennetta ihan uudestaan. Sekin on arvokas asia, koska investoinnit on pitkäjänteisiä, mutta kyllähän siellä kannustimia on muun muassa siihen, että tämmöstä vaikkapa siellä kohtalaisen yksipuolisessa kasvinviljelyssä. Niin otetaan esimerkiksi viljan tuotanto, niin kyllä siellä nyt on aika hyvät kannustimet siihen, että varsinkin siinä tapauksessa jos tuntuu että se markkina ei oikein, niinkö nyt kannusta siihen, että kaikki paikat täyteen viljaa, niin hyvät porkkanat on, että pannaan niitä pitkäjuurisia heinäkasveja sitten tai erilaisia luonnon monimuotoisuus peltoja sitten välikasveiksi. Eli siltä osin kyllä tämä on sekä ilmaston että biodiversiteetin vesiensuojelun suhteen, niin taas on aikamoinen askel eteenpäin on.

Simo Raittila: Kysyn yhen tarkentavan vielä siitä, että kun näistä kompensaatioista tai muusta siis niin kuin ympäristön tilan parantamisesta lähdetään maksamaan, niin pitäisikö niiden olla tilapäisluonteisia vai kertaluonteisia niiden tavallaan maksujen, että maksetaan siitä toimesta vai maksetaan sitä ylläpidosta?

Simo Raittila: Sekä, että.

Kristiina Lång: Riippuu vähän niin kuin mitä, mitä sieltä haetaan.

Simo Raittila: Mä olisin sulta Kristiina just kysynyt tätä, että niinkuin mitkä on sellasia toimia tai mitkä on semmosia kannustimia, kun sinä olet tätä maankäytön myös vähän sitä kannustinpuolta tai näitä politiikkatoimia ikään kuin työssäsi miettinyt. Niin mitä sulla tulee esimerkkejä näistä? Ja sitten voisin sen jälkeen vielä Pepiltä kysyä sen, että kun mitä mieltä uudistavasta politiikasta eli millaista sen pitäisi olla. Tai oikeastaan voisin mennä jo suoraan siihen, että millaisia toiveita päättäjille voisi olemassa niiden suhteen.

Kristiina Lång: Joo no siis se maatalouspolitiikka, ei niinkun sen rakenne ei oikein kovin hyvin kannusta siihen niinkuin sieltä niiden päästövähennysten saamiseen, koska siinä on just se. Se kannustaa ylläpitämään isoa pinta-alaa ja siihen on päälle liimattu niitä toimia, jolla haetaan vaikka nyt sitten, että niin kun siellä on tietty rahoitus, on varattu siihen, että saadaan sitä kasvipeitteisyyttä lisää ja kaikkia hienoja asioita. Mutta käytännössä siinä voi käydä niin, että se rahoitus ei riitä merkittäviin määriin kuitenkaan, että jos ei se. Ja se että EU ei meitä auta, että Suomi ei oikein itse pysty sitä rakennetta muuttamaan, niin että me jotenkin vähennettäis sitä vaikka sitä pinta-alaa ja alaan sidottujen tukien määrää. Se on tosi vaikewta, niin silloin kun minä olen aika pessimistinen itseasiassa sen suhteen, mitä asiat maatalouspolitiikasta itsestään saa. Mut onneksi meillä on nyt vähän muita tapoja rahoittaa. On kuitenkin ilmastolaissa tuli tota maankäyttösektorin ilmasto-ohjelma. Sitä kautta tavallaan tuli velvoite myös, niin kun käyttää muuta rahoitusta, sitten siihen maankäytön uudistamiseen. Eli nyt sit jos niihin toimiin mennään. Suomen oloissa kaikenlainen kasvipeitteisyyden lisääminen ja paljaan maan ajan vähentäminen, niin siihen pitäisi olla riittävästi rahoitusta. Ja toisaalta tää ehkä koskee ehkä enemmän niitä kivennäismaita, joita kuitenkin on 90% meidän pelloista ja tavallaan semmosia ehkä viljelijälle miellyttävämpiä toimia, kun taas ne, mitä turvepellolla puhutaan, halutaan nostaa pohjaveden pintaa. Siihen ei jo ennen ollut rahoitusta, nyt siihen on tulossa kuitenkin, että tulee tota, tämmöinen toimi, kun ilmastokosteikko, jossa tuota, jossa pystytään nostamaan pohjaveden pintaa ja sitä kautta säästämään sitä turvetta. Että sen tyyppisiä ehkä, että nyt pitäisi olla. Itse se maaperän hiilivaraston lisääminen kivennäismaalla ja sen säilyttäminen turvemailla on se tärkein. Ja toisaalta jos ajattelee viljelijää, on myös hänelle tärkeää, koska se liittyy myös siihen sadon tuoton ylläpitoon, että saadaan multavuus säilymään siellä pellossa, että nämä olisi musta tärkeitä, että ei välttämättä tarvittaisi ihan hirveen paljon edes semmoista isoa skaalaa niitä toimia, kun tiedetään kuitenkin, että siellä on aina kuin rajallinen rahoitus tietynlaiseen toimeen. Mutta kyllä mä sitä niinkuin sitä vedenpinnan nostoa siellä turvemailla korostaisin, koska se on nyt semmonen nykyajan trendi. Ja itseasiassa jäi selittämättä varmaan termi kosteikkoviljely, joka tuli tästä esiin, että sen lisäksi, että ennallistetaan luonnontilaan niitä turvepeltoja, niin on uusi mahdollisuus tuottaa siellä satokasveja eli kasveja, jotka viihtyy märässä maassa, joilla voidaan esimerkiksi korvata turvetta sitten kasvualustoissa, kuivikkeissa eli sen tyyppistä tuotantoa ehkä hyvinkin voisi tulla sitten mistä jopa voi sitten saada viljelijä tuloa ja sen lisäksi, että sitä mahdollisesti nyt tuetaan erilaisilla tukimuodoilla.

Simo Raittila: Oliko Peppi sitten päättäjillä toiveita? Tai päättäjänä?

Peppi Seppälä: Pitäisi siitä niin kuin pinta alasta pystyi irrottautumaan vielä vahvemmin, että tämä nyt uudistuva maataloustukijärjestelmä EU-tasolla niin sehän ei vielä ehkä ihan riittävästi pyri siitä pinta alasta irtautumaan, mikä olisi kuitenkin sitten reilua kaikille. Eikä myöskään sellaista ole tulossa kattoa noille maataloustuille, että kyllä siinä nyt tulee se että isot vie enemmän. Ja ehkä näistä tavallaan rahoituksen kohdentamisesta, että laitetaan se just sinne missä se on tehokkain tai puhutaan kutienkin kymmenessä prosentista peltoalasta ja näitä turvepeltoja niin se, että saatais sitä ensisijaisesti korjattua. Niin se tavallaan tehostaa sitä päästöjen leikkautumista ja se on tavallaan niille viljelijöille, keillä ei ole turvepeltoja niin tavallaan reilumpaa, että heidän ei tarvi tehdä ihan niin paljon, jos he eivät ole myöskään ne suurin ongelma. Tottakai heidänkin pitää tehdä mutta se niinkuin toimenpiteenä on kuitenkin kevyempää, ja sitten ehkä pitkässä juoksussa semmoista tietynlaista siirtymätukea alankin sisällä, että kyllähän nuoret viljelijät on aikalailla tietoisia näistä toimenpiteistä ja ehkä myös valmiimpia tekemään eri tavalla. On sitä ehkä tietyllä tavalla uutta osaamista, uudenlaista intoa ja sitten siellä on aika paljon ihmisiä, jotka on alalla ja ei ehkä myöskään pysty lähtemään. Jos vaikka investointi velat on edelleen sen verran mittavia, ettei pystytään irtautumaan siitä vanhasta tavasta, ja on ehkä investoitu vähän väärän hevoseen, ehkä välillä ja sit se tuotanto ei olekkaan menny ihan sillä tavalla kuin on aikasemmin ajateltu. Ja sit siellä on niin isot velat, niin jotenkin myös tukee sitä alan sisäistä vaihtumista siitä, että ketkä viljelee ja millä tavallasn mielentilalla. Niin jotenkin sitä ehkä myös uudistettua, että siinä kuitenkin puhutaan aika pienestä prosentista viljelijöiltä tietyllä tapaa, mutta sitten heillä on ehkä tästä päästökuormasta suurempi osuus. Niin joten miettii siinäkin semmoista tavallaan kuin turvepuolella tulee tätä että voi vaihtaa alalta toiselle, tai tavallaan kompensoidaan sitä. Että pitäiskö tietyillä tiloilla olla tota, ja nythän esimerkiksi on noita tiloja, jotka just ostaa turvepeltoja ja entisöi niitä ja sitä kautta kompensoi tai yritykset kompensoi tätä kautta sitten omia päästöjään. Että näitähän on nyt ruvennut tulemaan. Niin jotenkin tätä mekanismia, tai jotain muuta, että saadaan sinne myös semmoista niin kuin rahaa mahdollisesti poistua tai tehdä sukupolvenvaihdoksia. Tai just myydä ulospäin, että se tavallaan tila ei ole niin velkainen tai se ei ole niin kallis mitä ehkä tällä hetkellä.

Juha Salo: Maatalouspolitiikasta tässä on puhuttu, sillä voidaan tehdä paljon, mutta ei kaikkea. Se on ihan selvä asia ja paljon muutakinhan tämä tapahtuu. Minä Nostaa sen sen tuossa vielä, että mitä niinkuin markkinavetoisesti tuolla ruoka-alalla eri erilaisissa tarjontaketjuissa tehdään, niin siellä selkeästi, niinkö markkinatoimijat tunnistaa tämän päivän ja tulevaisuuden kuluttajien muuttuvat vaatimukset tuotteessa tulee olla enemmän informaatiota, dataa, siitä on koko sen tuotteen historiasta, millaisilla päästöillä, millä tavalla tuo ruoka on tuotettu, ja tässä niinkuin tällä hetkellä pyörät pyörii tosi kovaa vauhtia ja sit siellä ketjun alkupäässä maatalousyrittäjät ovat tosi innostuneita tästä kehittämistyöstä, mikä lähtee silleen markkinavetoisesti ja siellä on vahvasti ilmastokärki tällä hetkellä miten niinkun pienemmillä päästöillä enemmän hiiltä sitoen kyetään tuottamaan. Koulutustilaisuuksissa on väkeä valtavan paljon, tiloilla tehdään töitä ja siinä rinnalla on sitten tuota oikeastaan tämä luonnon monimuotoisuusasia, koska se on pikkaisen vaikeampi selvästi, että mitä oikeasti pitää tehdä. Mutta se siinä, se on lähtenyt liikkeelle tän ilmastotyön rinnalla ilmastoviisaan ruoan tuottamisen rinnalla on tosi vahvasti, ja uskon että lähivuosina tullaan paljon enemmän kuulemaan näkemään ja myös keskustelemaan, sitten tästä monimuotoisuuskysymyksestä.

Simo Raittila: Joo nyt ehkä mennään kohti loppua, minä viimeisenä kahtena ikäänkuin kysymyksenä kysyisin että niinkuin millaisin sanoin te tavallaan niin kuin tarjoaisitte toivoa näille maatalouselinkeinossa oleville tai maatalouselinkeinosta eläville ihmisille? Mitkä olis semmoiset niinkuin rohkaisun sanat ja sitten onko teillä, meillä on ollut tapana kysyä jonkinlaisia kirja tai muuta luku voi olla blogeja, voi olla ihan elokuvia, ihan mitä tahansa, mutta tämmösiä vinkkejä meidän kuuntelijoille. Että mitä te suositteli sitten, että mistä eteenpäin ikään kuin tämän teeman parissa?

Kristiina Lång: No toivoa ehkä tuota niin se on varmaa siis viljelijälle voisi olla nyt ehkä niin kuin motivoivaa ja ajatuksia herättävä nimenomaan se, että nyt koko yhteiskunta on kiinnostunut heidän hallinnoimistaan luonnonvaroista eli hiilestä maaperässä esimerkiksi. Eihän sellaisesta viisi vuotta sitte kukaan, poliitikot eivät puhuneet maaperän hiilestä, eli tavallaan no nythän kun voi ajatella sitä, että viljelijä voi ylpeänä tavallaan hoitaa omia hiilivarastojaan ja ehkä jopa tuntea, että siitä saa arvostusta ja niin kuin keinoja alkaa löytyä kuitenkin siihen, että miten sieltä saadaan ilmastohyötyjä sieltä maaperästä. Niin tuota niin jotenkin tuntuu, että se viljelijä voi koko ajan jopa uudenlaista arvostusta saada työssään kun tätä kautta ja jos saa nyt sanoa vaikka jotain vinkkejä tähän vielä päälle, niin mä voisin vaikka mainostaa Luonnonvarakeskuksen tämmöistä luentosarjaa, alkuvuodesta turvetutkimus ja tulevaisuus löytyy netistä varmaan ihan kohta ja sit voin mainitsen vaikka Baltic Sea Action Groupin hiilioppaan, joka myös löytyy netistä.

Juha Salo: Rohkaisun sanana se, että ruoan tuottaminen on kuitenkin sen maailman tärkein työ ja tehtävä, että vaikka maailma muuttuu, markkinat muuttuvat niin ilman ruokaa ei ole mitään ja ruokaa tarvitaan tulevaisuudessakin. Tota no joo mitä voisi suositella. Jotenkin aina on tämä legendaarinen, eikö se vuonna, mikä se oli nimeltään vuonna 1995, kun mentiin EU:hun, julkistettiin tämä hyvät viljelykäytännöt. Vai mikä tämmöinen opas, mikä neljännesvuosisadan välein vähintäänkin kannattaa aina päivittää ja todeta, että kyllä me ollaan tiedetty nämä temput oikeastaan jo silloin, mitä pitää tehdä. Hieno juttu, että nyt niistä puhutaan enemmän. Mutta kun metsistä ei puhuttu, niin oikeastaan ihan vinkkinä kuulijoille, että tämmönen valtion metsien, metsähallituksen aivan upea 150-vuotishistoria, tosta ehkä viiden-kuuden vuoden takaa kuin ”Metsävaltio”, antaa tosi loistavan kuvauksen valtion ja koko Suomen metsien hoidosta ja metsäkeskustelusta tuota 1800-luvun puolesta välistä, niin tähän, lähes tähän päivään. Se antaa todella upeaa perspektiiviä siihen kun puhutaan mitä hyvää ja mitä huonoa Suomen metsien kanssa on tapahtunut.

Peppi Seppälä: Komppaan Juhaa tässä, että kyllähän sitä ruokaa tullaan aina tuottamaan ja tarvitsemaan, niin ehkä siinä se nyt kuitenkin puhutaan ehkä enemmän siitä rahoituksesta, puhutaan enemmän siitä tulevaisuudesta ja mä haluan nähdä, että enemmän mahdollisuuksia saada tavallaan meidän maatalouspolitiikkaa tietyllä tapaa terveemmälle pohjalle. Että se olisi vähemmän kuormittavaa, ja se ois vähemmän niinkuin, että se toimeentulo olisi turvatumpaa, että sitä kautta, että jos tästä tavallaan pystyisi saaman jotain pysyvämpiä tuloja vaikka näistä ympäristötoimista, jotka sitten kuitenkaan ei ole esim sidottu vaikka siihen satomäärien vuosittaisen vaihteluun, ja varsinkin tossa jos ilmastonmuutos etenee, niin ne satomäärät voi olla uhattuna, niin pystyis muuta kautta saamaan semmoista perustoimeentuloa sinne tiloille. Että kyllä mä haluan uskoa että tässä on mahdollisuuksia parantaa ehkä niitä ongelmia ja virheitä mitä tässä nykypolitiikassa on syntynyt tai sitten tavallaan on tulossa ja sitä kautta lähtee reagoimaan. Toivon, että tämä nähdään positiivisena tää on muutos, vaikka se aina toki varmasti pelottaakin, ja ehkä tälleen luku suosituksena, niin tässä alussa mainittu Vihreiden maatalouspoliittinen ohjelma, että varsinkin jos siihen ei ole tutustunut, niin se kyllä kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa, koska siellä on hyviä asioita ja se on aika viljelijäpositiivista tämä on se, että tämähän ei ehkä niinkuin vihreiden imagohan tyypillisesti ei ole se, mitä ehkä ajateltaisiin, mutta kuten tässä näkee niin MTK:kin on sitä kehunut, niin ei se nyt aivan surkea voi olla. Ja ehkä tähän sit jatkan niin tämä tuota Silja Keränen, joka on siis meidän valtuuston puheenjohtaja, niin ”Missä syrjä sijaitsee?” -Kirja, joka myös käsittelee tätä, et kun Suomessa niinkuin alueet eriarvoistuu ja tulee tätä niinkuin toisaalla elinvoimaisuus pysyy ja toisaalla se on kuihtumassa. Ja myöskin tämä mitä tässä mainittiin, että se vaikuttaa tähän maatalouteen myöskin, että miten peltojen vaikka arvo kehittyy Suomen sisällä, niin se oli ainakin ihan mielenkiintoinen katsaus itsellekin ja teki mieli alleviivaata hyvin paljon kohtia, mitä siellä kaikkea huomioita on ja miten suomalaista aluepolitiikkaa voitaisi lähteä kehittämään.

Simo Raittila: Hei, kiitos teille tosi paljon tästä ajasta ja me laitetaan nää teidän lukuvinkit sitte listattuna tonne jakson nootteihin, sieltä voi kuuntelijat käydä etsimässä. Tästä voisi keskustella paljon pidempäänkin, mutta pitäydymme nyt kuitenkin jossain kohtuullisessa ajassa. Kiitoksia teille.

Kristiina Lång: Kiitos.