Hyppää sisältöön

Vihreä Aate 1: Luonnonsuojelu – Haavisto, Sinnemäki, Ohisalo

Luonnonsuojelu on ollut Vihreän aatteen ytimessä puolueen perustamisesta lähtien. Tässä jaksossa puolueen puheenjohtajat Pekka Haavisto, Anni Sinnemäki ja Maria Ohisalo muistelevat käytyjä kamppailuja, voittoja ja tappioita.

Luonnonsuojelu on ollut Vihreän aatteen ytimessä puolueen perustamisesta lähtien. Tässä jaksossa puolueen puheenjohtajat Pekka Haavisto, Anni Sinnemäki ja Maria Ohisalo muistelevat käytyjä kamppailuja, voittoja ja tappioita Koijärvestä koskisotiin ja Naturaan. 

Vihreä aate -podcastissa Vihreän puolueen entiset puheenjohtajat pysähtyvät toimittaja Marja Väisäsen kanssa vihreän aatteen äärelle. Kahdeksassa jaksossa puidaan liikkeen arvoja ja tavoitteita sekä niiden muutosta puolueen perustamisesta näihin päiviin. Sarjan julkaisee Vihreä Sivistysliitto ry ja se on osa Vihreä Tuuma -podcastia. Sarja on äänitetty vuonna 2023.

Lukuvinkki Maria Ohisalolta: 
Juha Kauppinen: Heräämisiä. Siltala, 2021.


Tekstivastine

Pekka Haavisto: [00:00:00] Täytyy sanoa että sellaiset luonnonsuojelijat, jotka oli sitkeetä sorttia, niin pysy siinä kyllä rintamassa hyvin. Meillä oli Erkki Pulliainen eduskuntaryhmässä, niin sanottu Susi pulliainen, ja kun jotkut Vihreätkin alko jo vähän hikoilla, että tää on aika iso homma näköjään tää luonnonsuojelu ja tässähän menee ikä ja terveys, niin tota Erkki Pulliainen sano sitte eduskuntaryhmässä, että tällasta tää on aina ollut, että älkää nyt iniskö täällä, että tämä pitää vaan puskea loppuun. Ja täytyy sanoa, että kyllä se oli osittain sitä Erkin henkeä, että se sitten puskettiin ulos.

Marja Väisänen: [00:00:36] Pekka Haavisto, alussa oli Koijärvi ja monta muuta luonnonsuojelun kamppailua. Kerro joitakin esimerkkejä, miten niissä kävi?

Pekka Haavisto: [00:00:47] No joo, itse asiassa ennen kun mentiin Koijärvelle, oli tietysti tapahtunut paljon Suomalaisessa luonnonsuojelussa. Oli tehty rantojensuojeluohjelma ja oli tehty koskiensuojelulaki. Ja kaikki vanhat konkarit sitten myöhemmin eduskunnassa aina muisteli, että jokainen luonnonsuojelutappelu on ollu omansa ja aina on ollut lähes maailmanloppu, kun jotakin on suojeltu. Ja tältähän se tuntui tietysti sillon -79 keväällä, kun valistuneet nuoret ympäristöaktiivit päätti lähteä Koijärvelle. Mä olin itse siellä Komposti -lehden toimittajana ja siinähän oli tämmöinen stoori tietysti, että pääsiäisen aikaan koko Suomen kansa katso tv-uutisista, että yksi lintujärvi, arvokas lintujärvi, menettää vetensä ja sitä kuivataan. Ja sitte kolme ihmistä päätti, Ville Komsi, Pekka Sundell ja Kai Vaara, että tän uutisen sisällön voi muuttaa menemällä paikalle sinne Koijärvelle ja rakentamalla padon. Ja ne sai mukaansa sitte aikamoisen joukon nuoria ja vähän vanhempia luonnonsuojelijoita. Ja ehkä se mitä on jääny historian hämäriin oli, että ne ei ollu vaan kaupunkilaisia nuoria, jotka tuli suojelemaan vaan siellä oli paljon paikallista väkeä mukana. Ja oikestaan samana vuonnahan oli Etelä-Pohjanmaalla Lappajärven suojelu, jossa paikalliset maanviljelijät teki myös padon ja pyrki estämään Lappajärven kuivaamisen, eli luonnonsuojeluliikkeen. Siinä vaiheessa oli paljon tän tyyppistä toimintaa.

Marja Väisänen: [00:02:17] Anni Sinnemäki, mitäs kamppailuja sulla on tullut vastaan?

Anni Sinnemäki: [00:02:22] Paljon kamppailuja ja tuntuu siltä samalta mitä Pekka sanoo, että et monissa luonnonsuojelukamppailuissahan on semmonen ikäänkuin että tämä on se olennaisin, viimeisin ja ratkaisevin, ja paljon myös semmosta lopullisuuden tuntua. Tota niin, mun itse asiassa ensimmäiset kokemukset tosi pitkältä ajalta ennen kuin oon ollut puolueen jäsen tai kansanedustaja, niin Talaskankaalta silloin kun siellä oli omat metsäkamppailunsa ja oon ollut siellä. Ja yks paikallinen poika huitaskin mua siellä, että sekin ehkä kuvastaa sitä asetelmaa. No Talaskankaallahan se asetelma ei ollut niin yksiselitteinen, eikä ollu niin että   paikalliset suinkaan olisivat olleet metsiensuojelua vastaan, mutta useinhan näissä on ollu sitte myös sitä ikäänkuin suojelijat vastaan paikalliset välistä  jännitettä. Ehkä omasta eduskuntahistoriasta varsinkin niin kuin hyvin pitkäaikanen, joka tietenkin nyt näkyy näinäkin päivinä niin kuin jännitteinä ja murheellisinakin ratkaisuna, niin on ollut se, että millä tavalla metsiensuojelu, luonnonsuojelu pohjoisessa on kytkeytynyt saamelaisten oikeuksiin, laiduntavaan poronhoitoon ja siihen et millä tavalla Suomen valtio ei vieläkään ole pystynyt kohtelemaan saamelaisia alkuperäiskansana siten kuin meidän tulisi.

Anni Sinnemäki: [00:04:01] Ja oman eduskuntauran aikana oon ollut siellä saamelaisalueella, tehnyt kirjallisia kysymyksiä ja omalta osalta osallistunut sit niihin konflikteihin, jotka oli myös todella jännitteisiä aika ajoin, nimenomaan valtion maiden, metsähallituksen ja sitte saamelaisten paliskuntien välillä. Jossa sitte myös Greenpeace erityisen näkyvänä ympäristöjärjestönä, ja sitte tietenkin myös kansainväliset toimijat, niin kuin ne kumppanit, joita saamelaisilla sitten on ympäri maailmaa muiden alkuperäiskansojen joukossa. Niin sehän on ollu syvälle menevä ja traaginen konflikti, jossa vanhojen metsien suojelulla on iso rooli. Mutta siinä on kysymys sitten myös kokonaisesta kulttuurista ja suomalaisen yhteiskunnan suhteesta saamelaisiin. Ja varmaan siihen liittyy ehkä tietyllä tavalla semmosia kaikkein niin kuin ehkä vaikeimpia tunteitakin mitä näihin asioihin liittyy, koska jollain tavalla sitte kun ihmiset on koko oman elämäntapansa ja oman kansansa elämän tavan kanssa sellasessa tilanteessa, että onko se ylipäätänsä enää mahdollista, niin siinä on omanlaisensa jännite.

Marja Väisänen: [00:05:18] Maria Ohisalo, mitä vastaan sä oot skabaillut?

Maria Ohisalo: [00:05:23] Varmasti omalta puheenjohtajakaudelta Rinteen, Marinin hallituskaudelta, niin yhtenä isoimpana ehkä oli tää keskustelu siitä, miten turve ajetaan alas. Se tapahtui yhtä aikaa markkinoilla. Sinänsä päästökauppa ajoi turvetta jo alas vahvasti, mutta sen lisäksi me oltiin hallitusohjelmaneuvotteluissa jo saatu läpi se, että turpeen verokohtelua tiukennetaan. Sehän on ollu eri tavoin verotettu hyvin matalasti verotettu, ja sen takia niin paljon käytetty polttoaineena. Se oli sellainen vääntö, jota me käytiin hallituskaudella useampaan otteeseen ja saatiin aidosti ilmastopaneelin myötävaikutuksella ja asiantuntijuudella sitten muun muassa vaikka tällainen lattiahintamekanismi sinne. Menemättä syvemmälle mekanismeihin, mutta ajatuksena siis se, että aidosti turve, joka toisaalta on pieni osa meidän energiapalettia, mutta aiheuttaa valtavan määrän päästöjä. Aiheuttaa ympäristöön, varsinkin vesistöihin valtavaa kuormitusta, niin ei ole kestävä tulevaisuuden polttoaine ja se, että se vähitellen saadaan ajettua alas, mutta samaan aikaan mahdollistetaan se, että näille ihmisille, jotka turvetuotannosta elantonsa saa, löytyisi tulevaisuudessakin elinkeinoja. Tätä työtä tehtiin ja se taisteluhan tietysti niin kuin on ollut monella tavalla niin kärjistynyt varmasti sen takia, että liian pitkään poliitikot on myös uskotelleet, että kyllä tää tästä jatkuu. Jatketaan kuten mikään ei tulis koskaan muuttumaan. Ja sen takia ajattelen, että nää on pahimpia paikkoja, joissa näiden vaikkapa turvetuottajien edunvalvojat ovat epäonnistuneet siinä, että niitä ihmisiä ei ole tässä siirtymässä tuettu aiemmassa vaiheessa, kun nähdään jo vaikka tää markkinamekanismin toimivuus tässä. No sit toisaalta omalle kaudelle tuli myös aika vahvasti, Pekka ehkä jossain vaiheessa viittas siihen, että Naturakonfliktien jälkeen yhtenä aika isona on nyt sit noussut tää EU:n tasolta tuleva EU:n ennallistamiskeskustelu.

Maria Ohisalo: [00:07:37] Yhtäältä se, miten suojellaan ympäristöä, luontoa entistä enemmän, mutta miten myös sitä aluetta, jossa ihminen on jo niin kuin puuttunut luonnon toimintaan? Miten lähdetään ennallistamaan, parantamaan luonnon tilaa. Ja EUlta on tullut aika vahvaakin otetta siihen, että EU:n laajuisesti pitäis pystyä toimimaan aktiivisemmin. Suomessa tää keskustelu kärjistyi, ja tuli jopa symbolimaiseksi silleen, että nyt EU tulee ja vie meidän metsät. Eihän kyse ole siitä. Itse asiassa tämän ennallistamisasetuksen ytimessä oli se, että meidän vesistöt on todella huonossa kunnossa. Eniten korjaamistarvetta löytyy vesistöjen puolelta. Ja metsät oli sitte toisiks suurimpana asiana, mutta Suomen päässä se nousi isoksi taistoksi. Ja tota uskon, että siitä vielä aikanaan ihan hyvä ja tarpeellinen asetus saadaan, mutta siinä myös hallitusrivit jakaantui ja rakoili. Ja sitten ehkä tämä YK:n luontokokous yhtenä sellaisena paikkana, että kun me on sanottu, että luontokato tullaan pysäyttämään vuoteen 2010 mennessä, vuoteen -20 mennessä, niin vihdoin Montrealin luontokokous syksyllä -22, tai siinä joulun alla, niin saavuttikin tällaisen tuloksen. Olin siellä neuvotteluja vetämässä, niin kuin miten tai Suomen pään porukan kanssa, että miten aidosti vuoteen -30 mennessä luontokato saadaan pysäytettyä. Ja nyt aidosti maat sitoutui, 196 valtiota pysäyttämään luontokadon. Niin, se oli kyllä ehkä odottamaton positiivinen kansainvälinen signaali, josta sitten tietysti taistelu jatkuu kansallisesti. Että miten toimeenpanna, miten tää toteutetaan aidosti.

Marja Väisänen: [00:09:15] Jos palattaisiin vielä sinne 70-luvulle ja Koijärven kamppailun jälkeisiin aikoihin. Pekka sä totesit, että ympäristöasioita ei kannata jättää poliitikoille. Uusi ympäristöliike ei löytynyt puolueista vaan aivan toisaalta. Ja sitten järjestitte tämmöisen Inkoon Pohjoismaisen ympäristöleirin. Se oli varmaan kesää -79. Mistä se uusi ympäristöliike sitten löytyi ja miten se syntyi?

Pekka Haavisto: [00:09:52] Siinähän käytiin tämmöistä dialogia kyllä poliittisten puolueiden kanssa. Muistan, että joskus käytiin tapaamassa jopa pääministeri Kalevi Sorsaa, ja ihmeteltiin, että minkä takia sosiaalidemokraatit ei ota samalla tavalla kuin muissa Pohjoismaissa ympäristöasioita ohjelmaansa. Ja Norjassa nähtiin Gro Harlem Brundtland ja Ruotsissa nähtiin puolueiden ottavan ympäristöasiat todella vakavasti. Ydinvoimakysymykset oli Ruotsin keskustapuolueella ja näin poispäin, ja Suomessa kukaan ei tuntunut olevan näistä kiinnostunut. Ja siitä lähti sitten se, että ne ihmiset, jotka oli ollu näissä ympäristöliikkeissä, monenlaisissa liikkeissä, oli Hattuvaaran vesakkomyrkkyjä vastainen liike vuonna -80 ja näin poispäin, niin sitte päätti ottaa osaa vaaleihin. Esitaistelijat oli kai Helsinki -liike vuonna -76 ja sitten vaihtoehtoinen Helsinki, jossa itsekin olin mukana 1980 ja sit -83 tuli ensimmäiset Vihreät listat. Vaaleihin kerättiin nimiä ehdokkaiden tueksi ja sehän oli tavallaan protesti sitä vastaan, että olemassa olevat puolueet ei ympäristöasioita ottaneet listalle. Jos muistan oikein Ville Komsin vaalimainoksen vuodelta -83, niin se oli sellainen, että jos et kuitenkaan voi äänestää Vihreitä, niin äänestä seuraavia hyviä tyyppejä muissa puolueissa. Ja silloin oli tämmönen ajatus tämmösestä ameebamaisesta Vihreästä liikkeestä, joka on paitsi oma tämmönen villi lista, niin verkostoituu sit muiden puolueiden, niin sanottujen hyvien tyyppien tai ympäristöystävällisten tyyppien kanssa. Ja tää oli taas musta sellainen hauska ajatus, joka sitten näkyi. Ja itseasiassa Koijärvi minun mielestäni johti ympäristöministeriön perustamiseen vuonna -82-83, jolloin Matti Ahde sit tuli ensimmäiseksi ympäristöministeriksi. Eli se paine siitä, että tulee tämmönen nuorten luonnonsuojelijoiden ja yhteiskunnallisen vaikuttajan aalto, niin pyrittiin sit ehkä vähän kanavoimaan sitä tän ympäristöministeriön perustamisella.

Anni Sinnemäki: [00:11:50] Tuota pakko jatkaa tästä, että mullahan oli vuosien ajan, sitten kun Matti Ahde erinäisten tapahtumien jälkeen palasi eduskuntaan 2000-luvulla, ja me tehtiin paljon yhdessä töitä ja oltiin jollain tavalla aika hyviä ystäviä jotenkin työn parissa. Mutta kuitenkin sitten jotenkin sillä tavalla erityisesti. Ja jotenkin ne keskustelut, sehän oli hänelle henkilökohtaisesti ihan valtavan tärkeä projekti. Siis ympäristöministeriön perustaminen ja se, että hän oli siellä ministerinä. Ja se on varmasti yksi ikään kuin suomalaisen luonnonsuojelun ja ympäristönsuojelun historiaa, niin kuin Pekka sanoi, että muissa Pohjoismaissa sosiaalidemokraattiset puolueet reagoi aikaisemmin ja reagoi voimakkaammin. Ja tämähän on varmaan aina vähän erottanut Suomen sosialidemokraatteja. Ja Matti Ahteen lisäksi oon omassa elämässäni ollut tekemisissä useiden sellaisten sosiaalidemokraattien kanssa, jotka otti tämän Vihreiden nousun tosi vakavasti ja joiden oma näkemys oli se, että itse asiassa sosiaalidemokraattien tulisi sisällyttää ympäristöagenda, ja ehkä jollain aikavälillä Vihreät myös itseensä. Ja sit toisaalta se ei Suomessa ole ollut sosiaalidemokraattien valtavirtaa. Ja se on niinku kiinnostavaa ja vähän outoakin, että meillähän ei niin kuin tämän päivän sosialidemokraattisessa puolueessa ole ainuttakaan näkyvää hahmoa kansanedustajaa, jolle luonnonsuojelun asialista olisi millään tavalla niin kuin keskeisimpien joukossa. Ja se on kiinnostava nykytilanne, koska toisaalta siellähän on paljon sitten YM:n virkamiehiä ja ihmisiä, jotka on suhtautunut tähän poliittisesti vakavasti ja joille se on ollu niinku henkilökohtaisesti iso asia.

Anni Sinnemäki: [00:13:47] Ja olen kuunnellut monta moninaista tuntia Matti Ahteen läpikäyntiä koskiensuojelulaista ja Oulujärven maisematien vastustuksesta. Ja tuota niin, nehän on ollu isoja taisteluita vielä niin kuin Oululaiselle nuorelle sosialidemokraaatille, joka tulee työväenluokkaisesta taustasta. Jollain tavalla tää dynamiikka, se että onhan myös niin, että sen lisäksi, että olen todistanut niin kuin oman toimintani aikana eri tasoilla lukemattomia ja lukemattomia kertoja sen, että kuinka ikään kuin muut jättää sen köyden vetämisen jossain kohtaa näissä asioissa ja Vihreät jatkaa. Mutta toisaalta sitten taas se, että miten Vihreät on menestynyt ja miten Vihreät on pystynyt nostamaan näitä asioita, niin sehän on kuitenkin se mekanismi meidän yhteiskunnassa, joka sitten on luonut paineet muille puolueille joko hyväksyä, tai sitten pitää pokkansa ja olla sillä tavalla, että tätä ei nyt tarvita. Ja tähän dynamiikkaan tietenkin sitten liittyy  kansalaisliikkeet sekä etabloituneet järjestöt, että sitten spontaanisti syntyvät liikkeet. Mut jollain tavoin tää Vihreiden ja Sosiaalidemokraattien välinen suhde on tässä ku yks mielenkiintoinen nauha tän suomalaisen ympäristöpolitiikan historiassa.

Pekka Haavisto: [00:15:01] Totta mitä sanot Anni. Tässä ehkä tulee semmonenkin mieleen, että Ville Komsin ameebateoriaa puolustaa juuri se, että yksittäisiä ihmisiä on useissa eri puolueissa, jotka on ottanut ympäristöasiat alusta asti hyvin vakavasti. Mä ajattelen Pertti Salolaista tai Sirpa Pietikäistä Kokoomuksessa, joille ympäristöasiat on ollu aina tämmönen profiiliasia. Mutta täytyy sanoa, että siinä kaudella jolla Vihreät oli ensimmäistä kertaa hallituksessa -95-99, ja olin ympäristöministerinä ja sitte päästiin todella tähän Naturataisteluun. Taisi olla ensin yli 20000 kansalaismuistutusta tai lausuntoja, joita jouduttiin käsittelemään ja sitten varmaan noin 1600 valitusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Mikä on varma ennätys millään asialle.

Pekka Haavisto: [00:15:45] Ja silloinhan juuri Suomi oli liittynyt Euroopan unioniin ja sitte tuli tämmönen vastareaktio Natura protestin muodossa. Ajateltiin, että nyt meidän metsiä ja maita ne ei ainakaan sinne Eurooppaan vie ja täällä ei anneta eurooppalaiselle suojelulle yhtään periksi. Se oli kovaa aikaa sen takia, että itsekin menin esim. poliisisaattueessa Forssaan puhumaan paikallisille maanomistajille, että siellä oli juuri joku nälkälakkolainen maanomistaja kuollut tähän nälkälakkoonsa. Ja siellä oli erittäin tulehtunut tunnelma ja se on ainoa kerta kun olen ministerinä joutunut menemään poliisin ympäröimänä mihinkään tilaisuuteen. Että siellä oli aika kovaa keskustelua ja täytyy sanoa, että sen -95-99 kaudella, sitten kun vihdoin saatiin Natura maaliin ja muuten Koijärvikin tuli sitten Naturaohjelmaan, niin kyllä pääministeri Lipposesta ja Sosialidemokraateista siinä oli tavattomasti hyötyä ja tukea. Et heillä opli kuitenkin se näkemys, että tää homma pitää viedä maaliin, tää on eurooppalainen luonnosuojeluohjelma ja antoivat kaiken tukensa sille käsittelylle, joka ei ollu ihan helppoa.

Speaker4: [00:16:46] Niin mä ajattelen, että jos tässä maassa on kaksi puoluetta, jotka on suhtautuneet intohimoisesti ympäristöönsä, niin ne on varmasti ollut Vihreät ja Keskusta hyvin eri näkökulmista. Mutta Keskustahan on ihan niin kuin julkisemminkin todennut sen, että eihän heidän näkökulmastaan Vihreitä pitäisi olla puolueena. Että se on ollu vähän niinku systeemissä tapahtunut virhe, että Vihreät onkin päässeet syntymään. Mutta on juuri niin kuin Pekka sanoo, että oli niin selkeä aukko. Demarit ja Keskusta eivät pystyneet sitä täyttämään, eikä oikein muutkaan puolueet, vaikka siellä näitä yksittäisiä hahmoja on ollut sinänsä, mutta Keskustan toiminnan ytimessä niin kuin arvoissa viljellä ja varjella, niin toinen puoli siitä valitettavasti on jäänyt vähän heikommalle ja sitten se on mahdollistanut myös osittain sitä, että Vihreät on päässeet syntymään. Tarve on ollut ja tarve on edelleen. Valitettavan usein huomaan juhlapuheista kyllä, ilmasto, ympäristö, luonnonsuojelu, ennallistaminen, asiat alkaa vähitellen löytyä kyllä puheista, mutta kyllä se on sit jokaikinen kamppailu, jokaikinen vääntö, budjettikeskustelu, paikalliset konfliktit, niin aika yksin siellä vihreänä saa olla puolustamassa.           

Marja Väisänen: [00:18:04] Palataan tässä vaiheessa sitten ajassa hieman taaksepäin tuonne Kemijoen yläjuoksulle. Vesihallitus julkaisi kaksi suunnitelmaa tekoaltaan rakentamisesta sinne Kemijoen yläjuoksulle noin 50 vuotta sitten, eli vuonna 1974. Koskiensuojelulaki tuli voimaan 1987. Mitä tässä välissä on sitten tapahtunu? Ja miten Vihreät liittyivät tähän?

Pekka Haavisto: [00:18:37] Taistelu Vuotoksen altaasta on ollu yks tämmönen pitkä taistelu myöskin vihreillä ja itsekin vanhana Vuotossoutajana niin oon ollut siellä useinkin siellä Kemijoen yläjuoksulla ja se on ollu myöskin tämmönen riita ja kiista, joka on jakanut paikalliset. Siellä saattoi päätellä siitä että missä kaupassa käy sen, että kannatatko vai vastustatko Vuotoksen allasta. Että siellä oli todella paikkakunta jakaantunut alueella ja tietysti se, että Vuotos tuli mukaan sitten ympäristöministeri Satu Hassin aikana Natura-ohjelmaan oli ikään kuin tämmönen ratkaiseva askel, että sillon kun Natura täydennettiin, ja sitähän täydennettiin sitä kautta, että ympäristöministeriön tutkijat oli siellä kuitenkin ja virkamiehet nähneet ne kaikki luontoarvot, joita Vuotoksella on. Se jätettiin pois tästä ensimmäisestä Naturasta, koska sitä ei pystytty saamaan sillon läpi. Mutta niiden luontoarvojen pohjalta sitten ympäristöjärjestöt ja muut teki muistutukset ja Vuotos oli yks niistä asioista, joka sitten tuli tähän Natura-ohjelman laajennukseen. Ja siinä oli tietysti Vihreillä ja silloisella vihreällä ympäristöministerillä Satu Hassilla erittäin suuri rooli.

Marja Väisänen: [00:19:52] Ollut tosi pitkä kamppailu, että syksyllä -91 kauppa- ja teollisuusministeri teki taas uuden esityksen Vuotoksen altaan rakentamisesta ja siinä vaiheessa sitte Vihreät meni eduskunnassa vastalauseena syömälakkoon.

Pekka Haavisto: [00:20:10] Kyllä siellä taisi olla syömälakossa paitsi Ville Komsi ja jos oikein muistan niin Sosialidemokraattien Liisa Jaakonsaari. Eli siellä oli kyllä tätä kupruilua tän asian ympärillä.

Anni Sinnemäki: [00:20:22] Mähän olen itse syntynyt vuonna -73, että tavallaan niin kuin suunnilleen tämän pituinen. Tota ehkä on pakko muistella yksi sellainen hetki, koska tän kamppailun historia todellakin on pitkä. Niin sillon kun mä olen ensimmäistä kertaa lähtenyt ehdolle eduskuntavaaleihin, Helsingin Sanomat julkisti sen mun ehdokkuuden tota niin sitten oisko ollut joskus ehkä syksyllä -98, loppuvuodesta -98. Ja tota niin siinä haastattelussa niin mä olin sinisessä sadetakissa Kolmikulman puistossa Helsingissä, eteläisessä Helsingissä ja totesin, että esimerkiksi joku Vuotoksen allas, että siitä syntyy ehkä 4 työpaikkaa ja kuinka paljon luontoa tuhoutuisi, en kannata. Ja sehän oli sitten sinänsä se eduskunta kausi, jolloin sitten tää Natura ratkaisu Vuotoksen osalta tulee. No, tällä nykyisellä elämänkokemuksella niin sinänsä piristää ajatella sitä, että joku altaan kannattaja Lapissa on katsonut että tuolla on Helsingissä sadettakissa joku 25-vuotias tyttö lausumassa  tästä työpaikkamäärästä, joka toki ei siis olisi ollut iso tietenkään. Vesiallas ei luo ei työpaikkoja, että ei se varsinaisesti ollut tyhmä lausunto, mut voisin kuvitella että se on ärsyttänyt jotakuta.

Anni Sinnemäki: [00:21:51] Tota niin ehkä vielä, oon itekkin ollut siellä soutamassa ja nähnyt elämäni ensimmäiset törmäpääskyt siellä soudellessa. Ja tietenkin se on ollu 2000-luvulla ja siellä silti se konfliktin raakuus tavallaan paikallisesti, että vaikka se silloin ei ole ollut huipussaan, niin tietenkin sen aistii, että siinä on jotain sellasta, mitä on tietyllä tavalla ehkä vaikea välillä muualle kuvitellakkaan. Ehkä yks semmonen niin kuin ironinen, vaikka surullinenkin jälkivalotettu kuva, että nyt kun on ollut pitkään, jo nyt tässä vaiheessa pitkään keskustelu ja kamppailu Viiankiaavan alueesta, sitten silloin kun sen linnustoa on selvitetty ja Lapin liittohan oli jossain vaiheessa sitten pyrkinyt katsomaan, että itse asiassa sille Viiankiaavan linnustolle, että kyllähän ikään kuin sen suojelulle on vaihtoehtoja, niin nimenomaan Viiankiaapa on jotakuinkin yhtä arvokas kuin Vuotos, että puhutaan samanlaisesta alueesta, jota sitten joskus on esitetty, että ei tarvitsisi suojella Vuotosta, jos suojeltaisiinkin Viiankiaavan linnusto, mutta kuvastaa ehkä sitä, että etenkin se pohjoisen luonto on tavattoman arvokas ja siellä ne intressit siihen on todella isot.

Marja Väisänen: [00:23:14] No onko koskisodat voitettu? Onko ne takanapäin?

Pekka Haavisto: [00:23:18] No kyllähän koskisodat on hyvin pitkälti voitettu ja oikeastaan voitettu senkin takia mihin Maria tässä viittasi, eli tän ennallistamisen takia. Että nyt tällä kaudella on ensimmäisiä patoja purettu ja jokia ennallistettu. Ja nyt puhutaan yhä enemmän siitä, että pienet tehottomat vesivoimalat, vanhentuneet vesivoimalat voitaisiin purkaa joista ja saada kalat nousemaan. Ja näiden jokien esimerkiksi matkailuarvo ja kalastusmatkailun arvo on aivan toista sitten kuin mitä on tämmöinen vähäpätöisen vesivoiman tuoma tulo.

Anni Sinnemäki: [00:23:52] Ehkä ajattelen silloin 2007-2011 hallituskaudella Vanhasen kakkoshallituksen aikana, niin sehän oli Iijoen osalta ehkä semmoinen viimeinen jälkinäytös. Ja silloinhan Vihreä oikeusministeri Tuija Brax vei läpi vesilain uudistuksen, jonka yhteydessä ne aktiivit, jotka jokea halusi valjastaa, niin se oli ehkä heidän sellainen viimeinen ponnistuksensa, että vesilaki olisi mahdollistanut sen, että sille oli keksitty mun mielestä joku semmoinen niin kuin vähän niin kuin että ei olis allas ja vesivoimalla, mutta..

Pekka Haavisto: [00:24:30] Tulvasuojelu.

Speaker3: [00:24:31] Tulvasuojelua ja sitten niin kuin syntyvän energian sivu hyötykäyttöä, tai jotenkin näin. Mutta tuota se oli yksi sen Vanhasen kakkoshallituksen, niin kuin ehkä jännittävimpiä läpikäyntejä. Ne jotka tuntee Tuija Braxin, niin kyllä tietää myös et millä määrätietoisuudella hän sitä vesilakia vei läpi. Että se oli varmaan sen Iijoen osalta ikään kuin se viimeinen näytös, jonka jälkeen sinne ei enään ole yritetty tehdä muutoksia tai purkaa sitä suojelua. Mutta näen kuin Pekka, että tietyllä tavalla, ja myös Maria puhui tästä ennallistamisasetuksesta, että mehän ollaan siirrytty myös sellaiseen vaiheeseen, joka on mielenkiintoinen ja hedelmällinen. Että on itsetuntoa ja uskoa myös sen suhteen, että asioita voidaan ennallistaa ja nähdään kuinka 400-vuotiaita mäntyjä ei saa muuta kuin hitaasti. Mutta että monet luonnon prosessithan on sellasia, että itse asiassa sitetn lakkaamalla puuttumasta tai tekemällä järkevästi mietittyjä ennallistamistoimia, niin voidaan saada paljon takaisin. Ja nimenomaan esimerkiksi tää patojen purkuhan on sellainen maailmanlaajuinen liike, jossa ainakin itse oon ollu katsomassa yhtä erittäin hienoa pohjoisamerikkalaista elokuvaa, jonka Pekka ja Jasper Pääkkönen on tuonut Helsinkiin, joka käsittelee Pohjois-Amerikassa tätä liikettä, jossa sitten vaelluskalojen nousu pystytään palauttamaan. Ja sehän on huikeeta, että vaikka Helsingin puroista tällä hetkellä niin sieltä löytyy taimenta ja siinähän on tosi vahva myös kansalaisliike ja talkoot ja ne ihmiset, jotka on aktiivisia niin tottakai vaikka kaupunki osallistuu siihen, mutta siinä on tietyllä tavalla se niin kuin ihmisten oma toiminta myös sen ytimessä.

Pekka Haavisto: [00:26:28] Nyt pitää Anni kysyä, että puretaanko Helsingissäkin patoja?

Anni Sinnemäki: [00:26:33] On päätetty valtuustossa, että tavoitteena on Vanhankaupunginkosken padon purkaminen. Se ei ole lainsäädännöllisesti mitenkään hirveen helppoa, mutta tota mutta että kaupunkihan on nyt käynnistänyt myös Museoviraston kanssa keskustelut siitä, että kun tässä on ikään kuin nää kulttuurihistorialliset maisema-arvot ja sitten tää padon purkaminen. Museovirastolla on tässä vaiheessa vielä kriittinen näkökulma, mutta mulla on itse asiassa ajatuksena, että meidän pitäisi yhdessä heidän kanssaan vierailla jossain näissä kohteissa, ehkä Hiitolanjoella, jossa ollaan jo pidemmällä. Että toisiko se myös sitä uutta näkökulmaa. Itse uskon, arvostan teollista rakennusperintöä, mutta että uskon että nää pystyttäisiin Helsingissä yhteen sovittaman.

Pekka Haavisto: [00:27:18] Se olisi hienoa kun se tapahtuisi. Mä luulen että se olisi semmonen symbolisesti todella iso asia.

Maria Ohisalo: [00:27:23] Juuri tämä, että tässä on noussut ihan uudenlainen kansalaisaktivismi, joka on ehkä tullut myös sanotaan vaikka tunnettujen, tässäkin mainittujen julkisuuden henkilöiden kautta ihan silleen päivän isoihin uutisiin ja ehkä jopa sieltä lähtien niistä yksittäisistä järjestötoimijoista, jotka tekee sitä työtä virtavesien puolesta. Mutta sitten juuri näitä näitä isompia staroja, ja sellaistahan liikehdintää tarvitaan, että ne asiat saavuttaa laajemman keskustelun ja ymmärryksen ylipäätään. Mistä on kyse, miksi näitä kannattaa tehdä? Ja sitten me on tietysti puolueessa aina katsottu, että paitsi luonnon elpymisen, eläinten, lajien elpymisen, niin tietysti myös vaikkapa sen kautta, että matkailun edellytykset voi olla tulevaisuudessa paremmat, jos saadaan palautettua kaloja ja kantoja paremmiksi. Ja ihan aidosti tietysti myös työllisyyden näkökulmasta, että on niinkin, että jos me hävitetään lajeja, niin se tarkoittaa myös vaikkapa ammattikalastajille huonoa tulevaisuudennäkymää. Yksi iso asia vielä liittyen näihin virtavesiin ja vesistöjen kunnostuksiin on ihan konkreettisesti ollut myös se, että me ollaan puskettu lisää määrärahoja luonnonsuojeluun. Paitsi että on ollu perinteikäs METSO-ohjelma. Sen lisäksi on pystytty Vihreiden, nimenomaan ympäristöministerikaudella tällainen Helmi-ohjelma, mutta sen lisäks myös Nousu-ohjelma, joka ihan konkreettisesti on auttanut näissä hankkeissa, joissa kalakantoja pyritään palauttamaan. Eli vaikka se kuulostaa tylsältä ja byrokraattiselta sanoa vaan, että millaisia määrärahoja johonkin taisteltiin lisää. Mutta itse asiassa yksi hallitukseen lähtemisen ehto Vihreillä oli Rinteen hallituksen alla, että 100 miljoonaa euroa lisää luonnonsuojeluun ja sekin on mahdollistanut tätä työtä eri puolilla maata.

Pekka Haavisto: [00:29:18] Ehkä yks semmonen asia, mikä on tapahtunut luonnonsuojelussa on koko tämmönen ajattelutavan muutos. Että muistan sillon itse 70-luvulla kun rupesin osallistumaan ympäristöliikkeisiin, niin silloin oli paljon sellaista ajattelua ilmassa, että ympäristön tuhoutuminen ja saastuminen on välttämätön hinta, joka pitää maksaa elintason kasvusta. Muistan jonkun televisio-ohjelman, jota pöyristyneenä seurasin, jossa Pentti Linkola ja Raimo Ilaskivi väitteli juuri tästä teemasta ja siinä jollain tavalla Linkola koitti sanoa, että luonnolla on itseisarvoja, luonnon säilymisellä ja suojelulla on itseisarvo. Ja sitte tavallaan tämmöinen toinen argumentti oli häntä vastassa ja se oli ihan normaalia, että vedet saastuu tai myrkkyjä levitetään ympäristöön, koska jotenkin sillä tavalla saadaan sitä parempaa elintasoa, eikä siihen haluttu puuttua. Ja luonnonsuojelusta ja luonnonsuojelijoista sanottiin, että he haluavat takaisin puuhun, eli kääntää kehityksen pyörää taaksepäin. Ja muistan kun tehtiin pientä Köynnös -lehteä, niin kirjoitin siihen pääkirjoituksen, että ei takaisin puuhun vaan puut takaisin. Oikestaan edelleen ajattelen juuri tällä tavalla, että meillä on varaa ja mahdollisuuksia yhteiskunnassa sekä suojella luontoa ja suojella alkuperäisluontoa ja estää luontokato ja estää ilmastonmuutos että elää niin kuin kohtuullisessa elintasossa. Ja tää on ollu Vihreiden teesi oikeastaan sieltä alusta asti ja nyt tämä teesi näyttää pikkuhiljaa voittavan. Et nyt puhuu teollisuusjohtajat vihreästä siirtymästä ja ilmastonmuutoksen vastaisesta taistelusta ja luontokadon torjumisesta ja näin poispäin. Et joku iso viesti on mennyt läpi.

Anni Sinnemäki: [00:31:02] Tässä luonnonsuojelun historiassa, niin siinähän tullaan sellaiseen yhteiskunnalliseen konfliktiin, josta tavallaan Vihreät ja luonnonsuojelu tulee vähän niin kuin takaa sivusta sellaiseen niin kuin perus konfliktiin, joka oli olemassa. Ja sehän on ollu ikäänkuin yksityisen omaisuuden suoja, maaomaisuuden suoja ja se, että mihin valtio voi puuttua. Ja tavallaan tähän konfliktiin me ollaan tultu mukaan uudella näkökulmalla. Ja siitähän paljon tässä niin kuin Naturassa on ollu kysymys. Ja sehän on tietyllä tavalla se kepulaisten syvävirta, että heillä on ollu varsinkin siellä niin kuin 60-70-luvun Suomessa, niin kysymys ei ehkä pelkästään ollu luonnonsuojelusta, vaan tavallaan pelosta siitä, että miten pitkälle ylipäätänsä se valtiollinen hallinta menee. Että sehän on selvästi osa sitä konfliktia ja kepulaiset ehkä itse ei hahmota sitä luonnonsuojelun vastaisuutena, vaan myös ikään kuin sen niin kuin yksityisen maanomistajan päätäntävallan ja hänen vastuuseensa puuttumisena. Ja varmasti se myös tekee sen eron, että tietyllä tavalla vaikka metsiensuojelussa niin siinähän on aina ollut vähän niin kuin eri, että se on liikkunut laineina, että pystytäänkö ylipäätänsä suojelemaan yksityisellä maalla luontoa tai metsiä, ja jos se tehdään se tehdään eri tavalla kuin valtion mailla tehtävä suojelu. Ja sitten tietenkin se toinen konflikti, mihin tämmösen varhaisen vaiheen keskusteluihin Pekka viittasi, niin kyllähän tää talouden ja ympäristönsuojelun vastakkain asettaminen on jatkunut melkein niin kuin näihin päiviin asti. Ja ehkä siinä, no Satu Hassihan on yksi sen hienoja kamppailijoita ja sanoittajia siitä, että kun hän on käynyt läpi sitä, että miten erilaisissa uudistuksissa on luotu se uhkakuva työpaikkojen katoamisesta, ja mikä sitten on ollut tota niin se lopputulos. Mutta että sekin on sellainen keskustelu, joka on itse asiassa jatkunut tosi pitkään, että vaikka ehkä yleisellä tasolla sanotaan, että on hyvä suojella luontoa tai hyvä suojella ympäristöä, mutta sit jos tulee joku konkreettinen tilanne, niin usein ikään kun ajatellaan, että ne talouden ja työpaikkojen reunaehdot kuitenkin ajaa ohi.

Maria Ohisalo: [00:33:39] Ja entistä enemmän kuluttajat alkaa olla valistuneita globaalistikin. Ne jotka voivat valita, usein haluavat valita kestävämpää. Oli kyse sitten siitä, miten vaikka on oma koti rakennettu tai lämmitetään tai millaisia tuotteita kulutetaan. Vaikka tottakai meidän pitäisi pystyä puhumaan kulutuksen vähentämisestä, mutta se ei tapahdu hetkessä, niin vähintä on se, että se kulutus tapahtuu kestävämmällä tavalla. Ja siinähän tää vihreä siirtymä on nyt ihan uudenlainen askel kohti sitä, että me asetetaan talous ympäristön reunaehtoihin. Tällä hetkellä se ei sitä ole. Välillä tuntuu, että Vihreänä talouspoliittisen keskustelun käyminen on haastavaa, kun meille talous on eri tavalla, kun se on kuitenkin väline, se ei ole itseisarvo. Se on väline, jolla voidaan tehdä hyviä asioita. Pahimmillaan tehdään huonoja asioita ja talouden mekanismit pitää asettaa todellakin kestävämpiin uriin. Ja nyt se, että kun kuluttajat on entistä enemmän alkaneet vaatia, niin sehän näkyy nyt siellä elinkeinoelämän bisnessektorin ja teollisuuden puolella. Ei ole oikein mahdollinen sellainen maailma, jossa yritykset eivät enää ottaisi kestävyysasioita huomioon entistä enemmän.

Anni Sinnemäki: [00:35:03] No, kevään -23 vaalien alla elinkeinoelämä vaati hiilineutraaliustavoitteista kiinnipitämistä ja itseasiassa entistä enemmän tuli myös ulostuloja siitä, että luontokato pitää pystyä pysäyttämään. Ja kun uusia investointeja mietitään, niitä halutaan tehdä kestävästi ja pitkälle tulevaisuuteen katsoen. Ja aina tietysti sitten riskit varmaan yritysmaailman puolelta on siinä, että jos vaikka politiikan se aaltoliike aiheuttaakin epävarmuutta tähän investointiympäristöön. Eli entäs sitten kun investointi on suunniteltu ja politiikka muuttuu täysin, niin se on kestämätöntä. Ja nyt luonto ja ilmastoasiat on saatu vihdoin sinne elinkeinoelämän agendalle. Tää Satu Hassi esimerkki on musta upea, kun Anni nostat sen. Hän on tainnut joskus kirjoittaa jonkun bloginkin, jossa on sillein että näin monta kertaa Satu Hassi tuhosi suomalaisen teollisuuden tyylisesti, niin kuin että koskaan niin ei käynyt, mutta ne uhkakuvat maalattiin aina.

Pekka Haavisto: [00:36:01] Yksi semmoinen jos hyppää tähän päivään, niin ajattelin, että ministerin luona käy monenlaisia delegaatiota, ja yleensä aina tullaan pyytämään jotakin tai anomaan jotakin tukea tai tukiaisia ja muuta. Mulla kävi nuoria tuulivoiman rakentajia ministeriössä ja he kertoivat, että Suomen tuulivoimakanta voidaan kuusinkertaistaa ja voidaan hypätä vetyteollisuuteen tai vetytalouteen ja voidaan tehdä vihreetä terästä ja voidaan sen lisäksi vielä viedä tätä tuulivoimalla tuotettua sähköä Suomesta. Ja että me istutaan kultakaivoksen päällä tajuamatta sitä. Suomessa on loistavat tuuliolosuhteet, täällä on kova maaperä, johon voi rakentaa näitä voimaloita. Se oli oikein hyvä markkinointipuhe ja mä kysyn, että mitä te pyydätte? Mitä valtiovallan pitäisi tehdä? Ja vastaus oli että älkää tehkö mitään. Kuhan estä meitä tekemästä sitä, mikä on markkinalähtöisesti nyt jo kannattavaa.

Pekka Haavisto: [00:36:53] Että kuhan ette puutu tähän, niin tää menee hyvin. Ja se oli varmaan ensimmäinen porukka, joka kävi kertomassa, että voidaan Suomesta tehdä vihreän talouden mallimaa, kunhan valtiovalta ei estä sitä. Ja mä ajattelin, että aika paljon on vettä virrannut Vantaassa ja muissakin joissa ennen kun ollaan tässä pisteessä. Mutta ehkä vielä sanon tosta maanomistajista ja ympäristöstä sen, että yleensä se argumentti on ollut, että maanomistaja, joka asuu lähellä ympäristöään, hän tietää parhaiten sen suojeluarvot, sen luonnon merkityksen ja osaa sitä suojella. Ja näinhän pääsääntöisesti varmaan tapahtuukin, että ihmiset kantaa huolta siitä, mutta tätäkään ei valitettavasti voi yleistää. On välinpitämättömyyttä. On sellaisia tapauksia, joissa sitten ei ole välitetty siitä omasta ympäristöstä. Ja ehkä kun puhutaan luontokadosta, niin luonnossa on paljon sellaista näkymätöntä, mitä ei pysty itsekään tunnistamaan ellei tiedä tutkimustietoa siitä mitä arvokkaita biotooppeja on ja mitä arvokkaita biodiversiteetin muotoja on. Ja näin poispäin. Tällä ympäristötutkimuksella on hirveän tärkeä rooli myös tässä luontokadon ehkäisyssä.

Marja Väisänen: [00:37:58] Puhutaan vihreästä siirtymästä laajemmin kohta, mutta nyt päästään viimeinkin kamppailuun nimeltä Natura 2000, luonnon monimuotoisuuden suojeluohjelma. Ja nyt avataan tää ja tehdään tämmönen hieno avaus, ja aloittaako Pekka, ympäristöministerinä olit päävastuussa tästä. Kerro niitä kamppailuja, ihan hurjiakin tarinoita saa nyt kertoa.

Pekka Haavisto: [00:38:22] No jos mulla ei olisi harmaita hiuksia ollut jo ennestään, niin ne olisi siinä viimestään harmaantunut siinä Natura taistelussa. Eli Suomi oli liittynyt Euroopan unioniin. Euroopan unionilla oli Natura 2000 -ohjelma tärkeiden luontokohteiden, niin maan maankamaralla kuin vesistöllisten kohteiden suojelussa ja työ oli aloitettu mua edeltävän ympäristöministeri Sirpa Pietikäisen aikana silloisissa ympäristökeskuksissa. Ja aika paljonhan siinä oli vanhoja luonnosuojelualueita, joihin ikään kuin tuli sitten nää EU:n uudet Natura normit päälle, että mitä toimintoja voi sallia näillä alueilla. Ja sit jonkin verran uusia, jotka täytti nää Natura -ohjelman kriteerit. Ja niistä tuli tämmönen valtava valitus myräkkä, joka oli vähän sen tyyppinen, että osuuskaupan tiskillä saattoi allekirjoittaa tämmöisen muistutuksen, joka oli hyvin määrämuotoinen tai kaikilla oli hyvin paljon samanlaisia muistutuksia niistä tai näistä Natura -kohteista.

Pekka Haavisto: [00:39:27] Mutta niitä taisi tulla muutama kymmenen tuhatta ja ne jouduttiin kaikki käymään läpi. Ja meillä oli semmoinen Natura -ministerityöryhmä, joko kokoontui aamusin muistaakseni 6:30 tai 7 viitenä päivänä viikossa käsittelemään näitä valituksia. Ja siinä kyllä ministerit, itseni mukaan lukien, hikoili aika pitkään niiden valitusten käsittelyn kanssa. Koska jokainen alue käytiin läpi ja jokaisen alueen luontoarvot käytiin läpi, että se oli kyl ministerinä semmoinen luontokoulu. Ja tuota muistaakseni sitten kun lopuksi päästiin päätöksentekoon, niin niitä kärryjä oli aika monta siinä valtioneuvoston käytävällä, missä niitä mappeja ja valituksia oli. Että vaksit työnteli siihen valtioneuvoston oven taakse sitte kaikki Naturadokumentit, että jos joku olisi halunnut joku ministeri ne sitten tota käydä lävitse, niin se olis ollu mahdollista ainakin noin teoriassa.

Anni Sinnemäki: [00:40:15] Pyydän asian pöydälle asiakirjojen läpikäymistä varten.

Pekka Haavisto: [00:40:18] No näin juuri. Mutta siinä sitten tietysti Vihrellä oli yksi ministeri hallituksessa, joka olin minä ja siinä oli kovaa painetta myöskin sitä kohtaan, että se koko valmistelu keskeytettäisiin tai otettaisiin pois ympäristöministeriöltä esim. oikeusministeriöön tai johonkin tämän tyyppiseen. Ja jouduttiin taistelemaan vähän hallituksen sisällä sitä vastaan, että se asia pysyy ruodussa. Ja sitten tietysti näitä yksittäisiä muistutuksia ja valituksia jouduttiin käsittelemään. Ja sitten muistaakseni Natura päätöksen jälkeen niitä valituksia korkeimpaan hallinto-oikeuteen oli joku 1600 tai jotakin. Ja silloin oikeusasteisiinkin annettiin ylimääräisiä virkoja. Niitä ei ollut toki annettu ympäristöministeriölle niiden Natura-asioiden valmisteluun, mutta sitten valituksiin kyllä tuli lisäresursseja, mutta näinhän se on. Se oli semmoinen iso taistelu ja täytyy sanoa, että sellaiset luonnonsuojelijat, jotka oli sitkeetä sorttia niin pysy siinä kyllä rintamassa hyvin. Meillä oli Erkki Pulliainen eduskuntaryhmässä, niin sanottu Susi pulliainen ja ku jotkut Vihreätkin alko jo vähän hikoilla, että tää on aika iso homma näköjään tää luonnonsuojelu ja tässähän menee ikä ja terveys. Niin tota Erkki Pulliainen sanoi sitten eduskuntaryhmässä, että tällaista tää on aina ollut että älkää nyt iniskö täällä, että tämä pitää vaan puskea loppuun. Ja täytyy sanoa, että kyllä se oli osittain sitä Erkin henkeä, että se sitten puskettiin loppuun.

Marja Väisänen: [00:41:43] Kamppailun tuloksena Suomen Natura 2000 -verkosto kattaa 5 miljoonaa hehtaaria.

Pekka Haavisto: [00:41:51] Joo, mä muistan, että jossain vaiheessa hyvä ystäväni Eero Paloheimo soitti ja sanoi, että oliko Vihreiden tavoitteena suojella 10 prosenttia Suomen luonnosta? Että Pekka, nyt on tainnut mennä yli. Että kyllä se huomattiin.

Marja Väisänen: [00:42:09] Ympäristöministerinä olit sitten myös yhteydessä maanomistajiin. Millaista se oli? Millaista palautetta sait?

Pekka Haavisto: [00:42:18] No tietysti kierrettiin paljon eri maanomistajien tiloilla ja torpissa, ja oli sellaisia, jotka oli tehnyt tämmöisiä ennakoivia hakkuita. Jos he pelkäsivät että alue menee Naturaan, niin oli sotkettu koko metsä, kaadettu puut ristiin rastiin ja muutama semmoinenkin alue taisi mennä Naturaan, mitkä oli siis kokonaan kaadettu. Jätettiin puut sitten maatumaan sinne ja näin poispäin. Että ei voitu antaa yhtään köyttä tietysti sille, että joku tuhoaa luontoarvot, yrittää estää sitä kautta alueen tulon Naturaan. Olihan sit sellainen melko suuri maanomistaja Kirkkonummelta, jonka luona myöskin käytiin ja hän oli yksinomaan iloinen siitä, että alue meni Naturaan, mutta hän sanoi, että hän voisi yhden neuvon antaa teille ympäristöministeriön väelle, että kun tuutte metsiin kävelemään, niin älkää hiippailko siellä koputtamatta oveen, että kyllä täällä oven takana voi olla ihan luonnonsuojeluhenkinen maanomistajakin. Tämä oli varmaan hyvä neuvo itselle ja kaikille tuleville luonnonsuojelioille, että se keskustelu maanomistajien kanssa on hyödyllistä.

Marja Väisänen: [00:43:19] Puhutaanko enemmän metsistä tässä vaiheessa ja METSO-ohjelmasta? Onko sekin ollut tämmöinen Naturan kaltainen kamppailu?

Anni Sinnemäki: [00:43:30] Ajattelen että, kun mä itse tulin eduskuntaan silloin tämän Natura -kauden jälkeen ja Satu Hassi silloin oli ympäristöministerinä ja sillä kaudella aloitettiin ensimmäisen METSO-ohjelman valmistelu. Ja näen, että siinä oli monella tapaa tällaista aaltoliikettä myös suhteessa sen Naturan rankkuuteen ja suhteessa tähän niin kuin maanomistajien reaktion rankkuuteen, ja varmasti siihen, että se Natura prosessissahan tavallaan käsiteltiin samaan aikaan myös ehkä sitä kepulaisen kentän pettymystä oman puolueensa johdon ratkaisuun EU jäsenyyden osalta. Että se oli tietyllä tavalla myös ehkä niin, että Pekka otti sitä kritiikkiä, josta niin kuin kepun kenttä ei ollut kaikilta osin mukana siinä ratkaisussa. Että sillä että se oli niinku eurooppalainen luonnonsuojeluohjelma, niin sehän tietyllä tavalla toi siihen lisäkipinää ja varmaan osittain näistä syistä niin sitten METSO-ohjelman valmisteluhan lähti todella toiselta pohjalta, että siinähän lähdettiin tekemään nimenomaan vapaaehtoista suojelua yksityisille maille. Ja se filosofia oli hyvin toisenlainen, kuin sitten näissä niin kuin perinteisissä suojeluohjelmissa. Ja tottakai sille oli sitten myös se peruste, että kun pohjoisemmassa Suomessa valtio on aidosti niin kuin valtavan iso metsänomistaja, mutta eteläisessä Suomessa omistus on pirstaloitunut. Ja tilanne oli silloin se, mä en nyt ihan varma et kuinka matalista prosenteista eteläisessä Suomessa lähdettiin, mutta että oisko ollut jostain 1,3:sta.

Anni Sinnemäki: [00:45:12] Metsien osalta lähdettiin todella matalalta ja silloin mun mielestä ensimmäinen tavoite oli niin kuin sadantuhannen hehtaarin suojelu eteläisessä Suomessa. Sinnehän tuli mukaan myös niin kuin hyvin kalliita suojelukeinoja, kuten esimerkiksi nämä määräaikaiset sopimukset, joista sitten ensimmäiset on vanhentunut ja osa niistä on uusittukin. Ja näen, että se oli osa varmasti sitä  reaktiota, että ei ehkä uskallettukaan lähteä samalla tavalla sitä yksityisomistusta vastaan. Ja tottakai siinä oli myös sitten se ajatus siitä, jossa on todella paljon totta, että eteläisen Suomen yksityiset metsänomistajat on halukkaita suojelemaan metsäänsä. Ja kun siitä maksetaan kohtuullinen korvaus, niin tällä tavalla onnistutaan suojelussa. Mut että sitten kun ollaan nähty, että kuinka pitkään METSOa on jatkettu, niin tietenkin se on ollut vuosien varrella aliresursoitu. Ja tuota niin, ei läheskään aina niin kuin riittävän kunnianhimoisesti eteenpäin viety. Mutta että kyllä mä sillä tavalla vieläkin allekirjoitan sen, että se varmasti oli oikea lähestymistapa, että eteläisen Suomen metsiä lähdetään suojelemaan tällä tavalla niin kuin vapaaehtoiselta pohjalta ja yksityiselle maalle, vaikka on varmasti niin että vuosien varrella myös jos se tietopohja olisi ollut parempi tai siellä olisi ollu enemmän suunnitelmallisuutta, niin oltaisiin saatu nopeammin aikaan asioita.

Maria Ohisalo: [00:46:44] Joo, kyllähän METSO on osottautunut, varmasti on ollut niin kuin ennakkoluulojakin paljon matkan varrella, mutta pidemmän päälle sitten lopulta se on ehkä lunastanut luottamusta. Ja itse asiassa ohjelmaan on tarjottu jopa enemmän alueita kuin mitä on pystytty rahoittamaan. Ja kysehän on aidosti ollut siitä, kuinka paljon niitä luonnonsuojelun määrärahoja aidosti on ollut. Ja kun on käyty näitä keskusteluja aika ajoin jopa siitä, että pitäisikö nyt ympäristöministeriötä lakkauttaa ja luonnonsuojelu määrärahoja laskea ja muuta, niin samoissa keskusteluissa voi esille tulla silti, että onhan meillä näitä hyviä ja toimivia konsepteja kuten METSO tai Helmi -ohjelma, jolla on vaikka  soita ja kosteikkoja kunnostettu ja muuta, joka on nimenomaan Vihreiden käynnistämä Rinteen hallituskauden alkupuolella. Eli että myös niin kuin perinteisesti ehkä vastustavissa tahoissa on alkanut METSO olla entistä hyväksytympi. Ja Anni, mainitsit musta hyvin sen, että tässä tulee se ristiriita siitä, että METSOn kautta kyllä voidaan tehdä suojelua, mutta se on itse asiassa paljon paljon kalliimpaa.

Maria Ohisalo: [00:47:51] Että kustannustehokkaampaa olisi suojella niitä valtion metsiä. Ja yksi iso kysymys on se, että miten valtion vanhat ja luonnontilaiset, ne aidot vanhat koskemattomat metsät saataisiin nyt suojeltua? Ja se on kyllä ihan elintärkeä kysymys, kun mietitään että niitä ei aidosti ole kun varmaan kolmesta neljään prosenttia kaikista meidän metsistä. Ja se kuva myös mikä ulospäin Suomesta on, että Suomi on metsäinen metsien maa. Ja sitten kun kysytään, että no paljonko teillä on sitä aitoa vanhaa metsää, niin hyvin vähän. Mutta itse asiassa hallituskauden aikana 2019-2023, niin pystyttiin suojelua kyllä paljon lisäämään. Ja ihan loppukaudesta myös tehtiin tällainen 30 000 hehtaarin suojelupäätös, jossa sitten aidosti pystyttiin niitä valtion maita suojelemaan. Ja siellä oli metsää, siellä oli soita, arvokkaita alueita. Myös sellaisia kohteita, Tuntsa, Oulujärven saaria, joista on käyty oikeudessa asti kamppailuja vuosien saatossa. Ja se oli kyllä ehdottomasti Vihreiden täysin itse puskema kokonaisuus. Mutta että valtion maillakin sitä suojelua tullaan tarvitsemaan ja varsinkin jos luonnonsuojelun määrärahoja ei olla valmiita nostamaan, niin silloin ei kyllä METSOkaan etene.

Marja Väisänen: [00:49:10] Tarvittaisiko suoraa toimintaa? Pekka?

Pekka Haavisto: [00:49:14] No tietysti on seurannu Elokapina -liikettä ja tätä nuorten ilmastoliikettä Fridays for Future, ja täytyy sanoa, että edellisen hallituskauden alussa tai silloin kun 2019 lähdettiin liikkeelle, niin jossei olisi ollut näitä nuoria Fridays for Future ilmastoaktiiveja, niin hallitusohjelma ei olisi ollut niin kunnianhimoinen ilmaston osalta. Ja kun perjantaisin eduskuntatalon edessä nää nuoret pysäytti kansanedustajia ja kertoi ilmastoasian tärkeydestä, niin kysyin joltakin, että mitä teidän opettajat sanoo kun te olette joka perjantai täällä hengailemassa eduskuntatalon edessä. Ja vastaus oli että opettajat luokan edessä heiluttaa sormea, että ei pidä lintsata perjantaisin ja kulman takana näyttää peukaloa että todella hyvä, että nuoret on näin aktiivisia. Ja se oli aika kiva kuulla. Selvästi on uusi aktiivisten nuorten sukupolvi ja tietysti toiminnan tavat jokainen valitsee itse ja muuta, mutta hirveen tärkeetä on myös, että käydään dialogia. Musta nää Fridays for Future ja nämä ilmastoaktiivit ja ilmastonuoret on ollu hyvä esimerkki siitä, että on pystyneet painostamaan poliittisia päättäjiä olemaan kaikkiin yhteydessä. Ja myöskin sitten niin kuin sanoin, niin talouselämästä on tullut näihin ilmastoasioihin aika hyvä liittolainen. Climate Leadership Council ja tämän tyyppiset suomalaiset aloitteet, joihin on sitten tullut monien maiden talouselämää ja teollisuutta mukaan. Niin tää on uudenlaista aktiivisuutta ja todella sellasta, joka sitten sekin vaikuttaa. Että tässä on ehkä vähän yllättäviä uusia koalitiota ilmassa.

Marja Väisänen: [00:50:56] Saataisko valtion metsät pelastettua suoralla toiminnalla? 70-luvun malliin lähdettäisiin sinne.

Anni Sinnemäki: [00:51:03] Valtion metsien suojelustahan niin kuin todella isosta osasta saa kiittää sitä dynamiikkaa, missä suora toiminta on ollut todella olennaisessa roolissa. Ehkä jos ajattelee poliittisen päätöksenteon dynamiikkaa ylipäätänsä. Harvoinhan eduskunta ja kyseinen hallitus ratkoo mitään sellaista asiaan, mihin ei olisi mitään painetta mistään. Ja sitten se paine voi syntyä julkisen talouden reunaehdoista tai se voi syntyä työllisyyskriisistä tai se voi syntyä kansalaisliikkeistä ja julkisesta keskustelusta. Mutta eihän eduskunta ja hallitus toimi tyhjiössä, vaan tuota sen yhteiskunnallisen keskustelun yhtenä osapuolena ja yhtenä tavallaan kysymysten ratkaisijana. Ja tietenkin niin kuin luonnonsuojelukysymyksissä, ellei oteta nyt aivan näitä uusia koalitioita, joista Pekka puhui ja Maria puhui aikasemmin, niin tyypillisestihän näissä ne eivät ole tulleet Etelärannasta ja Hakaniemestä ne paineet, vaan että nehän on tulleet paikallisilta luonnonsuojelijoilta, ne on tulleet valtakunnallisilta ympäristöjärjestöiltä. Ne on tulleet saamelaisaktiiveilta. Että se on ollut se dynamiikka, mistä nämä asiat on tullu keskusteluun. Tottakai sitten monet paikalliset ympäristöaktiivit on samalla ollut Vihreitä, vaikkapa kunnanvaltuutettuja. Mutta että nimenomaan esimerkiksi valtion maiden suojelu on hyvä esimerkki siitä, että siellä on tehty paljon nimenomaan sen takia, että meillä on ollu siellä aktiivisia kansalaisliikkeitä.

Pekka Haavisto: [00:52:47] Yksi semmoinen asia, missä oma ajattelu on vähän muuttunut. Muistan sillon kun oltiin nuoria ja oli Koijärvi -liikettä ja muuta, niin ajateltiin myös luonnonsuojelujärjestöistä, Luonnonsuojeluiitosta tai WWF:stä tai muista, että ne on aika konservatiivisia ja eivät ole niin aktiivisia kuin voisivat olla ja näin poispäin. Mutta niin kuin pitkässä juoksussahan näillä järjestöillä on ihan tavattoman suuri merkitys. Ja kun tossa Naturasta puhuttiin, niin ilman Luonnonsuojeluliiton Tapani Veistolaa, niin ei oltasiin ollenkaan niin pitkällä Natura -päätöksissä. Että oli niitä puhuvia päitä, jotka myös niissä tiukoissa luonnonsuojelutaisteluissa oli systemaattisia ja jakoivat samat ajatukset ja samat tavoitteet, joita vaikka Vihreillä oli. Sillä on tavattoman suuri merkitys suomalaisen luonnonsuojelun kannalta myös sillä pitkäjänteisellä järjestötyöllä. Luonto-Liitto tietysti yhtenä näissä metsien evaluoinneissa ja tämän tyyppisissä, niin näillä järjestöillä on kuitenkin sellainen institutionaalinen muisti, joka on sitten ulottunut vähän niin kuin sukupolvien ylikin.

Maria Ohisalo: [00:53:43] Ja tähän liittyen ehkä se, että kun 18 -syksyllä IPCC:n iso ilmastoraportti herätti globaalisti, mutta varmaan erityisesti Suomessa myös tätä ilmastoliikehdintää, ja juuri nämä nuorten liikkeet lähti entistä kovemmalla äänellä vaatimaan toimia ja saatiinkin aidosti hallituskaudella myös Suomen hiilineutraaliustavoite ja yksi maailman kunnianhimoisimmista ilmastolaeista ja näin. Niin sen jälkeen näissä nuorten liikkeessä on tapahtunut selkeästi myös siirtymä ilmastokysymyksistä lisäksi sinne luontopuolelle, koko tämä vaikkapa Elokapinakin porukkana on alkanut entistä enemmän nostaa ihan siis viimeisten vuosien sisällä luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä ja luontokatoa. Ja tottakai Montrealin globaali luontokokous oli yksi iso, varmasti ja toivottavasti sellainen sysäys, joka pitää luontoasiat myös tulevaisuudessa politiikan kovassa ytimessä.

Maria Ohisalo: [00:54:38] Mutta että musta on ollut tärkeää, että nämä kaksi isoa kriisiä, ilmastokriisi ja luontokato nivoutuu entistä enemmän yhteen. Ja toimet joita tehdään, niin että me ei vain voida vähentää päästöjä, jos se aiheuttaa samalla luontoon valtavaa kuormitusta. Mutta että ehkä vielä tähän institutionaaliseen muistiin. Miksi viittasin tähän, niin on törmännyt paljon siihen sitten nuorten puheissa, että miks kukaan ei tee mitään? Se että kun ollaan tultu mukaan viimeisen kahdent tai kolmen vuoden aikana, niin näyttää että maailma ympärillä palaa, mutta kukaan ei tee mitään. Ja sitten kun tiedetään miten pitkään juurikin vaikka ympäristöjärjestöt on sitä työtä tehneet, miten monta konfliktia on voitettu ja käyty, että tämä on jatkuva taistelu eteenpäin. Ja siinä sitten välillä pitää muistuttaa vaikkapa siitä, että kun kysytään että miten on saatu asioita eteenpäin, niin pienemmätkin voitot voivat olla paljon enemmän kuin joskus aiemmin on saatu. Mut jokainen voitto on aina eteenpäin.

Pekka Haavisto: [00:55:43] Yksi asia, kun tässä on puhuttu eri puolueiden ympäristöimagosta ja ympäristöteoista ja muuta, niin historiassa on hyvä katsoa, että kaikissa puolueissa on käyty tätä, mitä Anni kuvas hyvin Sosiaalidemokraattien sisäisenä keskusteluna, mutta kaikissa puolueissa, mukaan lukien Keskusta, on käyty voimakasta ympäristökeskustelua. Muistan sillon 70-80-luvulla Alpo Rusi ja Juha Kuisma kirjoitti kirjan Avaus äärikeskustaan. Tää äärikeskustalaisuus, jota he esittelivät, niin siinä oli hyvin paljon semmosia elementtejä, joita oli Vihreilläkin mukana. Ja olen huomannut, että esim. nyky Keskustanuorissa semmonenkin ajattelu osittain elää. Että välttämättä puolueetkaan ei ole onneksi monoliittisia näissä ympäristöasioissa. Ei ollut aikaisemmin eikä ole nykyäänkään. Että ne jakaa edelleen puolueiden sisällä.

Marja Väisänen: [00:56:33] Tässä voisi tietenkin kysyä, että mitä sitten tapahtui? Ja se olisikin toisen ohjelman paikka.

Anni Sinnemäki: [00:56:41] Ehkä yksi esimerkki vielä. Mä ajattelen järjestöstä ja tästä dynamiikasta, että jotenkin itse näen ehkä just sen aaltoliikkeen, että kun oli ollu 95-99 Natura -kausi ja sitten sen jälkeen niin kun Satu Hassin johtamassa ympäristöministeriössä alkoi tää METSO-ohjelman pohjustaminen. Ja ollaan hyvin näin että vapaaehtoisesti ja yksityiselle maalle. Ja silloinhan se mikä musta on muuttunut, mikä on hienoa, että silloin kuitenkin ajateltiin, että se 10 prosenttia eteläisen Suomen suojelusta on valtavan kunnianhimoinen tavoite. Muistan, että melkein itseäkin huimasi, että pystytäänkö me tähän. Ja sitten nyt kun meillä on asiantuntija Luontopaneeli, jotka sanoo niin kuin että oikeestaan  jokaisessa maakunnassa ja alueellisella tasolla, niin sen säästettävän luonnon pitää olla vähintään 30 prosenttia, vaikka nyt ehkä sitten tiukka suojelu olisikin se 10.

Anni Sinnemäki: [00:57:31] Ja muistan itse sit silloin, se on varmaan ollut jo Vanhasen ykköskaudella, jolloin me ei olla oltu hallituksessa, mutta olin itse jotenkin ajatellut, että nyt se painopiste on täällä eteläisessä Suomessa, koska pohjoisen Suomen suojeluprosentit on niin isoja. Ja silloin kuuntelin Greenpeacen Sini Harkkia meidän eduskuntaryhmän huoneessa, kun hän toi tätä viestiä sieltä saamelaisalueelta, että kuinka itse asiassa siellä on valtavan arvokkaita alueita, jotka ei ole suojeltu. Silloin käytiin sillä kaudella Peurakairassa  mun silloisen eduskunta-avustajan Tapio Laakson kanssa ja se avasi uudelleen taas itselle sen, että itse asiassa suojelussa ja ajankohtaisissa kysymyksissä onkin kysymys myös valtion maista. Ja mistä Mariakin nyt puhui esimerkiksi siinä paketissa, joka tän viime kevään hallituskauden aikana sovittiin, niin siellähän palattiin osittain sitten näihin alueisiin. Ja se oli ainakin sitten niin, että  mulle oikeastaan se viesti tuli nimenomaan järjestöjen kautta sitten niistä saamelaisalueiden suojelusta, jossa sitte olin vuosia eduskunnassa aktiivinen.

Pekka Haavisto: [00:58:47] Ehkä yksi semmoinen hyvä asia muistaa tässä yhteydessä, jos vielä historiaan sen verran palaan, että ennen Vihreitä tai vähän rinnakkainkin Vihreiden kanssa on tietysti ollut näitä yksilösuorituksia. Suomalaisessa luonnonsuojelussa, koskiensuojelussa Reino Rinne, kirjailija, joka teki vuosikymmenet työtä. Ja kyllähän Pentti Linkola, vaikka hänen yhteiskunta-ajattelustaan ollaan montaa mieltä, niin se työ luonnonsuojelun puolesta jatkui koko hänen elämänsä ajan. Luonnonperintösäätiö hyvänä esimerkkinä, joka jäi jälkeen, joka on tehnyt arvokasta luonnonsuojelutyötä. Että tämäkin on tärkeä muistaa, että myös tämän vihreän järjestötoiminnan ulkopuolella on ollut tavattoman hienoja suorittajia, tavattoman tärkeitä hahmoja suomalaisen luonnosuojelun kannalta.

Anni Sinnemäki: [00:59:29] Ja Luonnonperintösäätiön työhän tälläkin hetkellä kanavoi ihmisten omaa halua suojella luontoa ja heidän hehtaaritkin alkaa näyttää jo ihan hyvältä.

Marja Väisänen: [00:59:40] Liittyykö tämä siihen, että kun Vihreät on vapaita etujärjestöjen intresseistä, niin sitten mukaan tulee hyvin eritaustaisia vaikuttajia myös?

Pekka Haavisto: [00:59:50] No ehkä se että ollaan vapaita, etujärjestöjen intressit on näkynyt lähinnä Vihreiden budjetissa, jos vertaa joihinkin muihin puolueisiin. Se on ollu ainakin sieltä alusta asti semmoinen suuri kysymys sitten vaaleihin osallistumisen ja muiden osalta. Mutta on tietysti näin, että Vihreät on voineet vapaasti ohjelmatyössään ja poliittisissa kannanotoissaan ottaa kantoja ja luoda tulevaisuusvisioita luonnonsuojelusta, ympäristönsuojelusta, ilmastopolitiikasta ja imeä sitten sellaisia ihmisiä, joille nää asiat on ikäänkuin ykkösasioita. Niin kyllä se on tietysti näkynyt Vihreiden toiminnassa. Ja edelleen, jos kysyy ihmisiltä että mikä on se tärkein asia, jonka vuoksi vaikka osallistutaan hallitukseen tai mennään oppositioon tai muuta, niin kyllä luonto, ympäristö ja ilmastoasiat on siellä ykkösasioita.

Anni Sinnemäki: [01:00:42] Ja ehkä jotenkin musta konkreettisesti, muistan silloin ensimmäisen kauden kansanedustajana, niin silloinhan oli osittain myös tää pinnalla, että kuinka saksalaiset kirjanostajat vaatii meiltä metsäsertifiointeja ja sehän tuli niinku todella, todella vahvasti tavallaan sekä ikään kuin työntekijöiden että työnantajien tontille. Että se osa ammattiyhdistysliikkeestä, joka on nähnyt, että luonnonsuojelu asettaa rajoja suomalaiselle metsänkäytölle, niin siinä ikään kuin työnantajana metsäteollisuus ja Paperiliitto oli samalla puolella, että tämä on toimintaa, johon ei saa asettaa rajoituksia. Muistan hyvin esimerkiksi Sitran talouspolitiikan kurssilta, jossa olin samalla kurssilla kun silloinen demarivaikuttaja Matti Putkonen, joka koko kurssin ajan hyvin tiukasti piti kiinni minulle siitä, että joka päivä haukkui Greenpeacen ja katsoi minun olevan siitä vastuussa. Että tietyllä tavalla kun työnantaja- ja työntekijäpuoli oli tottunut sovittelemaan sitä omaa konfliktiaan ja hakemaan sieltä tasapainoa, niin tavallaan kysymys sitten luonnon asettamista rajoista tai ympäristönsuojelun asettamista rajoista on tuntunut ikään kuin ulkopuoliselta. Mutta se on ollut mahdollista juuri siksi, että ei ole ollut sidosta näihin niin kuin Suomalaisten perus korporaatioiden intresseihin.

Maria Ohisalo: [01:02:21] Varmasti tää koskee luonnonsuojelu- ja ilmastokysymyksiä laajemminkin, tietysti Vihreiden poliittista tekemistä, mutta kyllähän Vihreiden rooli on ollut tulla poliittiselle kentälle ja olla se voima, joka uskaltaa uudistaa. Ja silloin kun ei ole riippuvainen vanhoista etujärjestöistä, niiden luomista tietyistä rakenteista tässä yhteiskunnassa, nyt yksi hyvin konkreettinen esimerkki tietysti on vaikkapa meidän sosiaaliturvajärjestelmä, millaiseksi se on muovautunut vuosien saatossa. Niin siellä on tietyt eturistiriidat ja Vihreät on uskaltaneet katsoa sitä ulkopuolelta. Ja oon usein itse sanonut, että täytyy olla uskallusta uudistaa, jotta se kaikista arvokkain voisi säilyä. Ja silloin juurikin meidän aloitteesta on voinut tulla näitä uusia avauksia METSOista ja Helmi-ohjelmista ja muista. Ja tottakai me kuunnellaan yhteiskunnan eri toimijoita ympärillä, se ei tarkota sitä. Ehdottomasti tarvitaan EK:ta ja EK:ta, niin kuin on sanonut Elinkeinoelämän keskusliitosta Elokapinaan. Laidasta laitaan eri toimijoita, että kaikki jotka on samalla agendalla, niin kaikkien työtä tarvitaan. Ja sitten ei voi varmaan korostaa tarpeeksi, että miten suuri merkitys vapaaehtoisilla on tässä luonnonsuojelun puolella. Oli kyse vesistökunnostuksista tai sitten vaikkapa lintuseurannoista. Niin valtavan suuri kiitos kaikille, jotka sitä työtä tekee.

Pekka Haavisto: [01:03:41] Yksi asia, joka on tietysti hyvä muistaa on se, että miten globaali liike tai miten kansainvälinen liike Vihreät on. Ja me ollaan tietysti synnytty ja tultu sitten hallitusvastuuseen oikeastaan hyvin samassa tahdissa vaikka Saksan Vihreiden kanssa. Ja tähän liittyy myös laajempi globaali näkökulma. Että sillon kun ensimmäistä kertaa tultiin valtioneuvostoon mukaan vuonna -95 ja meillä oli ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinsalkku, niin Vihreille oli luonnollista se, että itse asiassa monet tämmöset luontoa tuhoavat projektit, joita kehitysyhteistyölläkin silloin rahoitettiin, muuttuivat luontoa suojeleviksi projekteiksi. Oli se sitten Afrikassa tai Latinalaisessa Amerikassa ja muuta. Ja muistan ne aika dramaattiset hetket, kun yhtäkkiä kehitysyhteistyöprojektin sisältö muuttuukin suojelupainotteiseksi jostain luonnon hyödyntämisestä ja muuta. Ja tällä on aika suuri merkitys, että Suomi on pystynyt viemään myös tätä luonnonsuojelun ja ympäristönsuojelun viestiä kansainvälisesti osana meidän kehitysyhteistyötä. Ja meidän kansainvälistä kanssakäymistä. Ja tähän Vihreillä on ollut suuri vaikutus.

Marja Väisänen: [01:04:42] Puhutaan vielä vihreästä siirtymästä ja kiertotaloudesta, joka toimii ympäristön kantokyvyn rajoissa. Se kehittyy koko ajan. Toisaalta luonnon monimuotoisuus vähenee ja ympäristö voi todella huonosti. Miten tätä kestävää kasvua toteutettaisiin niin, että ympäristöä huomioidaan laajemmin? Nyt kun tämä on tämmöinen suuri talouspoliittinen kysymys myös. Maria?

Maria Ohisalo: [01:05:10] Yksi hyvin konkreettinen esimerkki siitä, miten näitä asioita on pyritty lainsäädännössä yhdistämään, niin toin omalla ympäristöministerikaudella eduskuntaan esityksen, josta saatiin sitten laki siitä, että miten vauhditetaan vihreän siirtymän investointien toteutumista Suomessa. Ja siinä oli hyvin vahvana sisältönä paitsi se, että vähennetään päästöjä, niin samaan aikaan huomioidaan aina, että ei tehdä niin kuin kohtuutonta haittaa ja ylipäätään ei turmella ja tärvellä luontoa samalla. Että nämä kulkisivat käsikkäin. Tämä on tällainen Do no significant harm -periaate, jota EU-tasolla on myös ollut ja oon tosi ylpeä siitä, että se sinne lakiin tuli mukaan. Ei voi olla niin, että tulet vihreän siirtymän investoinnin kanssa ja sitten sillä onkin valtava luontovaikutus, niin et voi saada etusijaa tällaiselle hankkeelle, vaan sen täytyy täyttää myös näitä luontokriteereitä. Tästä kyllä eduskunnan päässä oli vääntöä ja erityisesti Kokoomuksen suunnasta pidettiin mahdottomana sitä, että tämä luontopuoli voisi tässä olla mukana.

Maria Ohisalo: [01:06:14] Mutta ei voi puhua vihreästä siirtymästä, jos luontoa ja kiertotaloutta ei huomioida osana tätä kokonaisuutta. Että ei me voida meidän liikennettä ja energiantuotantoa sähköistää, jos me ei huomioida aidosti, että miten vaikka mineraalit kiertää, materia kiertää yhteiskunnassa entistä enemmän. Iso keskusteluhan on kaivosteollisuuden tulevaisuudennäkymät. Ja kun kysytään, että tuleeko kaivosteollisuutta nyt sitten olla lisää täällä, niin se on varmasti osa tätä siirtymää. Mutta se täytyy tehdä todella paljon nykyistä kestävämmin. Ja sen takia kaivoslakia on uudistettu, mutta Vihreiden näkökulmasta siihen taisteltiin sisälle myös vaikkapa sitä, että luonnonsuojelualueet olisi jätetty näiden malminetsintöjen ja kaivuiden ulkopuolelle, mutta valitettavasti se ei läpi sitten hallituksenkaan päästä sellaisenaan mennyt. Mutta että kansallispuistot ja luonnonpuistot siltä jo suljettiin pois ja askelia eteenpäin otettiin. Mutta kehittämistyötä on vielä paljon. Ja kaivosvero itseasiassa saatiin nyt käyttöön myös mitä on pitkään Vihreät ajaneet myös.

Marja Väisänen: [01:07:18] Halusitko sä avata enemmän tätä suurta luonnonsuojelulain päivitystä mikä nyt on saatu?

Maria Ohisalo: [01:07:26] No sitten oli erikseen tosiaan vielä luonnonsuojelulain päivitys, joka tosiaan oli oikeastaan ensimmäinen kunnon suuri päivitys 100-vuotiaaseen lakiin. Eli yhteiskunta on aika paljon muuttunut näiden vuosien aikana ja tietopohja siitä miten meidän ympäristö voi, on aivan valtavan paljon päivittynyt. Ja tämä oli niin kuin kyllä yksi, sanoisin että historiallinen kamppailu sinänsä suomalaisessa luonnonsuojelussa, että siellä aidosti saatiin vaikkapa harvinaisia luontotyyppejä suojeluun. Saamelaisten oikeuksia parannettiin. Anni, näistä hyvin mainitsit tästäkin pitkästä pitkästä konfliktista, joka on aidosti iso avohaava, voisi sanoa näin. Ja toisaalta sitten osana tätä tosiaan tää malminetsinnän kieltoa kansallispuistoissa ja luonnonpuistoissa meni läpi.

Maria Ohisalo: [01:08:19] Mutta sitten se iso kysymys siitä, että kun meillä on uhanalaisia lajeja jo luonnonsuojelulain piirissä, niin sitten loppumetreillä Keskusta hallituspuolueena lyöttäytyi yhteen Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kanssa oppositiosta ja pyyhki pois sieltä laista nämä uhanalaiset luontotyypit. Ja sehän ei sinänsä poista niiden tyyppien uhanalaisuutta. Edelleen näin on, mutta nyt sitten lainsäädäntö on ajasta jäljessä tämän osalta ja normaalitilanteessa hallitus olisi kaatunut tällaiseen, että hallituspuolue hyppää opposition kelkkaan. Mutta me eletään aikaa, jossa sota Euroopassa on hyvin lähellä meitä, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Siinä kohtaa talvella -22 energiakriisi oli lyömässä ensimmäisiä isoja aaltoja Suomeen. Inflaatio laukkasi historiallisen korkealla ja vauhdilla, niin kyllä meidän analyysi siinä kohtaa oli myös niin, että meidän täytyy olla vastuunkantaja puolue. Meidän oli pakko jatkaa hallitustyötä, vaikka normaalitilanteessa puheenjohtajana olisin kyllä sanonut, että tähän loppuu yhteistyö, mutta silti. Sillä lailla saatiin monta askelta eteenpäin ja se oli ehdottoman tärkeää uudistaa.

Anni Sinnemäki: [01:09:34] Mä näen, että tässä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja ymmärryksessä on otettu todella isoja askeleita ja se kunnianhimoinen työ mitä Vihreät viime hallituksessa teki on ollu niin kuin osa sitä. Ja kun oon itse katsonut sitä ulkopuolelta niin kyllä niin kuin iso kiitos kaikille kolmelle ympäristöministerille Krista Mikkoselle, Emma Karille ja Maria Ohisalolle siitä, että on pystytty myös tarttumaan siihen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ajattelen, että tää Dasgupta -raportti on ollut tosi iso osa tätä. On musta aina ollut jollain tavoin paljon selvempää, että ilmastokysymykset ja kysymykset taloudesta ja työpaikoista tottakai linkittyy toisiinsa. Mutta se, että millä vahvuudella se luonnon monimuotoisuus on tullut tähän, niin musta siinä on paljon uutta. Ja siinä ehkä ajattelen myös, että se mitä Luontopaneeli on tuonut suomalaiseen keskusteluun, se että me ei luonnonsuojelussakaan puhuta ikään kuin pelkästään tiukasti suojelluista alueista tai uhanalaisista luontotyypeistä, vaan me pystytään paremmin katsomaan sitä, että mikä on se kaikki mitä meidän täytyy säilyttää tai ennallistaa, jotta me pystytään pitämään se luonto elinvoimaisena. Mä ajattelen, että tässä myös tietenkin ne järkyttävät tiedot, joita meillä on, vaikka vuoden 2019 lintujen uhanalaisuusraportoinnista Suomessa, joka näytti sen, että monet sellaiset tavalliset linnut, joita me pidetään, niin kuin jotkut aattelee, että no täällähän nyt pyörii varpusia. Toki, mutta niidenkin määrä vähenee.

Anni Sinnemäki: [01:11:12] Näkisin, että luonnonsuojelussa on tavallaan päästy kyllä paljon kokonaisvaltaisemmalle tasolle. Ja ajattelen, että se mitä nyt tarvittaisiin, että oli hienot askeleet siinä että nyt edellisellä hallituskaudella laadittiin tää kiertotalouden tiekartta, jossa mä ajattelen että se filosofisesti mielenkiintoisin asia oli se, että luonnonvarojen kokonaiskulutukselle asetetaan katto. Ja ajattelen, että meidän pitäis päästä sellaiseen tilanteeseen, jossa me säädettäisiin luontolaki, joka olisi ilmastolain kaltainen. Tämmöinen kokonaisvaltainen laki, joka sitten velvoittaisi eri toimijat miten milläkin sektorilla täytyy sen luonnon säilyttämiseksi toimia. No, siinä päästään varmaan myös vaikeisiin keskusteluihin. Jyväskylän yliopiston Panu Halme oli puhumassa meillä Helsingissä Helsingin uuden luonnonsuojeluohjelman aloitusseminaarissa, jossa oma ajatus on enemmän se, että suojellaan hehtaareja arvokasta helsinkiläistä luontoa, mutta hän ehdotti, että teidän oikeestaan pitäisi sanoa ihmisille tässä luonnonsuojeluohjelmassa, että älkää syökö lihaa, älkää syökö jättikatkarapuja, ja hei miksi teillä on kesämökki? Vihreille poliitikoille tämä voisi tietenkin olla melko vaikea asialista esittää, mutta tietenkin se kertoo siitä, että monet meidän arkiseen elämään liittyvät asiat, niin ne on murroksessa ja muutoksessa ja tulee muuttumaan ja niillä on itseasiassa vahva luontokytkentä.

Pekka Haavisto: [01:12:39] Mä ajattelen, että politiikka on aina liittolaisuuksien hakemista ja ne asiat, joihin löytyy enemmistö menee eteenpäin. Ja tää on myös Vihreille ollut niin kuin koko Vihreiden olemassaolon ajan se suuri haastee, että etsiä ne enemmisöt, joilla sitten kukin asia on pystytty junailemaan eteenpäin. Mutta tänä keväänä olin jossain talouselämän ja poliitikkojen seminaarissa, jossa siellä seminaaritilassa kaikuivat kuuluisan Susi Pulliaisen sanat, että luonnon kantokyky ei saa ylittää ihmisen sietokykyä, laskuja ei saa jättää tulevien sukupolvien maksettavaksi. Ja mä ajattelin, että on tässä nyt vähän aikaa kulunut ja asennemuutosta tapahtunut, että nää Pulliaisen teesit, jotka oli sellaisen pienen piskuisen Vihreän liikkeen, jonka liput hulmusivat Jyväskylässä, kun Pulliaisen porukka tuli bussilla Oulusta ja siellä rummutettiin Pulliaisen teesejä. Niin oli niin kuin hauska kuulla nyt tällaisessa talouselämän ja poliitikkojen seminaarissa. Ja tunnelma oli se, että kaikki voivat allekirjoittaa.