Hyppää sisältöön

Vihreä Aate 5: Yhdenvertaisuus ja ihmisoikeudet – Hautala, Brax

Ihmisoikeudet on nykyään monissa maissa perustuslaissa turvattu, mutta niitä myös haastetaan erityisesti autoritäärisissä valtioissa. Tässä jaksossa Heidi Hautala ja Tuija Brax pohtivat tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumista maailmalla sekä Vihreiden roolia niiden edistämisessä.

Ihmisoikeudet on nykyään monissa maissa perustuslaissa turvattu, mutta niitä myös haastetaan erityisesti autoritäärisissä valtioissa. Tässä jaksossa Heidi Hautala ja Tuija Brax pohtivat tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumista maailmalla sekä Vihreiden roolia niiden edistämisessä.

Vihreä aate -podcastissa Vihreän puolueen entiset puheenjohtajat pysähtyvät toimittaja Marja Väisäsen kanssa vihreän aatteen äärelle. Kahdeksassa jaksossa puidaan liikkeen arvoja ja tavoitteita sekä niiden muutosta puolueen perustamisesta näihin päiviin. Sarjan julkaisee Vihreä Sivistysliitto ry ja se on osa Vihreä Tuuma -podcastia. Sarja on äänitetty vuonna 2023.

Tekstivastine

Heidi Hautala: [00:00:00] Mä usein kysyn ihmisiltä, ulkomaalaisilta, suomalaisiltakin voi kysyä, että koska te luulette, että Suomessa on kuin astunut voimaan tämmönen niin kuin hallinnon avoimuusperiaate. Niin ne sanoo sitten 1975, no ei, 1935. Ei, ei, ei, 1766. Että tää on ollut se perintö, joka on sit tämän perusoikeuskirjan uudistuksen kautta mihin Tuija viittas, niin se on saatu sitten ikään kuin osaksi EU:n lainsäädäntöä.

Tuija Brax: [00:00:28] Ja sitten eräs todella tunnettu europarlamentaarikko Heidi Hautala on saanut jopa Euroopan tuomioistuimen kautta sitten avoimuusmyönteisiä tuomioita, että täytyy muistaa, että turhaan Euroopan sanakirjassa ei ole sanaa votalization.

Marja Väisänen: [00:00:51] Vihreät on omalla esimerkillään ja toiminnallaan raivannut tilaa tasa-arvolle ja ihmisoikeuksien toteutumiselle. Puolueen ensimmäinen puheenjohtaja, meppi ja ensimmäinen oma presidenttiehdokas Heidi Hautala, jatkuuko taistelu tasa-arvoisemman maailman puolesta?

Heidi Hautala: [00:01:10] Jatkuu. Siis se ei ole varmasti koskaan semmoinen niin kuin voitettu taistelu, mutta se mitä on tapahtunut viimeisten vuosikymmenten aikana on, että syrjimättömyys ja ihmisoikeuksien jakamattomuus on tullut niin kuin osaksi kansallisia perustuslakeja ja yhä enemmän lainsäädäntöä. Mutta sitä myös haastetaan tänä päivänä tosi paljon, erityisesti autoritäärisissä valtioissa.

Marja Väisänen: [00:01:38] Tuija Brax?

Tuija Brax: [00:01:40] Joo, se on juuri niin kuin Heidi kertoi. Siis lännessä, Euroopassa, Kanadassa, Japanissa, Yhdysvalloissakin ainakin vielä toistaiseksi, siinä on vähän monimutkaisempikin tilanne, niin niitä ihmisoikeuksien tavallaan niin kuin esiinmarssia ja sen läpäisyperiaate, se että ihmisoikeusmyönteisiä tulkintoja haetaan kaikilla yhteiskunnan alueilla ja otetaan lähtökohdaksi lainvalmistelussa esimerkiksi. Niin se on mennyt todella hyvin viimeiset 20-30 vuotta eteenpäin, mutta maailman mittakaavassa tällä hetkellä me ollaan siis ihan ylivoimaisesti häviävä joukkue. Että me ollaan niin kuin altavastaajia tässä todellisuudessa, jossa voidaan arvioida, että ainakin 70 prosenttia maailman ihmisistä asuu autoritäärisissä maissa. Ja ei ole yhtään sanottu, että näitä maita, joissa tilanne heikkenee, niin ei tulisi lisää.

Tuija Brax: [00:02:35] Niitä on jopa Euroopan unionin sisällä. Ja osassa Yhdysvaltojen osavaltioita tilanne on kanssa erittäin huono. Että semmoinen ajatus, että ihmisoikeudet, demokratia ja oikeusvaltio leviäisi ikään kuin flunssan kaltaisesti pisaratartuntana tai mallioppimana, mikä saattoi olla joskus Berliinin muurin sortumisen jälkeen semmoinen ajatus, että kun vaan faktat on pöydällä ja mallimaat on tässä, niin kaikki lähtee seuraamaan. Niin se ei tällä hetkellä pidä paikkaansa. Päinvastoin. Musta on tosi tärkeää ymmärtää, että me olemme altavastaajia.

Heidi Hautala: [00:03:13] Ja yksi semmoinen alue, joka on otettu taistelukentäksi erilaisten järjestelmien ja ideologioiden välillä on nää, niin kuin naisten ja tyttöjen sukupuolioikeudet ja esim. oikeus päättää omasta kehostaan, oikeus aborttiin ja se taas on liitetty tämmöiseen laajempaan kampanjaan, jossa muka puolustetaan perinteisiä arvoja ja perhearvoja. Ja yhä useampi näistä autoritäärisistä maista ikään kuin omaksuu tän ideologian ja sitten tavallaan tuomitsee esimerkiksi naisten tasa-arvopyrkimykset ja niiden edistämisen tämmöiseksi jonkinlaiseksi gender-ideologiaksi. Että tämä on nyt semmoinen taistelukenttä, joka varmaan se on ollu aina jollain tavalla olemassa, mutta se on niin kuin tullut uudestaan tähän sitten semmoiseksi, joka haastaa kokonaan tällaista ihmisoikeusperustaisuutta. Ikään kun että naisilla ja tytöillä ei sitten olekaan täydet ihmisoikeudet.

Tuija Brax: [00:04:09] Joo, ja siitä lähtee sitten ulkokehille kirjarovioita. Olisitko kuvitellut, että listoja kielletyistä kirjoista, joissa monesti on juuri Heidin mainitsema elementti, niin löytyy länsimaiksikin katsotuissa, no Yhdysvaltojen osavaltioissa muun muassa. Ja sitten uutena ehkä viimeiset kymmenen vuotta, niin näkyy tämmöinen tietoinen, suunnitelmallinen, riippumattomien instituutioiden vallan kolmijako-opin tai tämmöisen Checks and Balances tilanteen haastaminen. Niin tuomioistuimia kun toisaalta sitten vapaata lehdistöä kohtaan on hyvin tietoisia mutakampanjoita ja heidän arvovaltaansa ja toimintaympäristöänsä yritetään kaventaa. Että tästä se syntyy. Se kokonaisuus, joka tällä hetkellä pitäisi viimestään meidän kaikkien ymmärtää, että tää ei mee globaalisti tällä hetkellä hyvin.

Marja Väisänen: [00:05:03] Palataan siihen vaiheeseen, kun itse tulitte mukaan Vihreään toimintaan. Mihin halusitte vaikuttaa?

Heidi Hautala: [00:05:13] No mulla se ehkä lähti kuitenkin taas ympäristöliikkeestä. Me 80-luvun alussa, 70-luvun lopulla jo, meitä oli joukko ihmisiä, jotka oli kyllästyneet tämmöiseen perinteiseen luonnosuojeluliikkeeseen, jota me pidettiin vähän liian epäyhteiskunnallisena ja meidän teemat oli sitten tällaisia, että ympäristö, yhteiskunta ja talous. Mutta sitten aika nopeasti kun alkoi 80-luvun alkupuolella hahmottua se tilanne, että tarvittiin myös puoluepolittinen vihreä vaihtoehto, niin ei mulla ainakaan ollut vaikea ymmärtää sitä, että siihen samaan taisteluun tulee mukaan vihreitä feministejä ja vaivaisliike. Eli tämmöinen uusi vammaisliike, joka lähti niin kuin siitä, että vammaisten itsensä pitää pystyä osallistumaan itseään koskevaan päätöksentekoon. Ja tämähän on sitten myöhemmin tämä periaate on tullut esim. YK:ssa niin kuin Nothing About Us Without Us. Vammaisten oikeudet ihan erityisesti. Ja sitten siitä tuli se taistelu, josta voidaan jonkun verran varmaan puhua, että sitten oli niitä, joiden mielestä piti keskittyä ympäristökysymykseen.

Tuija Brax: [00:06:31] Mulla lukioaikana oli ihan selvä, myös vaihto-oppilas aikana Länsi-Saksassa, jossa vihreys oli jo varsinkin Essenissä jo erittäin pitkällä, että ympäristö oli se sisäänvetävä teema. Partiolaisena ja Kuusamo -taustaisena luonnossa paljon eläneenä, niin ihan semmoinen shokkivaikutus, että Schwarzwaldin kuolleiden metsien halki vaellettiin. Sillon oli se happosade asia. Myöhemminhän selvisi mistä oli kysymys, mutta se kokemus siitä, että tähän tämä johtaa, oli niin voimakas, että tyytymättömyys siihen, että näitä kysymyksiä ei selvästikään muut mulle muuten poliittisesti tarjolla olleet puolueet, niin ne ei ota tosissaan. Että kyllä se on se selvä sisääntulo sieltä ihan nuoruudesta. Mutta sitten oikeustieteen opintojen aikana ja silloin olin vielä ollut puolueaktiivi, niin tuota se minkälaiseksi juristiksi kasvoin, niin oli kyllä valtiosääntö ja perusoikeusjuridiikka. Mä olen Helsingin yliopiston ensimmäisen sukupolven, siis ihan historian ensimmäisistä ihmisoikeus -syventävistä opinnoista. Se piti tehdä vielä ruotsinkielisellä puolella, että niitä ei ollu suomeksi tarjollakaan silloin. Niin se niin kuin sitten semmoinen aikuisen lähtökohta, miksi Vihreät, niin ihmisoikeudet on olleet siinä heti alusta lähtien. Tunnistan kaksi tämmöistä kerrosta ikään kuin.

Marja Väisänen: [00:07:59] Aina pitää tavoitella myös sellaista, mikä ei ole nyt mahdollista, koska tulevaisuudessa se voi olla, totesi Kalle Könkkölä, joka oli ensimmäinen puheenjohtaja, mutta silloin Vihreät ei vielä ollut puolue siinä vaiheessa. Kertokaa Kalle Könkkölästä sellaisia muistoja, mitkä liittyy tähän aikaan.

Tuija Brax: [00:08:24] Voi ei, läpi kyynelten. Kallen päättäväisyys, myös se, että hän oli todella tiukka myös meitä omiamme kohtaan. Vieläkin muistan yhtenä elämäni suurimpana ahdistuksen kohteena, että meillä oli puolueen valtuuskunta mun puheenjohtajakaudella Kuopiossa, ja etukäteen oli tarkistettu ja pyydetty Kuopion kaupungilta, Kuopion Vihreiltä, puoluetoimiston ihmisiltä, että Kuopion kaupungintalolla on kunnolla pyörätuolireitit. Hirveällä helteellä matkustetaan junalla. Me oltiin Kallen kanssa vielä samassa junavaunussa. Mä olin itse viimeisillään raskaana siinä ja tuota, tullaan paikalle ja Kalle näkee, että siellä onkin vain hissi, eikä sitten hänen vaatimaansa sopivia liuskoja ja semmoista, että voi itse rullata.

Tuija Brax: [00:09:20] Siinä oli myös kohta, jossa pitää avustaa siihen hissiin. Ja hän kääntyi ympäri ja lähti pois. Jos mä ajattelen omaa poliittista historiaani, niin se oli mulle ihan hirveen tärkeä kokous. Mun olisi pitänyt voida loistaa ja mä olin vaan koko ajan itseeni pettynyt ja pettynyt meidän koko organisaatioon ja siihen, että me oltiin tehty kaikki mitä Helsingistä käsin oltiin mielestämme voitu tehdä. Mutta silti me ei täytetty sitä Kalle -testin viimeistä. Hän oli tarkka ja tiukka, vaati meiltä enemmän kuin muilta ja se oli musta aivan oikein. Mutta ilman tätä Kallen visiota, että maailma on kertakaikkiaan, se on nähtävä, että tämä on pysyvä muutos ja tämä on valtava muutos. Yhdessä Maija Könkkölän kanssa se, mitä he tekivät Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelussa, asuntosuunnittelussa, palveluiden muotoilussa. Ihan käsittämätön tarmo, päättäväisyys, tiukkuus, jota arvostin, joskus jopa pelkäsin. Ja muistan vieläkin sen harmitukseni siitä, että en ollut täyttänyt Kallen silmissä kaikkea mitä piti. Kallella oli myös semmoinen niin kuin johtajuus näissä kysymyksissä.

Heidi Hautala: [00:10:38] Siis joo. Mulla on ihan täsmälleen sama kokemus, kuin Tuijalla siitä päättäväisyydestä, joka oli juuri sitä, että hänestä kaikki ne tilanteet, jotka tuli vastaan, jossa hänen tai vammaisten oikeudet ei ollu otettu huomioon, niin ne oli mahdotonta hyväksyä. Eli tää niin kuin mahdottomuus, ja sitten hän teki siitä niin kuin mahdollista. No nyt sit 2000-luvulla on tullut tämmöistä EU- lainsäädäntöä, joka on meilläkin voimassa, jossa nää vammaisten oikeudet on mahdollisimman hyvin kirjattu lakiin. Mä muistan muuten ne korkeat portaat siellä Kuopion kaupungintalon edessä. Ja mä voin kuvitella sen kun Kalle istuu pyörätuolissa niiden korkeiden portaiden edessä. Ja niin kuin tilanne on täysin mahdoton. Että tavallaan Kalle antoi meille semmoisia pikku sähköiskuja, jotka tavallaan sitten auttoi seuraavalla kerralla muistamaan paremmin mitä piti tehdä.

Heidi Hautala: [00:11:35] Koska jos hän ois antanut periksi niissä tilanteissa, niin se olisi toistunut se tilanne. Mutta sitten tietenkin mistä mä muistan niin kuin erityisesti Kallen, että kun hän perusti sitten myöhemmin tämän Abilis-säätiön, joka edisti vammaisten oikeuksia ympäri maailmaa, kehitysmaissa. Ja tuota olin siinäkin sitten pikkusen mukana. Ja kehitysministerinä 2010-luvun alkupuolella mä pystyin sitten myös edistämään, ja uskon, että mun edeltäjät Satu Hassi ja Pekka Haavisto, jotka olivat myös olleet kehitysministereitä, niin he sitä myös teki, että myös vammaisten oikeudet tuli Suomen kehityspolitiikkaan. Ja ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun mä oon jossain ulkomailla kehitysmaissa matkustanut ja tavannut kansalaisjärjestöaktivisteja, kehitysjärjestöjä, ihmisiä, jotka muistaa Kalle Könkkölän. Nyt mulla ei näitä kokemuksia enään ole ollut niin paljoa, mutta se Kallen muisto on niitä tekoja ja tukea mitä hän on pystynyt antamaan myös semmoisissa maissa, missä vammaisten oikeudet on aivan alkukantaisessa tilassa. Että kyllä hänellä on ollut niin kuin iso vaikutus.

Tuija Brax: [00:12:40] Mulla oli just viimeksi työmatkalla Uzbekistanissa, niin kun tapasin paikallisia vammaisjärjestöjä ja kun he kuulivat, että minä tunsin Kalle Könkkölän, niin he olivat ihan niin kuin että uskomatonta ja että Kalle on todella iso esikuva. Ja sitten tämän tiukkuuden toinen puoli, niin Kallen huumori oli aivan uskomatonta, että nää uzbekitkin, niin he rupesivat myös heti lämpiminä nauramaan Kallen vitseistä. Ja tässä ihan Kallen elämän loppuvaiheessa, niin varsinkin mieheni oli Kallen kans paljon tekemisissä, niin kyllä se arjen huumorin näkeminen, välillä aika roisikin semmoinen rohkea huumori, mitä häneltä tuli, niin on sitten se toinen puoli. Että varmasti teki myös Kallen ja Maijan sen taistelun helpommaksi, että heillä oli sitten se elämän toinen puoli kanssa niin kuin ilon ja huumorin ja sivistyksen läpi kulkeminen, ettei vaan tule semmoinen liian yksipuoleinen käsitys siitä, että Kalle oli ollut sellainen pyörätuolilla kulkeva kenraali, joka kokoajan vaan vaatii. Vaan hän oli myös ihan hirvittävän hauska ihminen, myös monissa vaikeissa kokoustilanteissa, niin laukaisi ihmisten välisiä jännitteitä omalla viisaudellaan ja huumorillaan.

Marja Väisänen: [00:13:58] Edelläkävijyys on vaatinut tämmöistä periksiantamattomuutta. Niin minkälaista se on ollut sitten eri aikoina? Mitkä asiat ovat muuttuneet periaatteellisesti siitä alkuvaiheista ja sitten vähän siitä, että mihin suuntaan?

Heidi Hautala: [00:14:16] Mä ajattelen sitä 80-luvun loppua, jolloin ite olin puheenjohtaja. Niin mehän uskottiin niin kuin vankkumattomasti siihen, että Neuvostoliitossa ja Neuvostoliiton alaisissa valtioissa Itä-Euroopassa tulee demokratia voittamaan. Ainakin niin, että sitä demokratiaa ja ihmisoikeuksiea pitää puolustaa siellä. Ja ympäristöä. Oltiin taas niin kuin mahdottoman tehtävän edessä. Ei se niin kuin se vuosi -91 yksi ollut silloin näköpiirissä. Ja mä muistelen, että meillä oli tämmösiä kampanjoita, -88 meillä oli tää hauska haastajanaisten presidentinvaalikampanja, kun ei ollut niin kuin omaa ehdokasta, niin sitten oli 5 haastajanaista, jotka haastoivat viittä presidenttiehdokasta, mukaan lukien presidentti Mauno Koivisto. Me kerättiin niin kuin vaatimattomia rahasummia ja sitten tuettiin yhtä intialaista, tämmöistä niin kuin ihmisoikeus- ja kehitysjärjestöä. Ja sitten Puolan vapaus- ja rauhanliikettä, joka sitten oli niin kuin hyvin merkittävä siinä niin kuin Neuvostoliiton romahduksen yhteydessä.

Heidi Hautala: [00:15:22] Että tämä on niin kuin yksi asia, joka mulle on jäänyt mieleen. Ja mä ajattelen, että se on antanut meille semmoista ulkopoliittista uskottavuutta, että meidän lähtökohta on ollut se, että me ollaan puolustettu ihmisoikeuksia valtiossa, jossa niitä ei tunnistettu, vaikka ne ois pitänyt hyvänen aika, jossain Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön peruskirjassa, niin siellähän ne oli, mutta niitä ei noudatettu. Että nämä meidän kumppanit sitten DDR:ssä ja Neuvostoliitossa, niin ne heilutti Euroopan tätä peruskirjaa, tätä yhteistyöperuskirjaa, että hei meille kans nää oikeudet, että jos meillä oli viisumivapaa matkustamisoikeus DDR:ään, niin heille myös. Mutta heidäthän pidätettiin rajalla, kun he yritti tulla tänne. Näitä kokemuksia oli. Tämä on ainakin yksi asia, mikä mulla tulee mieleen.

Tuija Brax: [00:16:14] Tuosta on helppo jatka vielä se, on ehkä vähän haluttu Suomessa painaa villasella, että miten Baltian itsenäisyyden aikana, miten eri puolueet reagoi ja mikä rooli Vihreillä oli siinä selkeässä viestissä, että Baltian maiden kuuluu saada itsenäisyys ja Suomen kuuluu sitä tukea. Todella monet Vihreät aktiivit olivat mukana, varsinkin myös Viron tavallaan maanalaisessa tai vielä kun Neuvostoliitto oli, niin siinä virolaisia tukevassa liikehdinnässä. Ehkä toinen tapa lähestyä sun kysymystä on sitte tää hallitusyhteistyön vaatimat kompromissit. Mun puheenjohtajuuskausi osui siis Vihreiden ensimmäiseen hallitustaipaleeseen, kun Pekka Haavistosta tuli ministeri ja ajateltiin, että ministeri ja puheenjohtajuus pitää erottaa. Ja se osuu siis aikaan, jolloin kaikista voimakkaimmat, vahvimmat vastakkainasettelut siitä, että mitä kompromisseja hallitusyhteistyössä voidaan tehdä.

Tuija Brax: [00:17:13] Ja se oli kyllä jatkuvaa. Jokainen väenkokous ja valtuuskunta itse asiassa käsitteli sitä, että monen Vihreän mielestä esimerkiksi 30 prosenttia, tää oli yksi ihan iso taisto, niin 30 prosenttia metsistä pitää suojella kaikista Suomen metsistä heti. Ja että Vihreät ja Pekka Haavisto ovat epäonnistuneet, jos ei kerralla suojella 30 prosenttia metsistä. Miten säilyttää se, että mitä tekisimme, jos meillä on eduskunnan enemmistö tai mihin tähtäämme ja mikä on kuitenkin tehokkaampaa vaikuttamista, kuin yksin oikeassa oleminen? Eli missä se kompromissien maailma menee. Niin se on ollut ever since aina osa tätä Vihreätä tarinaa ja sen sanoittamista. Se koskee myös jossain määrin ihmisoikeusvoittojakin. Että mihinkä kohtaan uskalletaan ottaa se seuraava linnarauha, että saadaan edes tämän verran asioita eteenpäin. Vai että kuuluuko nyt sitten kuitenkin liputtaa täydellistä erimielisyyttä ja mennä oppositioon.

Heidi Hautala: [00:18:17] Kuvittelisin, että me oltaisiin ehkä Tuija tästä varmaan niin kuin samaa mieltä, että joskus sitten, kun ehkä periaatteessa on syytä hyväksyä pienetkin voitot, jotka aikaisemmin on ollut mahdottomia. Niin se että selittää sen, että tämä oli meidän lähtökohta, mutta tämä me sitten saavutettiin. Että tehdä se niin kuin selväksi, että ei olla ikään kuin 100 prosenttisen voitokkaita ja tyytyväisiä, mutta kuitenkin todetaan, että tää oli hyvä asia saada nyt päätettyä.

Tuija Brax: [00:18:48] Tämä oli varmaan osa sitä oppimisprosessia, että sitten me opittiin. Sitten voidaan tietysti miettiä, että menikö se sitten jo överiksi. Näin kun vanha täti muistelee, että mulla oli ehkä niin kuin viime vaalikaudella, siis tuota Sanna Marinin ja Antti Rinteen hallituskaudella, niin Vihreiden viestinnän kanssa jo vaikeuksia, kun mun mielestä sitten taas niin kuin esitettiin suurempia voittoja, kuin oikeasti oli saatu. Ehkä taas kerran se metsä ja muu, että sitä kai käsittääkseni kutsuttiin joksikin voimaviestinnäksi. Mutta siinä musta niin kuin alkoi tulla jo semmoista vaikeutta siitä näkökulmasta. Minäkin siis suuri kompromissien ja hallitusyhteistyön kannattaja, niin aloin ahdistua siitä ettei sanottu, että ei oikeasti saavutettu nyt, että nyt jäätiin jalkoihin. Että meidän yli käveltiin ja saavutukset oli vaatimattomampia. Kaikesta voi oppia.

Heidi Hautala: [00:19:46] Mutta sitten oli se kiinnostava 2007, jolloin susta tuli oikeusministeri, eikö?

Tuija Brax: [00:19:54] Joo, 2007.

Heidi Hautala: [00:19:55] Niin tavallaan se oli Vihreille niin kuin aluevaltaus se oikeusministeriö. Ja sä sait muutamiakin hyvin tärkeitä asioita silloin vietyä eteenpäin, jotka on lähtemättömästi jättänyt jäljen. Yksi oli tää perustuslakiuudistuksen valmistelu, johon sä sait sen kansalaisaloitteen.

Heidi Hautala: [00:20:16] Että tää on niin kuin ollut se, että Vihreät on ikään kuin halunnut laajentaa tätä demokraattista vaikuttamista ja se on ollut musta tosi onnistunutta. Se on myös EU-tasolla onnistunut hyvin. Sitä on sitten vähän paikkailtu sitä välinettä, joka on käytettävissä. Mutta sitten toinen oli tää, kun tuli se vaalirahakohu. Ja eikös se ollut niin, että sitten sä ajoit läpi niin kuin sen vaalirahoituksen avoimuussääntelyn, joka ei ehkä ollut ihan täydellinen, mutta se oli varmaan se mitä siinä vaiheessa oli saavutettavissa. Nää tulee mulle mieleen, niin kuin monien muiden asioiden joukossa, että ikään kuin se oikeusministerin tehtävä antoi sitten niin kuin mahdollisuuden todella painottaa näitä ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyksiä ihan uudella tavalla. Muistan, että meillä oli yksi semmoinen erimielisyys, joka oli siitä kun sä olit ilmeisesti valmiimpi yhdistää nämä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutetun tehtävät. Ja mä satuin oleen tasa-arvoasioiden neuvottelukunnan puheenjohtaja, ja ei nyt pelkästään viran puolesta, mutta olin sitä mieltä, että aika ei ole kypsä sille.

Tuija Brax: [00:21:16] Joo tämä. Ja suuri enemmistö oli kanssasi samaa mieltä. Mä yhä ehkä ajattelen niin kuin katsotaan nyt, että kuinka hirvittävä määrä meillä on näitä valtuutettuja ja heillä on kaikilla ihan mielettömän pienet resurssit ja toimistot. Ja ihmisoikeuskeskus itse asiassa eduskunnan oikeusasiamiehen yhteydessä on tehnyt tästä aika tuoreen selvityksenkin, joka ehkä sitten palaa uudelleen siihen Paavo Nikulan vanhaan oppiin, että mikään ei politiikassa ole koskaan lopullisesti ohi. Mutta kyllä ne argumentit, joita Heidi edusti, niin oli lopulta ihan ylivoimasesti suomalaisten ja suomalaisten poliitikkojen kannattamia.

Tuija Brax: [00:21:55] Ehkä juristina siellä oli takana se, että kun resurssit on hirveän pienet ja syrjintä on kuitenkin niin kuin juridisena ilmiönä, sen pitäis olla aika kovaa juridiikkaa ja sen sen osaamiseen pitäisi keskittyä tiettyjen esittelijöiden. Ja kun nykyään puhutaan tästä, että on niin monenlaista, usein päällekkäistä ja monisyistä syrjintää, niin se ajatus oli, että meillä olisi ihan niin kuin valtavat, hyvät resurssit ja semmoinen erikoistunut juristikunta, joka myös väitöskirjoilla ja tutkimuksella, kansainvälisellä verkostoitumisella olisivat todella hyviä syrjinnän tutkijoita, valmistelijoita, juttujen viejiä. Ja tuomarikuntaa pystyttäisiin kouluttamaan. Niin se tässä yhdistymisessä olisi mahdollista. Mutta nämähän ei ole siis toisiaan poissulkevia asioita.

Heidi Hautala: [00:22:46] Niin. Aika on myös muuttunut. Mä suhtaudun tähän kysymykseen, ei ainoastaan enää viran puolesta, mutta muutenkin ehkä vähän ymmärtäväisemmin. Että just täältähän tuli sitten tämä intersektionaalinen feminismi, joka sehän oli niin kuin punainen vaate niille, jotka näki että tässä tällainen aivan niin kuin tämmöinen yltiöfeminismi valtaa Suomen ja Suomen hallituksen ja kaiken. Että ehkä se asia olisi pitänyt alunperin niin kuin suomentaa. Maria Ohisalo käytti sitä, mä muistan hän niin kuin lanseerasi sen julkisuuteen suurena saavutuksena, että hallituksen tasa-arvo ohjelmassa oli intersektionaalinen feminismi. Mä ajattelin, että hyvä juttu, mutta oisitko voinut selittää tämän omin sanoin. Niin vastustajat eivät olisi saaneet siitä vettä myllyynsä. Mutta se on tärkeä näkökohta tämä, että nämä eri syrjinnän muodot liittyy toisiinsa. Jos avaa silmänsä niin kuin yhdelle syrjinnän muodolle, vaikkapa naisten ja tyttöjen syrjinnälle, niin se usein sitten avaa sitä, niin kuin näkee myös vaikka etnisen alkuperän ja uskonnon.

Tuija Brax: [00:23:55] Tai esimerkiksi poikiin liittyvän koulunkäynnin problematiikan. Meillä on aika paljon tutkimuksia, että kiltit tytöt sitten lopulta kuitenkin tulevat paremmin huomioiduksi ja esimerkiksi arvosanoissa paremmin arvioiduksi, kuin pojat. Ja poikien niin kuin se oppimiskäyrä ja kehitysvaihe ehkä vähän huonosti sopeutuu tähän yläaste, alaaste ja siihen vaiheeseen. Tämän tyyppisiä rakenteellisia poikia syrjiviä elementtejä. Mutta juu, tämä oli hauska muistelo, koska lopulta sitten kaaduin ihan kunnolla tantereeseen. Ei mitään mahdollisuuksia.

Marja Väisänen: [00:24:39] Tulisiko mieleen muita tämmöisiä kamppailuja? Esimerkkejä esimerkiksi siitä, että  kun avaa yhden, niin se tasa-arvokäsitys laajeneekin.

Tuija Brax: [00:24:56] Niitä on varmaan niin paljon.

Marja Väisänen: [00:24:57] Niin varmasti.

Tuija Brax: [00:24:57] Ja sitten kun monestihan tasa-arvoon liittyy myös sitten se, että joutuuko tietyssä yhteisössä, työ-yhteisessä, luokassa, asuinalueella jotenkin niin kuin alas katsotuksi, mikä se on suomeksi, niin kun väheksytyksi, ei vakavastiotettavaksi, niin ne saattaa hyvin olla kerrannaisia.

Marja Väisänen: [00:25:20] Mutta te otitte tän poliittiseen keskusteluun, tästä tuli tavallaan poliittinen agenda silloin 90-luvun alkupuolella.

Heidi Hautala: [00:25:28] Mut yksi näkökohta on se, että Vihreillä ja saamelaisten järjestöillä on ollut aika läheiset ja tiiviit suhteet sen takia, että me varmaan aika aikaisin otettiin se saamelaiskysymys esiin. Ja mä nyt tässä ihan hiljattain kuulin, että minkä mä olen unohtanut, koska sitä tapaa unohtaa kaiken näköistä. Niin mä olin jo vuonna -98 olin kutsunut europarlamenttiin ryhmän saamelaisia eri maista ja sitä mä pidän tärkeinä. Ja sehän on nyt semmoinen, että se on pysynyt agendalla, koska Suomi on ollut vastahakoinen tunnustaa näitä saamelaisten kansainvälisesti turvattuja oikeuksia. Ja nyt katsotaan mitä tämä uus hallitus tekee. Mutta se on ainakin yks asia, että meidän mielestä oli selvää, että saamelaisten oikeudet pitää tunnustaa ja kirjata lakiin.

Tuija Brax: [00:26:22] Joo, tää on hyvä esimerkki. Ehkä yksi semmoinen, jos mä ajattelen tätä kehityskaarta, niin se, että eduskunta päätyi siihen, että mut ja Gunnar Jansson kahdesta suhteellisen pienestä puolueesta 2000-2001, niin me edustettiinkin Suomea, kun koko Euroopalle neuvoteltiin perusoikeusasiakirja, joka on nykyään siis osa EU:n perussopimuksia. Siis kaikki puolueet, että Keskusta vei sen suuressa valiokunnassa vielä mun nimityksen äänestykseen, mutta muut eivät tukeneet keskustan ehdokasta, että lopulta sitten meidät nimitettiin vastoin kaikkia eduskunnan traditioita, että ne on aina kaks suurinta puoluetta. Ja sitten Gunnar Jansson toki oli jo hyvin kokenut ja Euroopan neuvostossa tunnettu. Mutta että toisen kauden kansanedustaja Vihreistä, että mut nimitettiin sinne, niin se kertoo semmoisesta vaiheesta kyllä sitten, että kuinka nopeasti sitten vuonna -95 meidän Suomen oman perusoikeusuudistuksen jälkeen, niin oli 2-3 vaalikautta, että tää ajattelu, länsimainen ihmisoikeusmyönteinen ajattelu oli eduskunnassa laajasti hyväksyttyä. Ja esimerkiksi mun osaaminen oli semmoista, että sitä halusi tukea muutkin puolueet. Ja silloinhan me saatiin sitten muun muassa tämä vastuu ympäristöstä valtavan vastustuksen jälkeen. Ja oikeus hyvään hallintoon.

Heidi Hautala: [00:27:45] Tämä oikeus hyvään hallintoon on musta ollut sellainen, minkä varaan on paljon pystynyt rakentamaan myöhemmin sitten EU-sääntelyä. Tota, se ei ollut mitenkään muualla, kuin ehkä pohjoismaissa, hyväksytty ajatus. Mä oon aina ollut tosi ylpeä siitä meidän pohjoismaisesta perinnöstä, avoimuus ja julkisuusperiaatteesta. Mä usein kysyn ihmisiltä, ulkomaalaisilta suomalaisiltakin voi kysyä, että koska te luulette, että Suomessa on astunut voimaan tämmöinen niin kuin hallinnon avoimuus -periaate, niin ne sanoo sitten 1975, no ei, 1935, ei, ei, ei, 1766. Että tämä on ollut se perintö, joka on sitten tämän perusoikeuskirjan uudistuksen kautta, mihin Tuija viittasi, niin se on saatu sitten ikään kuin osaksi EU-lainsäädäntöä.

Tuija Brax: [00:28:34] Ja sitten eräs todella tunnettu europarlamentaarikko Heidi Hautala on saanut jopa Euroopan tuomioistuimen kautta sitten avoimuusmyönteisiä tuomioita. Että täytyy muistaa, että turhaan Euroopan sanakirjassa ei ole sanaa votalization, että tämä Vihreiden avoimuusrekisterin ja perusarvojen, hyvän hallinnon ja oikeusvaltion takana seisominen on kanssa pitkä. Ehkä yksi sieltä perusoikeuskirjasta vielä, taistelu, se oli niin kuin kolmanneksi vaikein taistelu, niin varsinkin Etelä-Euroopassa oli paljon maita, jotka vastusti ajatusta, että lapsilla ohi vanhempiensa olisi perusoikeuksia. Että tämä pohjoismainen ajattelu, että lapset kehitysvaiheittensa myötä, niin saavat koko ajan enemmän oikeutta ainakin tulla kuulluksi ja otetuksi vakavasti ja itse määrittää omia tarpeitaan.

Tuija Brax: [00:29:32] Niin se oli kanssa yllättävän iso taisto, joka ehkä tänä päivänä tuntuu hämmentävältä. Mutta että vielä 2000, niin siihen suomalaiset neuvottelijat Gunnar Jansson ja minä jouduttiin laittamaan todella paljon. Siinähän oli vielä niin, että valtioneuvostoa ei edustanutkaan yksikään ministeri, vaan oikeuskansleri Paavo Nikula. Että itse asiassa sen ajankuvaa, että kaksi Vihreetä ihmistä neuvottelee koko Suomen puolesta EU:n yhtä ratkaisevinta arvopohjaa, joka nytten sitten kun puhutaan Puolasta ja Unkarista, niin ne on juuri niitä asioita, joista EU-tuomioistuin sitten on antanut tuomioitansa, että ehdollisuusasetus on ollut laillinen ja Puolaa ja Unkaria kohtaan tehdyt toimenpiteet ovat olleet EU:n lainsäädännön mukaisia. Tässä on ollut kyllä aika nopea iso voittokulku, joka nyt selvästi on sitten, että onko se uhattuna, niin on kysymys ilmassa.

Heidi Hautala: [00:30:29] Sitä niin kuin miettii, että mistä se sitten se meidän arvomaailmaan hiipi tämä vahva tämmöinen ikään kuin ajatus demokratian ja kansalaisten, myöskin tämmöisten osallistumisoikeuksien laajentamisesta, mistä se tavallaan tuli. Niin, tää on hyvä kysymys, että onko se vain joku, onko se niin kuin arvo, voiko sitä selittää mitenkään. Mutta ehkä kuitenkin voi todeta, että tämmöinen puhtaasti edustuksellinen demokratia on niin kuin osoittautunut ehkä vähän 1800-luvun keksinnöksi. Se on sinänsä vielä semmoinen päätöksenteon hyvä runko, mutta kun tuota ihmisten ehkä osaaminen ja halu, halu ilmaista mielipiteensä on lisääntynyt, niin se ei riitä.

Tuija Brax: [00:31:15] Voisiko se olla osittain, että kun Vihreät kuitenkin ensimmäisenä tuli suureksi Helsingissä. Ja sitten myöhemmin muissa yliopistokaupungeissa, niin tämä silloin aiemmin vallalla olleet tämmöiset erilaiset akselit ja pienet piirit, jotka tosiasiassa päätti muun muassa kaupungin kaavoituksesta ja viroista ja tosi isoista asioista ohi kaiken aidon demokratian, niin Vihreistä tuli niin voimakkaasti sen kulttuurin vastavoima. Mä ainakin itse tunnistan silloin, kun tulin Vihreisiin sitten -89 ja heti Helsingin politiikkaan, että miksI minä,  perusoikeusjuristina tunsin oloni niin kotoisaksi, oli tämä että Helsingin valtuustossa niin Heidi kuin Soininvaaran Osmo kuin koko se silloinen porukka, niin oli niin automaattisesti ja niin kuin todella järjestelmällisesti aina sen takana, että kaikki pitää olla julkista, avointa ja että nämä suhmuroinnit ja tämmöiset taustaneuvottelut myöskin. Niissä saattoi olla myös ihan semmoisia piirteitä, joita ei tänä päivänä hyväksyttäisiin, niin ne on kerrottava.

Heidi Hautala: [00:32:24] Sit yks tärkeä asia tossa on se, että alettiin kiinnittää vähitellen huomiota näihin eturistiriitoihin, joka liitty just näihin puolueiden ja heidän niin kuin varjovaikuttajiensa yhteyksiin. Et pankit, rakennusyhtiöt ja sitten toisaalla poliitikot. Niin onhan se ihan uskomatonta, että tämmöistä on ollut. Ja mä muistan, että mä oon seissyt joskus Kuopion torilla ja niin kuin pitänyt jotain vaalipuhetta ja katsonut ympärilleni, että mitä kaikkiin rakennuksiin sen torin ympärille oli syntynyt viime vuosikymmeninä. Siellä oli niin kuin erilaisia pankkeja ja Anttila oli silloin ja tämmösiä, ja sanonut, että nyt vasta on herätty Suomessakin siihen, että meidän koko yhteiskunta ja asuinympäristö on muovautunut tällaisten taloudellisten intressien ja poliittisten päätöksentekijöiden niin kuin liiton hämäristä intresseistä.

Heidi Hautala: [00:33:22] Että sille me haluttiin myös saada loppu. Että joo, mä huomaan nyt, että nää intressiriidat monissa kehitysmaissa se on aivan järkyttävää, että demokratiasta ei voi puhua, jos poliitikot omistaa erilaisia yhtiöitä, joiden etuja ne valvoo ja pahimmillaan on valtio omisteisiin yhtiöitä, joita sitten sieltä pumpataan yksityisiin tarkotuksiin. Että tavallaan tämä niin kuin korruptionvastaisuus, joka meillä se ei mennyt koskaan ihan sellaiseksi. Muista Helsingin valtuustossa Liisa Kulhia, joka niin kuin tavallaan hän oli tämmönen, ja on muitakin ollu eri kaupungeissa ja kunnissa, jotka nimenomaan sitä hallinnon mädännäisyyttä halunnut torjua. Meillä se ehkä niin kuin tämä puheenparsi oli erilainen, että me ei oltu ehkä niin tavallaan rääväsuisia, mutta me haluttiin kuitenkin vahvasti niin kuin poistaa nää kaikki eturistiriidat, joita tänä päivänä niitä ei siedettäisi. Vai onko meillä vielä tämmöisiä pesäkkeitä?

Tuija Brax: [00:34:21] No meillä on ainakin paremmin rakenteita niitä tutkia. Muun muassa vaali- ja puoluerahoituksen julkisuus on tärkeä. Sitä lakia vois vieläkin tiukentaa, mutta kyllä se luo jo semmosta pohjaa. Että kun mä nykyisessä työssäni oikeusvaltiokeskuksen johtajana, niin muun muassa Albaniassa parhaillaan edistetään vaali- ja puoluerahoituksen julkisuutta ja sitä, niin tämä kaikki Heidin kuvaama todellisuus, niin se on osittain musta auttanut esimerkiksi albanialaisten kanssa keskustelua, että mä olen pystynyt kertomaan, että nämä on tosi tuttuja ja tuoreita asioita Suomessakin.

Tuija Brax: [00:34:53] Että poistanut myös sitä semmoista mahdollista, että jos Albaniasta tuntuu, että nyt heitä leimataan tai heitä pidetään jotenkin niin kuin huonompina, niin kun olen avoimesti kertonut kuinka lähellä tämä on ollu meilläkin, että te ette ole sen huonompia. Päinvastoin, että teillä on ihan samat mahdollisuudet muuttaa näitä normeja, kuin meilläkin oli. Samoin kun olen käynyt läpi sitten Suomen historiasta sitä, mikä vaikutus aikoinaan Neuvostoliitolla ja toisaalta sitten, kiitos nyt näin jälkeenpäin, yhdysvaltalaisella tuella sitten antikommunistisille puolueille on ollut. Että kyllä kansainvälinen vaikuttaminen ja raha on ollut aika kuitenkin hiljattain myös osa suomalaista poliittista maailmaa. Niin se on musta helpottanut sitä kanssakäymistä, että nämä samat asiat pitää tehdä kaikissa Euroopan tulevissa jäsenmaissa ja EU-maissa.

Heidi Hautala: [00:35:48] Kun siis Marja kysyi tossa äsken semmoista niin kuin tavallaan, siis viitattiin Kalle Könkkölän mahdottoman tekeminen mahdolliseksi, niin mikä siinä sitten Tuija sun mielestä on se, joka antaa niinku pontta ja uskoa siihen, että jonain päivänä ehkä se mahdoton on mahdollista? Että mistä se tulee? Koska monesti kun niitä asioita on pidetty esillä ja toimittu, niin ei se ole ollut näköpiirissä.

Tuija Brax: [00:36:16] Mä olen tarkoituksella etsinyt menestystarinoita. Tämä on tosi vaikea ja ajankohtainen kysymys. Semmoinen tietty toivottomuus tai semmoinen, että ei ole totta, että nyt näistä on puhuttu 20 vuotta ja mikään ei ole muuttunut. Kyllä Baltian maita meidän ei kannata väheksyä. Se on ihan käsittämätön maailmanluokan menestystarina, että 30 vuotta, tai nyt 31-32 vuotta sitten he olivat osa maailman korruptoituneinta, väkivaltaisina, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien näkökulmasta nollavaltiota. Ja nyt kolmessakymmenessä vuodessa, niin laajassa globaalissa mittaristossa, niin Baltian maat ovat heti Pohjoismaiden jälkeen ihan samassa ryppäässä oikeusvaltion tasossa, lehdistönvapaudessa ja jossain avoimuuskysymyksissä. Viro on välillä jopa ohittanut Suomen.

Tuija Brax: [00:37:07] Se, että kolmekymmentä vuotta ja valtio voi muuttua nollasta sataan. Että kyllä  se näkymä, että meillä on näyttöä. Tai esimerkiksi että Costa Rica tai jossain määrin esimerkiksi Uruguai Väli-Amerikassa ja Etelä-Amerikassa, niin ovat pystyneet huonon kehityksen keskellä, niin onkin tämmöisiä keitaita, joissa asiat menevät todella hyvin. Tai että yhä vaikka Etelä-Afrikassa on paljon ja todella vaarallista kehitystä monella tapaa, niin siellä on hirveen vahva tuomarikunta ja tuomioistuinlaitos, joka pitää kiinni oikeusvaltion periaatteista, vaikka ympärillä sitten korruptio, väkivalta, nyt jopa ulkopoliittisesti tämä liikkuminen aika mielenkiintoisiin tahoihin on tapahtumassa. Että epäuskon tai semmoisen niin kuin turhautumisen hetkillä, niin mun mielestä kannattaa ottaa aina tämä menestystarina -lista esiin, että nämä on aika tuoreita. Sitten kun kattoo Afganistania tai niin kuin Heidikin tuntee Myanmar -asian erittäin hyvin. Tai miten arabikevään tulokset, sitten niin kuin tulikin tällainen backlash, aika iso monessa maassa. Niin sitten täytyy muistaa, että kyllä ne monesti sitten on lopulta onnistuneet.

Marja Väisänen: [00:38:37] Jos tätä samaa ajatellaan sitten ihan yleensä tasa-arvoon, tasa-arvokehitykseen, niin on tullut semmoisia selkeitä takapakkeja. Ja sitten taas mennään eteenpäin. Onko tässä teillä sellainen oma lähtökohta, arvomaailma?

Heidi Hautala: [00:38:55] Joo, mutta nyt mun mielestä ehkä kannattaa sitten ottaa semmoinen asia esiin, joka varjostaa vähän kaikkea tänä päivänä, eli tämä ilmastokriisi. Siis sehän vahvasti niin kuin luo epäoikeudenmukaisuutta ja epätasa-arvoa. Siis en lähde niitä ulottuvuuksia luettelemaan, mutta kun me täällä teollisuusmaissa asuvat ihmiset, meidän yhteiskunnat on luoneet sen kulutusmallin, joka on aiheuttanut 85 prosenttia näistä historiallisista hiilidioksidipäästöistä esiteollistumisesta katsottuna, siitä aikakaudesta. Ja siinä on se iso eriarvoisuus, että köyhät maat, jotka eivät ole osallistuneet tämän ongelman tuottamiseen, niin ne ikään kuin kärsivät siitä nyt kaikkein eniten. Ei pelkästään tosin ne, koska nythän me nähdään, että se alkaa niin kuin iskemään jo meihin.

Heidi Hautala: [00:39:51] Ja niin kuin Yhdysvalloissa, siis Länsi-Amerikassa ja joka puolella Kaakkois-Aasiassa on aivan käsittämättömiä sään ääri-ilmiöitä, jotka liittyi ilmastomuutokseen. Niin siinä mä sanoisin, että se ilmasto-oikeudenmukaisuus on semmoinen käsite, jonka mä muistan et Oras Tynkkynen, joka oli silloin tämmöinen nuori ilmastoaktivisti, joka muistaakseni matkusti junalla tonne Kiotoon. Tai siis ei hän ihan perillä asti päässyt junalla, mutta kuitenkin matkusti sinne Kaukoitään junalla ensimmäisiin ilmastoneuvotteluihin -97. Ja aika pian mun mielestä Oras oli niin kuin osa sitä liikehdintää, joka lanseerasi tämän ilmasto-oikeudenmukaisuuden. Ja se on ajankohtaisempi, kuin koskaan. Mä sanoisin, että tämä on nyt semmoinen asia, joka meidän pitää pystyä jotenkin ratkaisemaan, koska muuten me ollaan kyllä kaikki tässä kohta niin kuin hukkuvan ja palavan planeetan keskellä.

Tuija Brax: [00:40:49] Tää on todella tärkeä. Mun mielestä Maria Ohisalo puheenjohtajakaudellaan yritti pitää tätä todella hyvin esillä, mutta että mikä, niin kuin jotenkin aika zeitgeist -tyyppinen, että se viesti ei mennyt kauhean hyvin perille. Se ei ollut ainakaan Marian yrityksen puutteesta kiinni. Tavallaan ettei kuulla eikä nähdä eikä onnistuta tässä ajassa kertomaan sitä, että nimenomaan tämä vastakkainasettelu, että esimerkiksi syrjäytyneet tai vihaiset tai pelkäävät maaseudun, vaikkapa poikamiehet, jotka haluavat ajaa autolla, niin että tässä Vihreiden ajattelussa, että muutoksen täytyy olla reilu ja sen pitää tunnistaa muun muassa ne seuraukset mitä siitä, että tämmöinen fossiilisilla polttoaineilla ajelu, sen kuuluukin tulla todella kalliiksi. Niin se viesti ei ole mennyt ihan kunnolla perille kotimaisessa keskustelussa. Globaalisti musta tämä on helpompi ja ilmastoneuvotteluissa tämä ihan päivänselvä, että loppusuoran viimeiset päivät keskitytään melkein kokonaan vaan tähän kysymykseen, niin kuin globaaliin oikeudenmukaisuuteen. Mutta jotain meidän täytyy nyt tehdä paremmin sitten siinä, että meidän omakin viesti tästä reiluudesta ja oikeudenmukaisuudesta tulisi kuulluksi ja uskotuksi.

Marja Väisänen: [00:42:12] Miten se tapahtuisi? Nyt hyviä vinkkejä.

Tuija Brax: [00:42:13] Heidi on meidän nero tässä viestinnässä ollut aina.

Heidi Hautala: [00:42:19] Jaahas, no tuota. Ensinnäkin se, että tässä ehkä niin kuin tällä hetkellä tuntuu, että vielä on suomalaisessa keskustelussa tilaa niille, jotka sanoo, että meidän ei kannata nyt niin kuin kaikkea panna peliin, koska ei ne muutkaan mitään tee, niin tämä on asia, joka pitää selittää. Että Eurooppa on ollut kuitenkin tämän ilmastonmuutoksen torjunnan edelläkävijä ja ilman sitä, niin ei oltaisi edes siinä, missä nyt ollaan. Vaikka ei olla läheskään siellä, missä pitäisi olla. Mutta sitten tavallaan just tämä kotimainen kuvio, niin tässä on paljon tällaista symbolikeskustelua myös, että se on ikävällä tavalla ideologisoitunut, joka on aina ollut. Kaupungit vastaan maaseutu, joka on myös ehkä ollut se Vihreiden oikea jakava kysymys. Kaupunki vastaan maaseutu. Että millä tavalla sitten tavallaan voidaan esimerkiksi luoda vaihtoehtoja liikkumiseen. Ja kyllähän sitä kovasti yritetään, mutta sitten myöskin se viesti on ollut helppo saada läpi, että Perussuomalaiset ihan erityisesti harrastaa, että tavallaan tässä nyt rankaistaan niitä, jotka sitten on muutenkin heikossa asemassa.

Heidi Hautala: [00:43:34] Ja heidän ainoa vaihtoehtonsa on sitten tavallaan, että se fossiilisilla polttoaineilla ajelu on edelleen niin kuin halpaa, mutta se on niin kuin pään panemista pensaaseen, että näitä vaihtoehtoja pitää kehittää. Ja en osaa sanoa kyllä, tämä on iso polittinen jakolinja tällä hetkellä Suomessakin. Mutta tämä on ehdottomasti niin, kuin Tuija sanoo, niin puhutaan tästä vihreästä siirtymästä, ja se on jännä, siitä on tullut nyt tämmöinen valtavirran käsite, että se ei ole enää mikään tämmöinen Vihreiden hömppäjuttu, minkälaisena sitä on joskus pidetty. Siis tämä reilu muutos. Kyllä mun mielestä EU:ssa tämä on tiedostettu, mutta nähdään myös se, että sitten kun tavallaan ne toimet alkaa niin kuin koskettamaan jokaista ihmistä yksilönä. Ja sitten on vielä inflaatio ja Ukrainan sota ja kaikki tämä, niin siinä on hyvät neuvot kalliit.

Tuija Brax: [00:44:30] Joo. En tiedä uskaltaako tätä sanoa, mutta olisi kyllä todella viisasta, jos Vihreiden nyt oppositiossa, niin varjobudjeteissa näkyy jonkinlainen näyttö siitä, että tähän kysymykseen otetaan kantaa.

Heidi Hautala: [00:44:44] Niin, no esimerkiksi tämä, että nyt on tulossa tosi rajut sosiaaliturvan leikkaukset. Niin kuin siitä lähtien, että ihmiset on laiskoja jos ei ne ole töissä. Ei nähdä sitä yhteiskunnallista todellisuutta sitten kuitenkaan.

Tuija Brax: [00:45:00] Mutta ehkä se aluepolitiikan vaikeus on se yksi Vihreiden kulmakivi. Pitäisi ehkä uskaltaa näyttää sitten, että mitä voisi olla ne kädenojennukset nimenomaan niille ihmisille, jotka asuu joukkoliikenteen ulottumattomissa. Ja mistä rahasummista me olisimme valmiita oikeasti puhumaan? Yksi esimerkki. Ja siis viestintä, jossei se perustu mihinkään muuhun kun katteettomien lupauksiin, niin sitten ollaan taas siellä spinnausprobleemissa. Mutta semmoisten mittaluokkien, realististen ratkaisujen hakemisen puoli, niin varmaan tässä reiluudessa vaatisi vielä mietintää.

Marja Väisänen: [00:45:37] Puhutaan vähemmistöistä eri aikoina ja maahanmuutosta. Tässä loppuosassa vielä. Millaista se oli silloin 80-luvulla tuoda, ensinnäkin tämmöistä käsitteistöä, niin ettei heti teilattu vähemmistön asioita?

Heidi Hautala: [00:46:00] Mä en tiedä oliko meillä kovin tämmöistä tiedostettua politiikkaa, mutta se on selvää, että esimerkiksi Vihreisiin on hakeutunut paljon esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ihmisiä, koska he on niin kuin kokeneet, että on semmoinen avara katsanto ja ihmisen hyväksyminen sellaisena, kuin hän on. Että se on yksi asia, että on varmasti onnistuttu luomaan semmoinen ilmapiiri, että siinä on tätä hyväksyntää. Ja jos nähdään niin kuin vähemmistöjen oikeudet yhdeltä kantilta, niin sitten ne on niin kuin helpommin nähtävissä myös muilta näkökulmilta. Puhuttiin vammaisliikkeestä ja vammaisten oikeuksista, puhuttiin saamelaisista ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Niin sit myös esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkeminen sellaisena ryhmänä, joiden oikeudet on poljettu ja jotka pitää taata. Ikään kuin, että kaikilla ihmisillä on samat oikeudet. Niin se on ollut se, mikä ehkä on avannut sitä sitten. Niin tuntuu, että tänä päivänä esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet on semmoinen valtavirran taistelukysymys. Ja vähän siitäkin on tullut semmoista ideologiaa, vaikka siinä oikeastaan kyse on vain siitä, että ihmisiä kohdellaan sama samalla tavalla lain edessä.

Tuija Brax: [00:47:28] Joo. Siinä varmaan on tämän lisäksi se, että nostettiin näkyvästi, paitsi siis Kalle Könkkölä, niin kyllä musta tuntuu et tosi tärkeätä oli esimerkiksi Umayya Abu-Hannan aktiivisuus Vihreissä. Harvoin kun ei voi valittaa vaalituloksesta, mutta olen tuntenut jonkinlaista syyllisyyttäkin, koska itse menin sillon -95 läpi aika isolla äänimäärällä, mutta tosi lähellä samalta listalta olisi ollut myös Umayya Abu-Hanna. Ja tämmöisiä näkyviä, taitavia, osaavia, koko valtakunnan huomiota ja hyviä puheenvuoroja käyttäviä suomalaisia eri taustoilta. Niin kyllä se nosti tätä niin kuin maahanmuuttokysymystä ihan toiselle tasolle. Kallen lisäksi oli muitakin. Sama seksuaalivähemmistöissä, että Vihreissä oli näkyvästi julkisesti vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, jotka tekivät sitä politiikkaa myös omalla persoonallaan ja äänellään.

Tuija Brax: [00:48:30] Sitten näitä -90 luvun, 2000-luvun alun loputtomia eduskuntataistoja, niin lopultahan me voitettiin niin yhdenvertainen avioliitto. Kun sitten taas pitkään näytti myös, että tästä työperäisen maahanmuuton tarpeesta, ja tarpeesta löytää Euroopan tason ratkaisuja humanitääriseen maahanmuuttoon ja pakolaispolitiikkaan, niin oli syntymässä aika laaja konsensus. Jos joku olisi mulle sanonut vaikka 6 vuotta sitten, että me ollaan uudelleen tilanteessa, jossa tämä mainstream kehitys, joka niin kun siellä 2000, 2010, 2015 tuntui, että kokoajan suuret puolueet, kaikki perinteiset alkoi olla meidän kanssa samaa mieltä ja asiat alkoivat edetä. Niin tuota, se että nyt on ilmassa kysymysmerkkejä enemmän, niin on uusi ilmiö.

Marja Väisänen: [00:49:26] Onko tämä kamppailu siirtynyt myös tavallaan kulttuuriseksi?

Tuija Brax: [00:49:32] Kulttuuri, tai onko sitten Vihreätkin osa siitä ongelmaa, että tämä tämmöinen identiteettipolitiikaksi kutsuttu asia on tullut voimakkaaksi. Kyllä mä huomaan, että mulla ainakin tämmöisenä vanhana tätinä vähän on vaikeata aina jos se puhe tosi nopeesti asettuu esimerkiksi semmoiseen, että Perussuomalaiset vastaan Vihreät. Tai just nämä tosi tyypilliset, koulutetun kaupunkilaisen elämäntapa vastaan ehkä vähemmän koulutetun, maaseudulla asuvan, autoilevan ja ehkä vielä mies/nais niputetaan semmoisiksi, että puheenvuorossa liputetaan juuri näitä elämäntapakysymyksiä myös. Että se identiteetti sotkeutuu siihen poliittiseen viestiin. Heidi on tosi paljon vuosien varrella puhunut siitä, että puolue sanana on itseasiassa vähän hankala, kun se tarkoittaa niin kuin eri seuraisuutta.

Heidi Hautala: [00:50:28] Kyllä, se on se etymologinen alkuperä.

Tuija Brax: [00:50:29] Tämä niin kuin Heidin viisaus on jo sieltä -80-90-luvun taitteesta, niin nyt siihen yhdistetään niin paljon näitä symboleja. Näitä tiettyjä lippuja tai koodeja tai viestejä, miten sun täytyy tehdä, niin musta tämä on pelottavaa. Tämä ei vie asioita eteenpäin ja on omiaan vahvistamaan tätä polarisaatiota.

Heidi Hautala: [00:50:51] Niin ja sen näkee, että just tässä alussa mainitsin tästä, että tämä uusi ihmisoikeusvastainen linjaus, joka näkyy hyvin monissa maissa, myös EU:ssa, kuten Tuija huomautti. Niin tämmönen symbolipuhe siitä, että nyt tämä sukupuolten moninaisuus uhkaa perhearvoja ja perinteisiä arvoja, niin tästä on tullu tämmönen politiikan iso taistelukysymys. Mutta kyllä kun mä europarlamentista katselen tilannetta, niin siellä voitetaan äänestykset isoilla enemmistöllä, jotka liittyy näihin kysymyksiin. Että olen sillä tavalla optimistinen, että kun sitten 27:stä jäsenvaltiosta olevat edustajat näitä asioita pohdiskelee ja tietää sen, että meillä on perusoikeuskirja ja meillä on jo sovittu tietyt periaatteet ja oikeudet, niin se on helpottanut tilannetta.

Heidi Hautala: [00:51:58] Mutta siellä on sitten laitaoikealla semmoinen pieni äänekäs ryhmä, joka esimerkiksi on ottanut tämän Istanbulin sopimuksen, niin kuin pannut sen tikun nokkaan, että se uhkaa, että puututaan lähisuhdeväkivaltaan, että se uhkaa jotenkin perhearvoja. Venäjällähän tämä on viety niin kuin äärimmilleen, että  se mitä tapahtuu neljän seinän sisällä, se on jokaisen yksityisasia. Ja lähisuhdeväkivaltaa ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei niin kuin tule kovin ankarasti tuomita rikoksena. Että nämä on kyllä näitä kysymyksiä, jotka sitten liittyy vähän näihin identiteetteihin. Että ehkä mä kuitenkin olisin Euroopassa ainakin, niin optimistinen. Sen takia se on niin tärkeätä, että Puola ja Unkari saa niin kuin rapsuja siitä. Esimerkiksi niin kuin Puolassa tämä tuomarikunnan riippumattomuuden haastaminen. Että ne pitää ottaa käsittelyyn, koska se voi toisaalta sitten tavallaan kyteä se semmoinen perusoikeusvastaisuus ja oikeusvaltioperiaatteen hylkääminen, jos ei siihen puututa. Se on kuitenkin kaiken perusta.

Tuija Brax: [00:53:08] Ja Suomessa on tietysti niin kauan kuin perustuslakivaliokunta pysyy tällä vakaalla linjalla, jota tossa monessa puheenvuorossa olen kuvaillut, joka on tähänastiset päätökset, tavallaan niin kuin ennakkopäätöksinä, niin ovat hyvin ihmis- ja perusoikeusmyönteisiä. Ja jos sitä ei aleta romuttamaan, niin Heidin kuvaama optimismi, niin kyllä sillekin on tietysti pohjaa Suomessa jatkossakin. Että täytyy muistaa, että se suuri enemmistö puolueista on sitoutunut todella hyvin tähän. Mutta katsotaan nyt. Nimenomaan musta tuntuu, että aika monien katseet ovat nyt perustuslakivaliokunnassa.