Hyppää sisältöön

Vihreä Tuuma -podcast jakso 10: Lähiluonto ja kaupungin rakentaminen

Miten sovitella yhteen kasvava kaupunki ja luontoarvot? Vieraina Helsinkin apulaispormestari Anni Sinnemäki ja maisema-arkkitehti Niilo Tenkanen.

Kaupungin kasvu ja tiivistyminen kohtaavat vastustusta esimerkiksi, kun lähiluontoalueet kapenevat tai täysin uusia asuinalueita rakennetaan. Miten ristiriitaisia asioita kuten luonnon hyvinvointia ja ihmisten tarpeita voidaan parhaiten sovittaa yhteen?

Vieraina Helsingin kaupunkisuunnittelusta ja kaupunkiympäristöstä vastaava apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki sekä maisema-arkkitehti ja aikaisempien vuosien varjokaava-aktivisti Niilo Tenkanen.

Jakson vinkit:

Tämä jakso on toteutettu Helsingin työväenopiston tuella ja äänitetty Podcastory-studiolla. Haastattelemassa Simo Raittila.

Tekstiversio:

Simo Raittila: [00:00:06] Tervetuloa Vihreä Tuuma -podcastin pariin. Tänään keskustellaan siitä, millaisia ristiriitoja Helsingin asuntorakentamisen ja lähiluonnon välillä on, voi olla ja miten niitä mahdollisesti voitaisiin lieventää, tai ratkoa. Tämä jakso tuotetaan Helsingin työväenopiston tuella. Minä olen Ajatuspaja Vision koordinaattori Simo Raittila. Meillä on täällä studiossa ensinnäkin Anni Sinnemäki, joka on pitkän linjan Vihreä poliitikko, paljasjalkainen Helsinkiläinen ja Helsingin kaupunkisuunnittelusta ja kaupunkiympäristöstä vuodesta 2015 vastannut, ensin apulaiskaupunginjohtaja, nykyään apulaispormestari.

Anni Sinnemäki: [00:00:37] Tervehdys!

Simo Raittila: [00:00:41] Mä nyt halusin laittaa tällaisen hassun kysymyksen tähän, että kun sulla on tämä Ultra Bra historia, siis että sä olet sanoittanut siellä paljon. Vuonna -96 Helsinki -kappaleessa lauletaan, että kaupunki on muuttunut, mutta ei järin paljon. Oletko yhä sitä mieltä, että ei ole muuttunut järin paljon?

Anni Sinnemäki: [00:00:57] Oon yhä sitä mieltä, että vuonna -96 oli muuttunut vähemmän, mutta nyt on muuttunut enemmän.

Simo Raittila: [00:01:03] Selvä. Ja sitten meillä on toisena vieraana Niilo Tenkanen, joka on maisema-arkkitehti ja ollut mm. suunnitelmissa Triplan viherkattoa/viherpihaa. Sä työskentelet LOCI Maisema-arkkitehdit -yrityksessä ja oot opettanut Aalto-yliopistossa maisema-arkkitehtuurin peruskurssia liki kymmenen vuotta. Ja shoutouttina mainittakoon, että sulla on myös musiikkialan harrastuksia tai ammattimaisuutta. Soitat Pelko -yhtyeessä muun muassa kitaraa ja kiippareita. Ja ehkä sellainen, mistä lähdetään liikkeelle tähän itse asiaan, niin sä olit aikanaan mukana tällaisessa Urban Helsinki -kollektiivissa, joka mm. laati varjokaavoja, niin oliko se sun mielestä aktivismia ja minkä puolesta, tai miksi sitä teitte?

Niilo Tenkanen: [00:01:44] Joo tässä viitataan siis, ja moikka vaan, viitataan Pro Helsinki 2.0 -varjokaavaan Helsingin yleiskaavasta, joka tehtiin semmoisella muistaakseni 7 hengen porukalla. Eli suunniteltiin vaihtoehtoinen kaupunkisuunnittelun tulevaisuus Helsingille. Meillä ei siis ollut mitään toimeksiantoa, että tehtiin, vaan ihan omaksi huviksemme ja ilman muuta se oli aktivismia mitä suurimmissa määrin. Aktiiviset kaupunkilaiset ajattelevat, että jos me tehdään tämmöinen, niin se voisi jotain kiinnostaa ja se voisi muuttaa ehkä maailmaa. Semmoinen työtapaturma siinä sitten oli, että kun julkaistiin myös oikea Helsingin yleiskaava, niin se kiusallisen paljon muistutti sitten tätä meijän varjokaavaa.

Simo Raittila: [00:02:44] Eli voi sanoa, että se on vaikuttanut. Haluaksä Anni kommentoida?

Anni Sinnemäki: [00:02:53] Tuota joo, ehkä se oli niin, että jotkut samat keskustelut, ajatukset ja tendenssit itse asiassa vaikutti siihen virkavalmistelun yleiskaavaan, kuin ne ajatukset, jotka olivat tässä tässä Pro Helsinki -yleiskaavassa, vaikka ehkä sitten pidemmälle vietynä ja ehkä myös pelkistetymmin ikään kuin viestittynä. Mä näen, että varjokaavat ja vaihtoehtoiset suunnitelmat kaupunkisuunnittelussa, niin niillä on aika iso merkitys. Niillä on ollut merkitystä konkreettisissa tapauksissa Helsingissä, joista ehkä jo aika pitkäaikainen esimerkki on ollut Meri-Rastilan varjokaava, jossa puolustettiin Meri-Rastilan rantametsää ja haluttiin säästää se, mutta rakentaa lisää itse Meri-Rastilan rakennetun rakenteen sisään. Ja sehän esimerkiksi on esimerkki, joka on sitten tehdyssä kaavoituksessa toteutunut lähes sellaisenaan ja myös rantametsä on linjattu laajasti ja kokonaan säästettäväksi. Kyllä mä näen, että ne varjokaavat ovat merkityksellistä aktivismia kaupunkisuunnittelun alalla. Tietenkin harvoin ne ovat ehkä juuri sellaisenaan toteutettavissa, mutta ne ovat keskustelun avaajia ja sen toisenlaisen todellisuuden tai vaihtoehdon näyttäjiä.

Simo Raittila: [00:04:18] Ehkä vielä tarkentavana kysyisin, Niilo varsinkin, että mitkä teillä oli siinä niitä ajavia periaatteita, mikä teki siitä erilaisen, kun se virallinen yleiskaava? Ja sitten ehkä molemmille sitä, että miten nämä professoreina eroaa toisistaan? Ite voisin jotenkin kuvitella, että se prosessi millä porukka vaan tekee ja avoimesti julkaisee varjokaavan on tavallaan tavan tallaajalle läpinäkyvämpi, kuin se kaupungin iso ja monisyinen eri vaiheita sisältävä prosessi.

Niilo Tenkanen: [00:04:52] Toi ei kyllä pidä millään tapaa paikkaansa, mutta tuolta se voi kyllä vaikuttaa. Uskon hyvin. Mitä sä sanoit siinä aiemmin, oli niin monta juttua, tohon viimeisen oli pakko tarttua, koska eihän se ollut millään tapaa läpinäkyvää, muutama aktivisti jossan luolassa vähän piirtää, kun taas kaupungin pitää sillein aika läpinäkyvästi kertoa, että mitä me ollaan tehty, ketkä tätä on tehny, mitkä on taustalla, mitkä on ne selvitykset jne.

Simo Raittila: [00:05:22] Siinä tulee ehkä sellainen tietoähky, että sitä on niin paljon sitä asiaa.

Niilo Tenkanen: [00:05:24] Se on kyllä totta.

Simo Raittila: [00:05:26] Mutta sitä mä ehkä kysyin, että mitkä teillä oli niitä periaatteita tai juttuja, mitä te lähditte tavoittelemaan. Sillä varjokaavalla aikanaan.

Niilo Tenkanen: [00:05:35] Ensinnäkin pitää sanoa, että sehän tehtiin ennen Helsingin yleiskaavaa. Tavallaan tavoitteena oli kirittää Helsingin yleiskaavaprosessia ja tavallaan luoda kansalaiskeskusteluun tietynlaisia ajatuksia. Eli se ei ollut niin kuin kommentti toteutuneeseen yleiskaavaan, ehkä enemmän kommentti siihen edelliseen yleiskaavaan 2002, jonka silleen niin kuin uusia avauksia oli satama-alueiden ottaminen voimakkaasti asuntotuotantoon, mutta sitten muuten uudet alueet oli aika pitkälti tehty silleen esimerkiksi metsää kaatamalla ja niin kuin silleen uusia asuinalueita raivaamalla. Sitten siinä oli hyvin vähän niin kuin nykyisen kaupunkirakenteen tiivistämistä. Ja silloin siinä meidän ajatuksessamme oli se, että Helsinkiin pitää saada mahtumaan suurin piirtein kehä ykkösen sisäpuolelle niin paljon helsinkiläisiä, kun tänne on muuttajia. Ja me arvioimme, että noin 400 000 vuoteen 2050 mennessä on sellainen määrä. Ja se sillein niin kuin tuli siitä, että jos prosentuaalinen kasvu, mikä on keskimäärin jatkunut muutama kymmentä vuotta, jatkuu, niin se on se määrä. Ja tavallaan siinä oli kaksi motiivia, toiset meistä ehkä painotti enemmän sitä, että halusivat palauttaa semmoisen urbaanin korttelikaupungin semmoiseksi valtavirran kaupunkisuunnitteluksi. Ja sitten taas toinen argumentti on se, että tiivis säästää vihreätä. Oli ajatuksena se, että jos me tiivistämme nykyistä kaupunkirakennetta, niin silloin meidän ei tartte mennä niihin metsiin ja niityille ja pelloille jne. Ja esimerkiksi Östersundomia ei tarttis rakentaa sellaiseksi niin kuin omakotitalomatoksi, mikä on ollut suunnitelmissa.

Anni Sinnemäki: [00:07:57] Ehkä voi sanoa, musta se on hyvä verrata siihen 2002 yleiskaavaan, koska siitä ehkä hahmottaa myös sen paradigman muutoksen ja sen ajattelutavan muutoksen, joka sitten itse asiassa on tapahtunut. Kaupungin omassa suunnittelussa oli niitä periaatteita, joita Niilo kuvaili. Jos ei katsota satama-alueita, niin silloinhan uudet rakentamisen aluevaraukset siinä vanhassa 2002 yleiskaavassa oli Vartiosaari, Kivinokka ja Koivusaaren alue, joista nyt loppujen lopuksi on sit ratkaistu, että Kivinokka ja Vartiosaari on jäänyt viheralueeksi ja virkistysalueeksi, luontoalueiksi. Ja meidän uudessa yleiskaavassa ei ole sellaista periaatetta, että otetaan laajoja luonto- ja viheralueita ja sitten rakennetaan sellaiseen niin kuin puhtaaseen ja laajaan viheralue -maastoon. Vaan uus yleiskaava lähtee olemassaolevan rakenteen täydentämisestä, tiivistämisestä. Vaikka siihenkin kuuluu konflikteja, vaikka sitten joidenkin viheralueiden reunoilla, niin luonnon kannalta ja pinta-alallisesti ne konfliktit on tosi paljon pienempiä, kuin siinä vanhassa suunnittelun paradigmassa, jossa on aina pitänyt etsiä jostain joku kokonainen laaja viheralue, mitä sitten tietenkin myös uuden yleiskaavan ulkopuolella ollut Östersundomin alue on tarkoittanut, mutta jossa nyt on myös palattu 0 pisteeseen.

Niilo Tenkanen: [00:09:24] Ja varmaan osittain sen uuden yleiskaavan vuoksi sitä Östersundomia ei enää ihan niin paljon tarvita.

Anni Sinnemäki: [00:09:31] Ehdottomasti niin. Vaikka siinä on ollut omat ikään kuin ihan puhtaat juridiset haasteensa, niin tottakai on ollut niin, että koska me ollaan viety eteenpäin, toteutettu ja rakennettu tätä uutta yleiskaavaa ja se on mahdollistanut kaupungin kasvun ja asuntotuotannon, niin se on poistanut painetta Östersundomilta. Ja musta ehdottomasti näin.

Simo Raittila: [00:09:56] Mennään ihan kohta noihin konflikteihin ja siihen, miten niin kuin esimerkiksi   tää tiivistäminen vaikuttaa. Mutta mä halusin tarttua tohon Niilon sanomaan, että kun teillä oli tavoitteena se, että saataisiin 400 000 helsinkiläistä 2050 mennessä mahdutettua, niin aika monihan näistä kriitikoista ottaa esille sen, että miksi ne pitää kaikki mahduttaa tänne kehien sisäpuolelle Helsinkiin, miksi ei rakenneta muualle. Aikanaan 2019 oli tämä Etelä-Suomen median aprillipila tästä Muuan saaresta, joka ilmestyi yhtäkkiä kartalle kun puolustusvoimat luopui salaisesta saaresta Helsingin edustalla, jonne mahtuisi sitten, oliko se nyt 25 tuhatta helsinkiläistä ongelmattomasti. Niin tavallaan aina puhutaan tästä ”muualle”, tai puhutaan siitä, että laajennettaisiin sitä kuvaa, että miksei rakenneta Espooseen, Hämeenlinnaan, Kirkkonummelle, Vantaalle enemmän sitä painotusta, niin miksi pitää rakentaa Helsinkiin lisää?

Niilo Tenkanen: [00:10:58] Nyt tällein jälkeenpäin voi olla sillein rehellinen ja introspektiivinen ja pohtia, että siihen on varmaan oikeasti monia eri syitä, miksi tähän on päädytty. Siis mun mielestä sellainen kestävä ja merkittävä perustelu oikeasti on se, että jos näin ei tehdä, niin se tekee siitä kaupunkisuunnittelusta hallitsematonta. Siis sillä tavalla, että keskusta-alueilla ja lähempänä Helsingin keskustaa asuntojen hinnat karkaavat nykyistä paljon pahemmin käsistä, koska ei tule sillein uutta rakentamista hyville paikoille ja sitten toisaalta kaupunkirakenne hajaantuu sillä tavalla, että se perustuu enemmän laajoihin omakotitaloaluesiin, yksityisautoiluun ja kuluttaa sitä kautta paljon enemmän resursseja. Mutta se mistä mä sanoin, että mä haluun olla rehellinen, niin kyllä mä uskon, että on myös ollut niin, että tää hyvä argumentti on haluttu valjastaa myös ihan semmoiseen niin kuin urbanismi romantiikan lyömäaseeksi. Koska aika moni myös vaan kaipaa kaupunkia. Ja sitten toi on niin hyvä argumentteja, että kun sitä lätkii, niin saa enemmän semmoista kaupunkia, mistä ihmiset tykkäävät.

Simo Raittila: [00:12:36] Hyvä pointti.

Niilo Tenkanen: [00:12:37] Moni varmasti, itse mukaanlukien tykkään siitä, että voi, no mulla on nyt pieni lapsi, niin lykätä lastenrattaat raitiovaunuun ja lähtee lattepappailemaan Kallioon tai Töölöön. Se on vaan mukavaa ja se on kiva, jos sellaista kaupunkia tulee enemmän täältä.

Anni Sinnemäki: [00:12:58] Mä ajattelen, että yksi tärkeä osa tätä keskustelua on se että Suomessahan kaupungit, kaupunkimainen elämäntapa, se urbaani elämäntapa on aina ollut vähän puolustuskannalla ja siitä on aina jotenkin puhuttu vähän siihen sävyyn, että oikeastaan tästä ei saisi puhua ja ei ole oikeastaan puhuttu siitä tosiasiasta, että se kaupungin kasvu syntyy ihmisten valinnoista. Meillä on ollut semmoinen paine puhua kaupungin kasvusta ikään kuin jonain sellaisena asiana, jota joku pakottaisi ja oikeastaan jos sitä pakottamista ei olisi, niin kaikki asuisivat jossain maakunnassa, periferiassa. Ja musta tässä keskustelussa on ollut tärkeätä se, että on tunnustettu ja tunnistettu ja voitu puhua siitä, että meillä on paljon ihmisiä, jotka haluavat valita sen kaupungin ja jotka haluavat valita Helsingin. Ja että siitä Helsingin kasvu on itse asiassa vuosikymmenet syntynyt. Se ei ole syntynyt siitä, että täällä olisi ollut tässä mittakaavassa luonnollista väestönkasvua, vaan se on syntynyt siitä, että vuosikymmenten varrella ihmiset on valinneet Helsingin asuinpaikakseen. Ja se on tärkeä keskustelu, koska se on ollut semmoinen, mikä on ikään kuin vähän yritetty lakaista maton alle suomalaisessa keskustelussa ja tuntuu, että se on vieläkin ikäänkuin semmoinen vähän vaikea uutinen joillekuille keskustelussa.

Niilo Tenkanen: [00:14:27] Toi on tosi hyvä pointti ja tuohon tartun, että siinä niin kuin meidän tekemässä Pro Helsinki 2.0 suunnitelmassa, niin se on ehkä jonkinlaista urbanismi emansipaatiota. Sillein niin kuin rohkeasti sanotaan, että antakaa meille lisää kortteleita.

Anni Sinnemäki: [00:14:45] Mä pidän sitä sitten samaan aikaan tosi tärkeänä. Jos mä ajattelen vaikka omaa poliittista uraa ja sen kaarta, niin tuota mehän oltiin Vihreissä tosi huolissaan siitä, ja sehän on yksi kurjimpia asioita että 2000-luvun alkuvuosina, niin tuota meillä Helsingin seudun kaupunkirakenne hajautui valtavasti. Se on tuottanut ja tuottaa tänä päivänä ison määrän liikennepäästöjä. Nyt tänä syksynä keskusteltiin itse asiassa jo vanhasta julkaistusta Suomen ympäristökeskuksen selvityksestä, jossa katsottiin Uudenmaan metsäkatoa, jossa omakotitalorakentaminen on se kaikkein isoin syy metsäkadolle. Että kyllä mä ajattelen niin kuin pitkän linjan luonnonsuojelijana, että totta kai myös se niin kuin kaupungin tiivistyminen, niin sehän on hirveän iso luonnonsuojeluteko, vaikka totta kai julkisessa keskustelussa jotkut Helsingin konfliktit jonkun viheralueen rajasta saa paljon enemmän huomiota, kun ne ikäänkuin lukemattomat yksittäiset päätökset, jossa metsää raivataan joidenkin pienempien paikkakuntien omakotitaloalueilta, jotka ei sitten ikinä niin kuin yksittäisinä ylitä julkaisukynnystä tai uutiskynnystä. Ja tuntuu, että monet sellaisetkin aktivistit, jotka sitten näkevät paljon vaivaa Helsingin kysymyksissä, niin eivät koskaan ole sanoneet mitään siitä, kun moottoriteitä levennetään lisääntyvien liikennemäärien takia metsäalueille.

Simo Raittila: [00:16:15] Mulla on ehkä tämmöinen maallikkoteoria, mikä liittyy tähän tiivistämiseen ja siihen miksi siitä syntyy konflikteja. Eli tavallaan just tämä, että silloin se ei tule niin iholle kun suojellaan niitä kauempana olevia suuria arvokkaita metsäkohteita, mutta kun se tulee sinne sun arkiseen lähivirkistyspaikkaan, metsään missä käyt keräämässä sieniä tai mustikoita, tai leikkimässä lastesi kanssa, ulkoiluttamassa koiriasi, niin sitten se tavallaan niin kuin aktivoi ihan eri tavalla.

Anni Sinnemäki: [00:16:49] Mä ajattelen itse ehkä vielä niin, että tuota oikeastaanhan ihmiset kritisoivat välillä tiivistämistä ihan sellaisissa paikoissa, josta nyt suunnilleen ei ole kaatunut puutakaan. Ja he niin kun pohtivat luontoa silloinkin, kun rakennetaan vaikkapa Nihtiin, jossa on satamakenttä, että voi tätä tiivistämistä, missä luonto. Ja se se on varmasti se, että ikään kuin näkee sen, että silloin kun kaupunki kasvaa sisäänpäin, niin ihmiset näkevät sen muutoksen selvästi. Jos meidän valintamme olisi menneet sillä tavalla, mikä olisi ollut väärin luonnon kannalta ja kaupunkirakenteen ja ihmisten sujuvan arjen kannalta, että me oltaisiin rakennettu vaan sitä Östersundomia eikä tiivistetty Helsingissä, niin vähemmän olisi muuttunut ihmisten silmien etäisyydellä. Luontoa olisi tuhottu enemmän, mutta kukaan ei oikeastaan olisi ehkä kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota. Suomen luonnonsuojeluliitto olisi tehnyt taitavia luontoa puolustavia valituksia. Se kaupungin muutos näkyy tällaisessa sisäänpäin rakentamisessa enemmän. Ja totta kai on niin, ja se on ehkä mun mielestä semmoinen mikä välillä unohtuu keskustelussa, että asumisessa ja asuinympäristöissä ja kaupungeissa niin ei ole sellaista, josta kaikki pitäisivät, eikä ole tarkoituskaan olla sellaista josta kaikki pitäisivät. Kalasatamalaiset ovat muuttaneet Kalasatamaan vapaaehtoisesti. Me ei ole mitään sellaista mekanismia, joka pakottaa ketään Kalasatamaan, että asunnot on siellä kalliita ja kaupungin vuokra-asuntoihin on valtavat hakijamäärät, asumisoikeusasuntoihin jonot. Kaikki jotka ovat siellä, ovat siellä omasta vapaasta tahdostaan. Ja sitten kaikkien ei tarvi ajatella, että se on mun kaltaista kaupunkia. Meillä on Suomessa ja Helsingin sisälläkin tarjolla todella paljon muuta.

Niilo Tenkanen: [00:18:52] Joo mun mielestä siis toi iholle tuleminen ja on siis ilman muuta sille ilmeisen hyvä pointti. Ja niin se varmasti on. Eli kun jotain katoaa tai muuttuu lähellä, se tulee enemmän iholle. Yhdyn Annin edelliseen analyysiin. Ja sitten ehkä niin kuin toisin uutena tähän ihan sen ajatuksen, että kyllä ihmiset arvostavat kaupunkiluonnossa todella erilaisia asioita. Ja kun ihmiset puhuvat että kaupunkiluonto on tärkeätä, niin puhutaan aivan ristiin.

Simo Raittila: [00:19:32] Eli miten?

Niilo Tenkanen: [00:19:34] Jos sillein vähän niin kuin purkaa, että minkälaisia jakoja on, niin ekaksi tulee mieleen luonnon itseisarvo ja luonnon virkistysarvo. Ja monessa keskustelussa joku väittää, että ne eivät ole keskenään ristiriitaisia, mutta kyllähän ne ovat. Sille myyrälle joku Vihdintien liikenneympyrä Haagassa saattaa olla oikein hyvä paikka elää, koska siellä keskellä niin kuin ei ole ihmisiä häiritsemässä häntä, mutta sillä ei ole minkään näköistä virkistysarvoa. Ja ylipäätänsä tavallaan luonnolle on sitä parempi, mitä vähemmän siellä on ihmisiä, mutta sitten taas…

Simo Raittila: [00:20:16] Ihmisillä on sitä parempi, mitä enemmän ne on luonnossa.

Anni Sinnemäki: [00:20:20] Ja virkistysarvo koostuu juuri siitä.

Niilo Tenkanen: [00:20:23] Kyllä. Ja sitten jossain määrin ne toki niin kuin on overlappaa, esim. Helsingin metsien biodiversiteetti on parempi kuin metsätalousmetsien kehyskunnissa, koska niitä taas ei hoideta kuitenkaan sen metsätalouden periaatteilla. Ja sitten taas virkistys on paljon parempi käyttö, kuin metsätalous, jos puhutaan luonnosta semmoisena itseisarvollisena asiana, jossa biodiversiteetti jne. on hyvä. Ja sitten toki ihmiset arvostavat eri asioita. Kun jotkut puhuvat kaupunkiluonnon arvostaa, niin monet puhuvat siitä niin kuin virkistysarvosta esimerkiksi itselleen ja toiset puhuu siitä, että on tärkeätä, että meillä kaupungissa on paljon biodiversiteettiä. Ja nyt kun ollaan Vihreä Tuuma -podcastissa, niin olen pohtinut, että tää on sillein Vihreiden tällä hetkellä Helsingissä isoin kipupiste, että Vihreiden äänestät jakaantuvat. Vihreiden äänestäjissä on niitä, jotka haluavat vaan suojella mahdollisimman paljon sitä luonnon monimuotoisuutta ja niitä, jotka ajattelee että se oma lähimetsä on sitä kaikesta tärkeintä. Ja silleen siitä syntyy konflikti.

Simo Raittila: [00:21:49] Mä sanoisin, että konflikti syntyy myös tämän aikaisemmissakin jaksoissa jo puhutun, ”lisää kaupunkia Helsinkiin” -henkisten ihmisten ja sitten ”lisää luontoa” -henkisten ihmisten välisestä ristiriidasta. Yritetään käyttää loppujaksoa enemmän puhumaan tästä lisää luontoa puolesta, koska me puhuttiin aika paljon jo tosta kaupunkisuunnittelun puolesta, mutta tietysti kiinnostaa se, miten ne kohtaa. Ihan nopeasti tähän vielä senkin takia haluan shoutoutata, että tässä tuli niin kuin tänä vuonna tämmöinen kirja toimittaja Jaana Kanniselta ja valokuvataiteilija Sanni Sepolta, kuin Huuto kaupunkiluonnon puolesta, jossa sitten on käyty läpi just tätä asukasaktivismia Helsingissä, Keskuspuistoa, Pirkkolaa, Stansvikiä, Riistavuorta, Pajamäkeä, Matokalliota, Meri-Rastilaa, Kumpulaa, Kivikon laitaa ja kansallista kaupunkipuistoa. Niin tavallaan löytyykö tästä joku iso linja? Anni miten sä reagoisit tähä, että miten nää luonto- ja virkistysarvot siis näkyvät nykyisellään siinä kaupungin päätöksenteossa?

Anni Sinnemäki: [00:23:08] Jos ajattelee tuota kirjaa ja noita mainittuja alueita, niin siellähän on lukuisia sellaisia alueita, jotka on onnistuttu säästämään ja suojelemaan ja joitain sellaisia alueita, joista ainakin itse suhtaudun optimistisesti, että tuota niin tullaan säästämään ja suojelemaan. Ja ne onnistumiset liittyvät paljon aktivismiin ja siihen, että kaupunkilaiset on puolustanut näitä alueita. Toi lista ainakin mulle kertoo paljon siitä, kuinka vaikutusvaltaista kaupunkilaisten toiminta on ja kuinka isossa osassa niitä kohteita, joissa jotain arvokasta luontoa kaupungissa on puolustettu, niin se on onnistunut.

Simo Raittila: [00:23:57] Ehkä vielä tosiaan siitä, että kun Niilo puhuit tuosta ristiriidasta tavallaan sen luonto- ja virkistysarvon välillä. Sä olet opettanut ja työskennellyt maisema-arkkitehtuurin parissa. Mitä on maisema-arkkitehtuuri? Näin ihmiselle, joka ei tiedä tai ole koskaan kuullutkaan asiasta?

Niilo Tenkanen: [00:24:18] Maisema-arkkitehtuuri on sillein sivupolku arkkitehtuurissa, jossa suunnitellaan kaikkea mitä on rakennusten ulkopuolella ja joskus päällä. Maisema-arkkitehdin työ on samanlaista kuin arkkitehdin työ, mutta suunnitellaan ulkotiloja, eikä rakennuksia.

Simo Raittila: [00:24:37] Ja löytyykö teidän osaamisestanne ratkaisuja siihen, että miten saadaan lisää luontoa kaupungin keskelle ja väliköihin?

Niilo Tenkanen: [00:24:47] No varmaan joo siis sikäli, että mehän niitä tyyppejä ollaan, jotka sitä suunnittelee, että miten ne kaupungin ulkotilat, muun muassa puistot ja viheralueet muuttuu. Maisema-arkkitehdithän yleensä työskentelevät niin kuin kontroversiaaleissakin hankkeissa, eli silloin kun jotain ulkotilaa muutetaan, joka on aina kaupunkilaisille uhka. Ehkä voidaan vaikka ottaa Meri-Rastila esimerkkinä. Siitä on nyt just kaavaan hyväksytty, ja mä oon ollu itse sitä konsulttina tekemässä, niin kuin Meri-Rastilan puistojen yleissuunnitelmaa kaavoituksen pohjaksi. Ja siellähän me maisema-arkkitehdit asukastilaisuuksissa oltiin niitä hyviksiä ja kaavoittaja oli pahis. Ja meille tultiin sanomaan silleen, että tehkää nyt jotain, että me uskotaan teihin ja tämä on ihan kauheeta tämä Meri-Rastilan tilanne. Ja siis se oli niin että silloin oli jo päätetty, että nämä rantametsät suojellaan, että silloin taas vasta vastustettiin sitä, että tiivistetään sitä Meri-Rastilan aluetta. Mutta kyllä tavallaan sillä työllä mitä me tehtiin, niin se myös ohjasi sitä, että Meri-Rastilan kaupunkimetsät ja se Haruspuisto keskellä, niin kyllä niistä tuli sillein eheämpiä ja se kaava on kaupunkiluonnon kannalta parempi. Se oli vaikuttavaa duunia ja sillä oli myös väliä esimerkiksi mitä ne aktivistit ovat tehneet, että se meni siihen suuntaan. Mä tiedän että Meri-Rastilassa on paljon paljon pahaa mieltä edelleen, koska muutos on hurjaa, mutta se on mun mielestä myös hieno osoitus erilaisten kaupunkiaktivistien vaikutuksesta siihen. Ja sitten taas maisema-arkkitehdit on enemmän semmoisia, jotka suunnittelee ja pyrkii sillein jossain määrin poliittisesti neutraalisti ratkaisemaan poliittisten päättäjien antamat tavoitteet ja ratkaisut mahdollisimman hyvin. Maisema-arkkitehti kuitenkin se vaan ratkaisee, vaikka ei sekään tietenkään tapahdu missään arvotyhjiössä.

Anni Sinnemäki: [00:27:20] Mulla on oikeastaan tosi kahteen suuntaan meneviä kommentteja. Mutta ehkä mä nostaisin esiin vielä tästä niin kun kaupunkiluonnosta ja siitä kaupunkitilasta yhden sellaisen konfliktin, joka ei oikeastaan täysin kulje tällä parametrillä, että luonnon itseisarvo, monimuotoinen luonto ja virkistyskäyttö, joilla on sekä toisiaan tukevia ominaisuuksia että joskus voi olla ristiriitoja. Sittenhän meillä on itse sen niin kuin kaupunkitilan, että mitä siellä kaupunkitilassa on ja siellä mä näen, että itseasiassa se on auton viemä tila ja ne viherratkaisut, jotka käytännössä on usein konfliktissa. Jos mä ajattelen vaikka Kalasatamasta Sörnäisten niemen, tai Sompasaaren aluetta, jotka on suunniteltu aikaisemmin ja sitten sinä aikana kuin itse oon ollut tässä tehtävässä Nihdin alue, joka on suunniteltu tuota niin myöhemmin. Niin Nihdissä tulee olemaan enemmän puita katutilassa, tuota niin vähemmän pysäköintiä, tai sitten jos mä ajattelen nyt kun on käsitelty lautakunnassa Hermanninrannan kaavaa, jossa on niin kuin tehty selkeä tietoinen ratkaisu, että kadunvarsipysäköinnistä ja vieraspysäköinnistä on vähennetty ja sinne katutilaan on tuotu puita ja katuvihreää. Ja tämä on mun mielestä myös sellainen asia, mitä ihmiset usein kommentoivat tiivistämisestä tai suht tiiviistä rakentamisesta, että se tuntuu kylmältä ja se tuntuu kylmemmältä silloin, jos on rakennettu tiiviisti ja lisäksi varattu paljon tilaa autoille ja jätetty varaamatta tilaa katupuille tai katuvihreälle. Musta tää on sellainen konflikti, josta sitten myöskään välttämättä ratkaisujen löytäminen aina ei ole kauhean helppoa.

Simo Raittila: [00:29:18] Tämä on moderaattorin kurja rooli, mutta mun pitää viedä meidän keskusteluamme pikkuhiljaa kohti loppua. Nopeasti haluan vielä heittää kaksi asiaa, ensinnäkin semmoinen ajatus siitä, että kun nyt puhutaan paljon niin kuin tästä EU:n ennallistamisasetuksesta. Voisiko meillä olla ajatus siitä, että myös kaupungissa Helsingissä ennallistettaisiin enemmän luontoa, vai tehdäänkö sitä jo nyt? Ja sitten ihan lopuksi kun tätä olette kommentoineet, niin mä otan mielellään teiltä meidän kuuntelijoille linkkivinkkejä, jos on jotain erityisen hyvää kirjaa tai muuta sisältöä, jota te suosittelisitte näitä asioita pohtiville ihmisille.

Niilo Tenkanen: [00:29:55] Toii ennallistaminenhan on semmoinen kuuma peruna. Mutta jos nyt pohditaan vain kaupunkiluontoa, niin aivan varmasti. Koska sitä ei voi käydä tässä sillein läpi laajasti, niin mä spottaan sieltä yhden asian ja se on avoimet alueet, eli esimerkiksi niityt, kedot ja tällaset. Ja niihin on mun mielestä paljon kaupungissa potentiaalia. Tehomaatalouden vuoksi suuri osa Suomen uhanalaisista lajeista on niityillä, kedoilla jne. Eläviä lajistoja, joita me pystytään kaupunkiin rakentamaan hyvin esimerkiksi muuttamalla laajoja nurmikenttiä niityiksi, rakentamalla laajoja viherkattoja, jotka eivät ole maksaruohokattoja, vaan esimerkiksi ketokattoja ja sillä voi olla jonkinnäköistä merkitystä kyllä.

Anni Sinnemäki: [00:30:56] Jos ajattelee, siis musta tää keskustelu ennallistamisasetuksesta on tärkeätä ja nään, että kaupunkien kannalta tämähän on ehdottomasti mahdollisuus. Jos me ajatellaan Helsinkiä, jossa meillä on julkilausuttuna tavoitteena, että se noin kolmannes, ehkä reilu kolmannes, meillä on vettä imevää peitteistä kuin luontopinta-alaa ja tässä ennallistamisasetuksessa kokonaisuudessaan puhutaan kahdestakymmenestä prosentista, niin sekin kertoo jo siitä, että Helsinki on luonnon kannalta hyvä paikka. Ja musta se on myös hyvä tavoite, se että otetaan vertailuvuosi ja sitten katsotaan sitä latvuspeittävyyttä, koska se on yksi tekijä, joka tulee ohjaamaan siihen, että rakennetaan jo rakennetuille alueille, eikä mennä sinne luontoalueille. Mä katson, että niin kuin koko Suomen kannalta, niin myös kaupunkien kannalta tää ennallistamisasetus on hyvä ja myönteinen asia. Ja kun kaupungeissa on paljon vahvuuksia muutenkin, niin kuin Niilo sanoi jo tossa aikaisemmin, että meidän metsät ei ole talousmetsiä. Helsingissä metsät vanhenevat ja lajisto rikastuu, ne on parempia virkistysmetsiä ja ne ovat parempia luonnon monimuotoisuuden kannalta kymmenen vuoden kuluttua, kun ne on tällä hetkellä. Ja sitten kun me tehdään hyvää viherrakennetta, jossa sitten myös kevyemmillä ratkaisuilla ikään kuin ne laajat luontoalueet on yhteydessä, niin tuota mä näen, että meillä on hyvät mahdollisuudet siihen, että meidän lajisto ja tuota se niin kuin monimuotoinen luonto kaupungissamme, niin me voidaan hyvin onnistua vahvistamaan sitä. Ja myös tämä Euroopan tasoinen politiikka, niin hyvin luo painetta siihen, että meidän kannattaa seuraavilla yleiskaavakierroksilla luoda katse vaikkapa Herttoniemen yritysalueeseen ja muihin jo rakennettuihin alueisiin ja miettiä miten ne tulee käyttöön.

Simo Raittila: [00:32:49] Ihan nopeesti, milloin tulee olemaan seuraava yleiskaavakierros?

Anni Sinnemäki: [00:32:52] No nythän me teemme osayleiskaavoja, että tehdään Salmisaarta, Lahdenväylää ja sitten tehdään Vartiosaaren virkistys- ja luontoalueen osayleiskaavaa. Ehkä 20-luvun lopulla on varmaan aika sitten koko kaupungin uudelle yleiskaavalle.

Simo Raittila: [00:33:08] Ja tosiaan jos teillä on vinkkejä ihmisille, että miten perehtyä enemmän niin kuin kaupunkiluonnon ja rakentamisen konflikteihin.

Niilo Tenkanen: [00:33:19] Mulle tuli mieleen kaks vinkkiä, ensimmäinen on että jos ylipäätänsä kiinnostaa, että mitä vaikka maisema-arkkitehdit tekee, niin muistaakseni Maisemantekijät on semmoinen suht tuore kirja, joka esittelee maisema-arkkitehtien työtä sillein hyvin laajasti ja henkilökeskeisesti ja siellä myös tää tulee osittain esille. Sitten toinen vinkki on, että lukekaa niitä kaavaselostuksia ja niihin tehtyjä selvityksiä ja spottina esim. toi Hermanninranta, joka on niin kuin uus ja siinä uudenlaista sanotaanko katuluontoa tulossa.

Simo Raittila: [00:34:06] Mä sanon, että siinä on oma kynnyksensä, mutta kun sitä on harrastanut omilla asuinalueilla, niin sitä oppii lukemaan paremmin kyllä kerta kerralta.

Niilo Tenkanen: [00:34:15] Ja siksi mä sanon, että kannattaa lukee niitä.

Anni Sinnemäki: [00:34:18] Eikä ne ole niin tylsiä, kun ehkä ensin ajatteli. Oikeastaanhan siellä on ihan hyvää proosaa.

Niilo Tenkanen: [00:34:23] Kyllä. Ja jatkovinkkinä esim. Hermanninrantaan. Jos selaa sen kaavaselostuksen sinne loppupuolelle, jossa on konsulttien tekemiä viitesuunnitelmia ja selvityksiä, ne saattavat olla vähän helpommin avautuvia, kun tavallaan se asemakaavaselostus teksti, joka on tavallaan vähän semmosta puisevampaa. Että esim. Hermanninrannassa toimistomme kollegat ovat tehneet sinne ulkotilojen viitesuunnitelman ja korttelisuunnitelman. Se on ihan kauniisti kuvitettu ja siitä pääsee nopeasti kärryille.

Anni Sinnemäki: [00:34:55] Tämä oli hyvä suositus, koska sen Hermanninrannan kaavassa on mun mielestä monia sellaisia asioita ehkä saatu kohdalleen, mistä on keskusteltu pitkään. Mä ajattelen että yksi sellainen ihan peruspaperi, joka ei ole hirveästi ollut esillä, mutta tuota niin, jossa on myös hyvää analyysiä, niin on Helsingin luonnon monimuotoisuuden edistämisohjelma, joka on hyväksytty lautakunnassa keväällä 2021 ja johon myös nykyinen kaupunkistrategia on sitoutunut. Se on tavoite, että siellä on paljon myös sitä, mitä tavoitellaan ja mittareita, mutta antaa itse asiassa aika hyvin myös kuvaa siitä, että ikään kuin minkälaisia luontotyyppejä meillä on ja minkälainen se perusrakenne on. Ja sit ehkä linkeistä, niin kyllä mä suosittelisin myös sitä Helsingin kaupungin ja Uudenmaan liiton tekemää selvitystä näistä erilaisten asuinalueiden typologioista, joista sitten käytiin keskustelua nyt tänä syksynä niin, että Mari Vaattovaara melkein hermostui, vaikka hän itseasiassa hermostui sitten jo siitä, että tässä nousi esiin tämä aikaisempi Suomen ympäristökeskuksen metsäkatoselvitys.

Simo Raittila: [00:36:05] Hei tosi hyvää keskustelua! Harmi, ettei aikaa ole loputtomasti koskaan ja syvemmälle moneen aiheeseen olisi voitu päästä. Kiitos teille, kiitos Niilo, kiitos Anni!

Anni Sinnemäki & Niilo Tenkanen: [00:36:17] Kiitos Simo!