—
Feministisessä elinvoimapolitiikassa tarkastellaan kuntien, kaupunkien ja maakuntien – miksei myös valtion – tekemää elinvoimapolitiikkaa feministisestä kontekstista. Se on verrattain uusi aihe, johon nyt paneudumme tarkemmin ja jota samalla pyrimme määrittelemään.
Lähtölaukauksena feministiselle elinvoimapolitiikalle Suomessa voidaan pitää Eero Holstilan kirjoitusta talvelta 2017 ‘Nuoret naiset määräävät aluekehityksen suunnan’. Tämän jälkeen aihetta on viety eteenpäin esimerkiksi sekä rakennerahastovarojen tasa-arvonäkökulmaa herätellen että allekirjoittaneen toimesta patistaen Kainuuta feministisen elinvoimapolitiikan pariin.
Teema puhutteli paikallisesti, ja nyt Kainuun liitto ja Kajaanin kaupunki ovatkin käynnistäneet nuorten naisten näkökulmaa esiin nostavan pilotin aiheesta. Myös perinteisempi suvaus – eli sukupuolivaikutusten arviointi – liittyy myös tähän teemaan hyvin keskeisesti.
Tämä artikkeli on jatkoa keväällä kirjoittamalleni analyysille ilmastokestävästä aluepolitiikasta. Molemmissa analyyseissa tarkastellaan aluekehitystä ja alueiden omaa elinvoimapolitiikkaa näkökulmista, joista sitä ei yleensä tarkastella ja jotka kuitenkin ovat alueiden oman kehityksen kannalta suunnattoman olennaisia.
Sisällys:
- Mitä on elinvoimapolitiikka, entä feministinen elinvoimapolitiikka?
- Maakuntien tilanne
- Työmarkkinoiden segregaatio
- Miksi elinvoimapolitiikkaa tulee tarkastella feminismin kautta?
- Elinvoimapolitiikan feministinen analyysi
- Veto- ja pitovoima
- Mitä feministinen elinvoimapolitiikka on käytännössä?
1. Mitä on elinvoimapolitiikka, entä feministinen elinvoimapolitiikka?
Elinvoimapolitiikalla tarkoitetaan niitä toimia, joilla pyritään lisäämään alueen asukasmäärää, yritysten sekä työpaikkojen määrää, yksityisen sektorin liikevaihtoa ja näiden kaikkien toimien kautta verotuloja. Käytännössä jokainen kunta, kaupunki ja maakunta tekevät elinvoimapolitiikkaa.
Usein käytetään myös termiä elinkeinopolitiikka, mutta itse koen termin elinvoimapolitiikka kattavampana ja parempana. Elinkeinot sisältyvät elinvoimaan. Lisäksi elinvoimaan kuuluvat veto- ja pitovoima, jotka ovat myös olennaisen tärkeitä. Veto- ja pitovoimatekijöitä ovat esimerkiksi työmahdollisuudet, saavutettavuuskysymykset, sopivan asuinpaikan ja elämänpiirin löytyminen, alueen imago, sukulaiset ja ystävät sekä hyvä ilmapiiri.
Konkretisoiden ero tarkoittaa sitä, että elinkeinopolitiikalla tavoitellaan työpaikkojen määrän lisäämistä ja elinvoimapolitiikalla työpaikkojen määrän lisäämisen lisäksi myös osaavan työvoiman houkuttelua alueelle.
Suomessa ennen koronaa monin paikoin, etenkin isojen kaupunkien ulkopuolella, oli pula nimenomaan osaavasta työvoimasta (TEM: Alueelliset kehitysnäkymät Syksy 2019, s. 17). On äärimmäisen toivottavaa, että alueiden työllisyystilanne säilyy hyvänä koronasta huolimatta.
Haasteena on siis se, että työpaikkoja on, mutta työntekijöitä ei. Osin kyse on kohtaanto-ongelmasta, jolloin alueen työttömien työnhakijoiden koulutus ei vastaa uusien työpaikkojen osaamisvaatimuksia. Osin kyse on myös siitä, että työpaikkojen määrä on aidosti lisääntynyt ja että työmarkkinoille tuleva ikäluokka on huomattavasti sieltä poistuvaa pienempi. Näin ollen osaajien houkuttelu, eli veto- ja pitovoimakysymykset, on äärimmäisen tärkeää. Siksi kannattaakin puhua elinvoimapolitiikasta.
Feminismi taas pyrkii sukupuoleen perustuvien syrjivien tai rajoittavien rakenteiden ja normien purkamiseen. Feminismillä tarkoitetaan sellaista yhteiskunnallista analyysia tai ajattelutapaa, jossa huomiota kiinnitetään sukupuolittuneisiin valtasuhteisiin sekä niiden vaikutuksiin yhteiskunnassa ja ihmisten elämässä.
Feministisessä analyysissä tarkastellaan usein sukupuolen lisäksi muitakin yhteiskunnallisia valtasuhteita – esimerkiksi rodullistettujen tai maahanmuuttajataustaisten naisten tilannetta. Tällöin puhutaan intersektionaalisesta feminismistä. Tästä syystä haluan käyttää nimenomaan feminismi-termiä, koska se kuvaa yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa laajasti.
2. Maakuntien tilanne
Elinvoimapolitiikkaa tehdään, jotta maakunnilla ja kunnilla menisi paremmin ja jotta ne kehittyisivät. Osin työpaikkojen ja elinkeinojen luomisessa on onnistuttu hyvin, sillä ainakin ennen korona-aikaa isojen kaupunkien ulkopuolisessa Suomessa oli monin paikoin pula osaavasta työvoimasta.
Osaavan työvoiman saantihaasteiden sekä väestön vanhenemisen ja vähenemisen vuoksi maakunnissa kiinnitetäänkin yhä enemmän huomioita muuttoliikkeeseen sekä osaavan työvoiman houkutteluun alueelle. Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI on kuvannut muuttoliikkeen tilannetta Suomessa:
Koulutetun, nuoren väestön kato on todellisuutta kaikissa Suomen maakunnissa Uuttamaata lukuun ottamatta. Kuvassa näkyy korkeakoulututkinnon suorittaneiden 25-34 -vuotiaiden nettomuutto maakuntien välillä vuosina 2014-16. Herättelevää on se, että myös merkittävien yliopistopaikkakuntien (Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä, Joensuu, Kuopio, Rovaniemi, Vaasa) maakunnat kärsivät muuttotappiosta. Koulutettu, nuori väki valuu kaikkialta Suomesta Uudellemaalle.
Naisten muuttoliike keskittyy suuriin kaupunkeihin. Sukupuolten välinen eriytyminen asuinpaikkojen suhteen. Tätä kuvaa tarkastelemalla huomaa sen, että monessa pienessä, maaseutukunnassa on huomattavasti enemmän nuoria miehiä kuin nuoria naisia. Isommissa kaupungeissa taas on nuorten naisten enemmistö. Poikkeuksia kumpaankin suuntaan toki on, mutta Suomen mittakaavassa iso kuva on nuoret miehet asuvat maaseutumaisissa kunnissa ja nuoret naiset isoissa kaupungeissa.
Nämä kaksi karttaa kuvaavat nykyisen muuttoliikkeen aiheuttamia haasteita sekä alueiden että koko Suomen kehittymiselle. Koulutetun, nuoren väestön keskittyessä Uudellemaalle, muodostuu muualle Suomeen osaamistyhjiöitä, jotka hidastavat merkittävästi alueiden kehittymistä. Pahimmillaan osaamistyhjiöt voivat johtaa negatiiviseen kierteeseen, jolloin myös julkisten palveluiden tuottaminen vaikeutuu (esimerkiksi lääkäripula). Samaan aikaan sukupuolten asuinpaikkojen eriytyneisyys vaikuttaa väistämättä esimerkiksi syntyvyyteen, koska lapsettomuuden yleinen syy on sopivan kumppanin puute (Väestöliitto).
Muuttoliikkeen iso kuva saattaa parhaillaan olla muuttumassa: korona-aika on saanut ihmiset muuttamaan kaupungeista maaseutumaisiin kuntiin (Yle). Halua maallemuuttoon on ollut jo aiemmin, mutta ilmeisesti nyt korona-ajan ja etätöiden myötä haaveita on myös toteutettu.
Olennaista tässä kokonaisuudessa ja keskustelussa on aina kunnioittaa ihmisten vapautta valita asuinpaikkansa. Oli se sitten iso kaupunki, pikkukaupunki, kuntakeskus tai maaseutu. Elinvoima- ja aluepolitiikkaa on tehtävä ihmisten valinnanvapautta kunnioittaen.
3. Työmarkkinoiden segregaatio
Suomalainen työelämä ja toimialat ovat hyvin jakautuneita sukupuolten mukaan (THL) . Puhutaan segregaatiosta. Yksityisen sektorin työllisistä 60 % on miehiä ja julkisella sektorilla puolestaan naisia on 70 %. Toimialoittain tarkasteltuna eriytyminen sukupuolittain on paikoin todella merkittävää (Tilastokeskus: Sukupuolten tasa-arvo Suomessa 2018).
Segregoituneilla työmarkkinoilla on välillisiä vaikutuksia palkkaepätasa-arvosta asuinpaikkojen eriytymiseen. Segregaation purkaminen onkin todella olennainen osa alue- ja elinvoimapolitiikkaa. Purkaminen lähtee neuvoloista, kodeista, päiväkodeista ja kouluista – siitä, miten lapsia ohjataan ja kannustetaan. Toisaalta segregaation purkamisen kannalta olennaisia ovat etenkin toisen asteen koulutusvalinnat ammatillisessa koulutuksessa.
4. Miksi elinvoimapolitiikkaa tulee tarkastella feminismin kautta?
Feminismiä ja feminismistä analyysia ei ole totuttu yhdistämään elinvoimapolitiikkaan. Elinvoimapolitiikkaa onkin pitkään tehty ”neutraalisti” ja ”alueiden omista lähtökohdista”.
Valitettavan usein tämä ”neutraali” tai ”alueiden omista lähtökohdista” tarkoittaa keski-ikäisten ja sitä vanhempien valkoihoisten, kantasuomalaisten heteromiesten lähtökohtia, koska he ovat suhteellisesti yliedustettuina aiheeseen liittyvissä päätöksentekopöydissä. Vaikka valtuutettujen ja viranhaltijoiden moninaisuus kokonaisuudessaan voikin olla kohtuullisen edustava, elinkeinopoliittisissa päätöksentekopöydissä se ei välttämättä näy. Vaatii suurta näkemyksellisyyttä ja rohkeutta katsoa oman elämänpiirin yli sekä ymmärtää omat tiedostamattomat toiminta- ja ajatustavat.
Useiden aluekehityksen asiantuntijoiden suulla on todettu, että nuoret naiset ratkaisevat aluekehityksen suunnan. Kuntien ja maakuntien elinvoimapolitiikassa fokus tuleekin kääntää erityisesti nuorten naisten näkökulmaan. Se tarkoittaa elinvoimapolitiikan tarkastelua feminismin kautta, eli feminististä elinvoimapolitiikkaa.
Elinvoimapolitiikka on valintoja: mitä toimialoja tuetaan, mihin panostetaan julkista rahaa, mille aloille suunnataan koulutusta, millaisiin veto- ja pitovoimatekijöihin panostetaan, jne. Kun näitä panostusvalintoja tehdää näennäisen ‘neutraalisti’, jää usein huomaamatta paljon olennaista.
Tasa-arvotyössä ja feminismissä lähes olennaisin asia on tunnistaa rakenteet ja piilossa olevat ajatusmallit, jotka ohjaavat toimintaa. Ovatko ne rakenteet aidosti ja oikeasti tasapuolisia? Miten paljon valintoihin vaikuttavat valintapäätöksiä tekevien oma tausta ja kiinnostuksen kohteet?
Ensimmäinen reaktio yleensä on se, että enhän minä tee valintoja sukupuolen/ihonvärin/asuinpaikan/koulutustaustan/… perusteella. Suurin osa haluaa toimia hyvin, eikä tietoisesti syrjiä ketään. Kyse onkin tiedostamattomista valinnoista ja päätöksistä.
On esimerkiksi osoitettu, että työnantajat, jotka ajattelevat toimivansa sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta tasapuolisesti, eivät sitä tosiassa tee (HS). Koeasetelmassa työnantajalle esiteltiin täysin samanlaiset ansioluettelot – ainoana erona oli työntekijän sukupuoli. Suurin osa työnantajista koki miehen osaavampana ja ehdotti miehelle noin 8 % korkeampaa palkkaa. Näin tekivät työnantajat, joiden mielestä alalla ei ole sukupuolten välistä epätasa-arvoa (Exeterin yliopisto). Ne työnantajat, jotka ajattelivat epätasa-arvon olevan todellisuutta, ehdottivat suunnilleen samaa palkkaa.
Toinen konkreettinen esimerkki koskee kaupungin katujen auraamista, jonka ei tietenkään pitäisi olla sukupuolikysymys. Asiaa selvitettiin Ruotsin Karlstadissa ja todettiin, että se olikin sukupuolikysymys. Sitä oli tehty pitkälti miesten näkökulmasta. Ei tahallaan, vaan tiedostamatta. Koska aurauksen suunnittelivat olivat pääsääntöisesti itse autolla kulkevia miehiä, suunnittelivat he aurauksen ensisijaisesti autoilijoiden näkökulmasta. Tällöin joukkoliikennettä käyttävien, lastenvaunuja työntävien, pyörätuolilla kulkevien sekä pyöräilijöiden tarpeet jäivät vähemmälle huomiolle. Näin liikkuvat olivat useimmiten naisia. Kun asiaa ryhdyttiin käymään läpi, tahattomat syrjivät rakenteet huomattiin ja asia pystyttiin korjaamaan. Jalankulkijoiden ja joukkoliikenteen käyttäjien tarpeet asetettiin etusijalle ja aurausaikatauluja muutettiin niiden mukaan. Autotiet aurattiin aiempaa myöhemmin ja jalkakäytävät aiemmin. Käytännön muuttamisen seurauksena myös terveydenhoitokulut pienenivät, koska liukastumisia tapahtui aiempaa vähemmän.
Yllä kerrotut esimerkit kuvaavat sitä, kuinka helposti tasa-arvoasiat sekä syrjivät rakenteet jäävät piiloon ja huomaamatta. Tästä syystä feministinen analyysi ja “suvaus” eli sukupuolivaikutusten arviointi on erityisen tarpeellista. Elinvoimapoliittisiin valintoihin liittyen suvausta ei juuri ole tehty, vaikka elinkeinopolitiikassa tehdään merkittäviä valintoja julkisen rahan käyttökohteista.
Tässä yhteydessä haluan pahoitella sitä, että esitän asiat binäärisen sukupuolikäsityksen lähtökohdista. Todellisuus on huomattavasti moniulotteisempi. Elinvoimapolitiikkaa on syytä tarkastella myös laajasti yhdenvertaisuusnäkökulmasta sekä kaikki sukupuolet ja sen ilmaisut huomioiden.
5. Elinvoimapolitiikan feministinen analyysi
Tämä luku on pieni pintaraapaisu koko asiaan, koska Suomen eri maakuntien ja kuntien harjoittaman elinvoimapolitiikan sekä valtion tekemän aluepolitiikan analysointi feministisistä lähtökohdista pitää tehdä kokonaisvaltaisesti ja perusteellisesti. Minulla, eikä Ajatuspaja Visiolla, ole tässä yhteydessä mahdollisuutta näin mittavaan analyysiin. Herättelen kuitenkin parin esimerkin kautta ymmärrystä, miksi tällainen analyysi on tarpeen.
Aluekehitysrahojen jakautuminen sukupuolittain
Ruotsissa, Västerbottenin maakunnassa, selvitettiin EU:n aluekehitysrahojen (EAKR-rahojen) jakautumista toimialoittain ja eri sukupuolten osuutta ko. toimialoilla. Jämnställda projekt? -tarkastelussa havaittiin, että tukisummat suuntautuvat miesvaltaisille aloille.
Suomessa asia on herättänyt keskustelua jonkin verran ja aiheesta on järjestetty seminaari: Sukupuolten tasa-arvo tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa. Seminaarin yhteenvedossa todetaan, että ”ohjelman vaikutukset elinkeinorakenteen monipuolistamiseen ovat olleet vaatimattomat. Piilevät eriarvoisuudet olisi tunnistettava ja purettava niin yritys- ja innovaatiorahoituksessa kuin muussa hankerahoituksessa.”
Maakuntaohjelmien sukupuolivaikutusten arviointi
Helsingin yliopiston hallinnoimassa TASOVA-hankkeessa tehtiin maakuntaohjelmien 2018–2021 sukupuolivaikutusten ja yhdenvertaisuusvaikutusten arvioinnit. Hankkeen materiaaleja ei valitettavasti löydy verkosta, mutta käytössäni on ollut Kainuun maakuntaohjelmasta Salla-Maija Hakolan tekemä arviointi.
Arvioinnissa käytiin Kainuun maakuntaohjelman painopisteet tarkkaan ja perusteellisesti läpi. Huomioissa ja suosituksissa nostettiin mm. seuraavia asioita:
Kainuussa koulutus- ja työelämä on voimakkaasti jakautunut sukupuolen mukaisesti naisten ja miesten aloihin ja ammatteihin. Suuria investointeja ja kehittämistyötä tehdään aloille (mm. teknologiateollisuus, kaivosteollisuus ja biotalous), jotka ovat erittäin miesvaltaisia. Näillä panostuksilla on välillisiä vaikutuksia miesten työllisyyteen.
Edellä mainittuja aloja palvelevat alat ovat miesvaltaisia, joten nämä toimet vaikuttavat myös esimerkiksi rakennus- ja kuljetusalalla toimivien miesten työllisyyteen.
Naisvaltaisten alojen panostukset, investoinnit ja kehittämistyö näyttäytyy maakuntaohjelmassa vähäisenä, johon suositellaan toimenpiteitä (taloudellisen toimeentulon jakautuminen maakunnassa). Suositellaan yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon poikkileikkaavan teeman mukaisten toimenpiteiden kattavampaa käsittelyä.
Maakuntaohjelmassa todetaan, että panostetaan yrityksiin, joilla suuri aluetaloudellinen vaikutus (miesvaltaisten alojen yritykset). Suositellaan kiinnittämään huomiota naisten ja ulkomaalaistaustaisten yrittäjien asemaan ja kehittämistyöhön alueen sukupuolirakenteen vinoutumisen estämiseksi. Suositellaan yritystukien, yrityspalvelujen ja muun yhteiskunnan investointien jakautumisen tarkastelua (sukupuoli, ikä, ulkomaalaistaustaiset yrittäjät, eri alueet).
Arvioinnissa todetaan selvästi, että elinkeinoihin liittyvät painotukset kallistuvat miesvaltaisille aloille. Saman asian voi todeta alla olevasta taulukosta, johon on haarukoitu Kainuun investointipotentiaalia (Lähde). Investointipotti on kokonaisuudessaan 2,5 mrd. €, ja se suuntautuu pääosin biotalouteen, kaivosteollisuuteen, rakentamiseen, energiantuotantoon sekä ICT- ja teknologiateollisuuteen. Jokainen näistä on hyvin miesvaltainen ala. Ainoastaan matkailussa ja luonnontuotealalla sukupuolijakauma on tasaisempi. Näiden alojen osuus investoinneista on vaivaiset 6 %. Yksityinen sektori on toki miesvaltainen, mutta ei näin paljoa kuin Kainuun investointipotentiaalin kohteista voisi päätellä.
Hälyttävää tässä tilanteessa on etenkin se, että samaan aikaan Kainuussa nuorten miesten ja nuorten naisten ikäluokissa on iso ero. Maakunnasta puuttuu noin 600 nuorta (20-29 vuotiasta) naista suhteessa koko maan samanikäisten sukupuolijakaumaan. Ero on erityisen suuri 20-24-vuotiaiden keskuudessa. Paikallisesti merkittäviä yksityisen sektorin naistyönantajia ovat matkailun lisäksi palvelukeskukset: RTG:n ja SOK:n asiakaspalvelukeskukset, jotka ovat Kajaanissa merkittävä yksityinen työnantaja. Miksi palvelukeskukset eivät ole Kajaanin ja Kainuun elinkeinopolitiikan panostuskohteita?
6. Veto- ja pitovoima
Veto- ja pitovoima ovat aluekehittämisen ja elinvoimapolitiikan taikasanoja. Ymmärrettävästi, kun työnantajilla on haasteita löytää osaavaa työvoimaa ja kun alueen väestö vähenee. Veto- ja pitovoima nousee myös erilaisissa selvityksissä ja asiantuntijoiden puheissa.
No mitä veto- ja pitovoimatekijät sitten ovat? Ensin tulee mieleen kunnan infran laittaminen kuntoon ja esimerkiksi kaupunkikeskustan viihtyvyyteen panostaminen, kulttuuri- ja liikuntapalveluiden sekä tapahtumien arvo sekä alueen viestinnän ja markkinoinnin kohentaminen. Nämä panostukset kannattaa katsoa läpi feministisin silmälasein: onko kunnan markkinointi houkuttelevaa kaikkien kuntalaisten näkökulmasta, ja kenelle luodaan viihtyisää kaupunkitilaa. Ovatko panostukset kaikille kuntalaisille turvallisia? Onko kuntalaisia osallistettu niiden ideoinnissa?
Infra- ja imagopanostukset ovat perustaso, jonka tuleekin olla kunnossa. Siitä lähdetään eteenpäin. Yksi selvästi nouseva ja todella olennainen näkökulma on alueen ilmapiiri. Millainen fiilis paikkakunnalla on? Ovatko uudet tulijat tervetulleita? Miten suhtaudutaan moninaisuuteen? Saako jokainen olla oma itsensä? Jutellaanko ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa? Otetaanko kaikki oikeasti mukaan?
Ilmapiirikysymykset ovat toki vaikeita, koska niitä ei voi helposti ja yksiselitteisesti mitata. Ne ovat kuitenkin olennaisen tärkeitä, jos isojen kaupunkien ulkopuolisen Suomen kehitystä halutaan vauhdittaa ja parantaa. Ilmapiirikysymykset ovat myös feministisen elinvoimapolitiikan ytimessä, koska henkisesti turvallinen tila ja syrjimättömyys ovat feminismin pointteja.
Ilmapiiriasia on niin moniulotteinen, että käyn sitä läpi muutaman omiin havaintoihini perustuvan esimerkin kautta:
Koulukiusaamisen jäljet voivat ulottua hyvin pitkälle ja vaikuttaa vielä aikuisuudessakin muutto- ja asettumispäätöksiin. Liian monelle kouluaika on ollut painajaismaista koulukiusaamisen takia ja opiskelujen myötä ‘pääsee’ sitten muuttamaan kotiseudulta pois. Kuinka moni haluaa tutkinnon suoritettuaan ja ehkä hieman työkokemusta kerättyään palata omalle kotiseudulleen, jos saattaa törmätä kiusaajiinsa ja jos kotiseutu on jäänyt mieleen ahdistava paikkana?
Eli: luodaan lapsille & nuorille hyvä ilmapiiri kasvaa ja puututaan aina koulukiusaamiseen.
Jos syömishäiriöt leimataan perfektionististen pääkaupunkiseudulla asuvien tyttöjen ongelmiksi tai jos kaupunkilaiselle feministille lähetetään ahdistavia viestejä ja kuvamateriaalia ‘maakunnista’, ollaan todella kaukana hyvästä ilmapiiristä ja edustamansa alueen vetovoimatekijöistä. Tällaiset asiattomat kommentit sekä paikoin rikoksen tunnusmerkit täyttävät uhkaukset, luovat kuvaa typerästä ja luotaantyöntävästä alueesta.
Eli: jos haluat omalle alueellesi hyvää, älä uhkaile tai hauku muita.
Muutin takaisin kotiseudulleni Kajaaniin kesällä 2012 kymmenen vuoden Oulu-Kuopio-Singapore-Helsinki-kierroksen jälkeen. Minut vastaanotettiin täällä erittäin hyvin, toivotettiin tervetulleeksi monessa yhteisössä ja oltiin selvästi ilahtuneita, että olin muuttanut Kajaaniin. Tällaisella vastaanotolla on valtavasti väliä ja todellakin toivon, että moni muukin on saanut kokea vastaavan.
Eli: toivotetaan uudet asukkaat tervetulleeksi ja otetaan heidät mukaan.
Ahdasmielistäkin ilmapiiriä valitettavasti esiintyy. Henkinen liikkumatila voi joskus, joillain alueilla tai joissain yhteisöissä, olla huomattavan pieni. Tämä pitäisi tietysti korjata yhteisön sisältä, mutta myös ulkoisilla tekijöillä on väliä. Tapahtumat ja yhteisöt voivat auttaa jaksamisessa. Esimerkiksi Pride-juhla, joka järjestetään moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden kunniaksi, on tärkeä etenkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille, mutta erittäin tarpeellinen myös alueen ilmapiirille. Iloa, suvaitsevaisuutta ja hyvyyttä on olemassa.
Eli: panostetaan hyvää ilmapiiriä luoviin yhteisöihin ja tapahtumiin.
Sosiaalisen median – esimerkiksi Facebook:n kaupunki- ja kuntaryhmien – sekä paikallislehtien keskustelupalstojen tunnelma luo myös kuvan alueen ilmapiiristä. Miten niissä keskustellaan? Saako olla eri mieltä? Esitetäänkö eriäviä näkemyksiä rakentavasti? Valitettava empiirinen havaintoni on, että keskustelutavoissa on valtavasti parannettavaa.
Eli: keskustellaan rakentavasti myös sosiaalisessa mediassa.
Ilmapiiri on sellainen asia, jossa alueen asukkaiden itse on tartuttava toimeen. Julkinen taho – esimerkiksi kunta – voi edesauttaa hyvän ilmapiirin luomista, mutta käänteentekevä vaikutus on alueen asukkailla.
7. Mitä feministinen elinvoimapolitiikka on käytännössä?
Kuten ihan alussa totesin, feministinen elinvoimapolitiikka on koko ajan muotoutumassa. Olen tässä artikkelissa käynyt läpi erilaisia tekijöitä ja taustoja, jotka siihen keskeisesti liittyvät. Toivottavasti sinulla on viimeistään nyt vahva ymmärrys ja halu tehdä feminististä elinvoimapolitiikkaa.
Tämän tsekkauslistan avulla voit tarkastella oman kuntasi tai maakuntasi elinvoimapolitiikkaa feministisestä näkökulmasta:
- Miten yrityksille jaettavat julkiset tuet jakautuvat sukupuolten välillä?
- Miten kuntien /maakuntien elinkeinopoliittiset kärkialavalinnat jakautuvat sukupuolten välillä?
- Onko vähemmistöjä huomioitu elinvoimapolitiikassa mitenkään?
- Osataanko veto- ja pitovoimatekijöissä huomioida oikeita asioita – millainen on alueen ilmapiiri?
- Tekeekö kunta/maakunta aktiivista tasa-arvo ja yhdenvertaisuustyötä?
Tämän listan avulla pääset hyvin alkuun. Mutta huomaat varmaan, että muutos vaatii isompia hartioita. Suosittelenkin, että maakuntaohjelman sekä kuntastrategian ja kunnan elinkeinopoliittisten linjausten valmistelun yhteydessä tehdään tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustarkastelu – ja että niiden huomiot viedään itse linjauksiin.
Kokonaisuuden kannalta kuntavaaleilla ja äänestämisellä on väliä, jotta päätöksentekijät edustaisivat kuntalaisia mahdollisimman hyvin ja tekisivät oikeudenmukaista sekä tuloksellista elinvoimapolitiikkaa. Kuntavaalien perusteella valitaan päätöksentekijät nykyisellään myös maakuntavaltuustoihin ja -hallituksiin.
Feministisellä elinvoimapolitiikalla parannamme tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Samaan aikaan teemme parempaa ja vaikuttavampaa elinvoimapolitiikkaa kunnissa ja maakunnissa. Vanhoilla konsteilla ei elinvoiman luomisessa kannata jatkaa. Tarvitaan uudenlaisia ajatuksia ja niitä löytyy tarkastelemalla elinvoimapolitiikkaa sekä feministisistä lähtökohdista että aiemmin kirjoittamastani ekologisen kestävyyden näkökulmasta.
Silja Keränen